lauantai 2. elokuuta 2014

Tandoorikanarullat piknikille



Tein keskiviikkoiselle piknikille suolaiseksi viemisiksi kanarullia. Väliin tuli aika yksinkertaiset mutta toimivat täytteet: itse tehtyä tomaattichutneyta (viiteen rullaan meni noin desin verran chutneyta), tandoorikanaa sekä thaibasilikaa. Itse rullana käytin Lapin Rillaa, sillä se on kivan ohut rieska eikä vie huomiota täytteiltä.

Rullat kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, kääriä jokainen rulla kelmuun ja nostaa jääkaappiin tekeytymään. Leikkaa seuraavana päivänä rulla neljään osaan (ja syö itse päätyhukkapalat) ja kiinnitä rulla cocktailtikulla.

Tandoorikanatäyte

Leikkaa 400-500g kanan fileitä kahteen osaan. Sekoita marinadi: 200g täyteläistä maustamatonta jugurttia (turkkilaista tai kreikkalaista) sekä makusi mukaan intialaisia mausteita. Voit tehdä oman curryn tai käyttää jotain valmista sekoitusta. Minulla oli tässä ulkomailta ostettua sekoitusta ja laitoin jugurtin sekaan kaksi kukkuraista ruokalusikallista.

Nosta kanat uunivuokaan, kaada jugurttimarinadi päälle ja sekoita. Anna marinoitua muutaman tunnin. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes pinta on saanut hieman mustunutta väriä ja kanat on kypsiä. Jäähdytä kanat ja leikkaa veitsellä pieneksi piperrykseksi ja sekoita täytteeksi 


4 kommenttia:

  1. Hei Wow, mä en ollutkaan ennen huomannut tuota sun tomaattichutney ohjetta. Otin sen nyt talteen seuraavaa intialaista illallista varten - erittäin herkullisen kuulloinen ja sopiipa vielä tähän tomaattisesonkiaikaan vallan mainiosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella hyvää ja sitä riittää useammallekin aterialle :) Ja ainakin oma chutneyni on säilynyt ihan hyvin ilmatiiviissä purkissa, joten kaikkea ei tarvitse käyttää ihan heti.

      Poista
  2. Nämä oli supereita!
    Ja tomaattichutney menee taatusti testiin, kunhan siihen sopivat tomaatit suostuvat kypsymään kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Minä kyllästyin odottamaan ensimmäisen tomaatin kypsymistä, joten nyhdin yhden kokeeksi irti ja toin sisälle. Nyt se on alkanut punastua, jee!

      Poista