maanantai 30. maaliskuuta 2015

Dal kikherneistä ja punaisista linsseistä



Takatalvi iski Ouluun harmittavalla tavalla juuri kun olin kaivamassa kevättennarit esiin kaapin kätköistä. Epäreilua! No jos ei muu lämmitä, niin intialainen ruoka sitten. Tätä kasvisherkkua voi syödä niin riisin kera kuin ohuen leivänkin välissä. Ja tietenkin annoksessa pitää olla myös raikasta kurkku-tomaattiraitaa.

Da kikherneistä ja punaisista linsseistä


Laita pieneen kulhoon 5dl vettä ja 2rkl intialaisia mausteita (esimerkiksi valmista masala- tai madras-mausteseosta tai omaa sekoitusta eri mausteista). Pilko 2 salottisipulia ja 3 valkosipulinkynttä, sekä raasta 5cm pala inkivääriä.

Kuumenna kasarissa reilu luraus öljyä ja kuullota sipuleita ja inkivääriä. Lisää 4rkl tomaattipyreetä sekä vesimausteseos. Kun seos kiehuu, lisää 2dl valmiiksi keitettyjä kikherneitä sekä 3/4dl punaisia linssejä. Mausta 1rkl sokerilla ja tarvittavalla määrällä suolaa. Anna kypsyä hiljalleen kannen alla puolisen tuntia.

Tarjoile riisin ja/tai leivän kera ja koristele lehtipersiljalla.

Kurkku-tomaattiraita


Poista yhdestä tomaatista ja 5cm kurkkupalasta siemenet ja pilko pieniksi paloiksi. Lisää 200g maustamatonta jugurttia. Mausta sokerilla, suolalla ja jeeralla. Anna tekeytyä jääkaapissa hetki.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Munakas uunissa



Tein ensimmäistä kertaa munakasta uunissa. Hauskaa siinä oli se, että munakas kohoili kuin pannukakku, mitä se ei tee pannulla. Ja hyvääkin oli, tietenkin!

Munakas uunissa

Riko 4 kananmunaa ja vatkaa kulhossa kevyesti. Lisää 4rkl kevytmaitoa, ripaus suolaa ja mustapippuria ja sekoita hyvin. Pilko pieni pala punasipulia ja raasta jääkaapissa lojuvat juustonkannat

Kaada munakas pieneen uunivuokaan ja ripottele päälle juustoraaste ja sipuli. Lisää haluamiasi täytteitä (itselläni oli edellisen päivän kanaa). Paista 180-asteisessa uunissa noin 20min, kunnes pinta on saanut ruskeaa väriä.

Lisää kypsän munakkaan päälle esimerkiksi tomaattia, lehtipersiljaa, tuoretta chiliä ja limetin lohkoja. Tai tarjoa vaikka salaatin kera.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Banaanipannukakku, tai ainakin melkein



Aina ei mene kuin tiedätte kyllä missä. Ja perimmäinen ongelma on se, että pannukakkuja valmistetaan tätä nykyä vain kahdesta raaka-aineesta: banaanista ja kananmunista. Ja koska kaikkia trendejä pitää kokeilla (ja koska pöydällä lojui ylikypsä banaani), pyöräytin minäkin yhden pannarin. Niin, ja vain yhden, koska hulluuksissani sain idean tehdä yhden ison. Tiedoksi vaan, että kääntämisvaiheessa yksi iso pannari muuttuu helposti epämääräiseksi kasaksi pienempiä palasia.

Yleisesti tiedetystä ohjeesta (1 banaani, 2 kananmunaa) poiketen minulla oli 1 pieni banaani ja 1 kananmuna. Lisäksi heitin joukkoon 1,5rkl mantelijauhoa, mikä ei olisi missään määrin välttämätöntä. Maustamista vaniljallasokerilla kannattaa harkita, sillä pannareista tulee melkoisen makeita muutenkin. Ehkä liian makeita omaan makuuni, sillä tykkään, että päälle voi lurauttaa vaahterasiirappia.

Banaanipannarit

Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi 1 iso banaani ja 2 kananmunaa (tai yhden hengen annokseen pieni/puolikas banaani ja 1 kananmuna). Lisää ruokalusikallinen tai kaksi mantelijauhoa tai voit jättää poiskin. Mausta hieman vaniljapulverilla/sokerilla halutessasi.

Kuumenna pannulla öljyä tai nokare voita. Paista pannarit keskilämmöllä ja mieluiten lettupannussa. Tarjoile raikkaiden marjojen kera tai vaikkapa maustamattoman jugurtin kanssa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Arkiruokien parhaimmistoa: paistetut nuudelit



Meillä ei olla viime aikoina kovin juhlavia ruokia kokkailtu, mutta eipä näiden arkiruokiemme maussa ole ainakaan ollut valittamista. Paistettu riisi ja paistetut nuudelit ovat työpäivän jälkeen nälkäisen pelastus ja kyllä siinä sielukin saa ravintoa, kun höysteenä on vihreitä yrttejä, punaista chiliä, limettiä, pähkinöitä... Kaikki nämä tekevät annoksesta astetta pirteämmän ja monta astetta maukkaamman. Ihan parhaita arkiruokia, ja samoin myös hävikkiruokia!

Paistetut nuudelit


Liota lasinuudeleita puolisen tuntia kylmässä vedessä. Valmistele sillä aikaa annoksen muut osat: kuutioi tofu/eilisen päivän kana/liha tai sulata katkarapuja, hienonna valkosipulia ja pilko kevätsipulia ja vaikkapa lehtikaalta (tai kiinankaalta). Maustamatonta tofua kannattaa marinoida hieman, itse käytin tällä kertaa yksinkertaisesti suolaa, sokeria ja miriniä.

Kuumenna pannulla öljyä ja kuullota valkosipuleita. Lisää kaalit ym. kasvikset ja kypsennä muutama minuutti. Lisää tofut ja odota että ne lämpenevät. Lisää valutetut lasinuudelit ja mausta hieman soijakastikkeella (lisää tarvittaessa tilkka öljyä, nuudelit eivät saa olla ihan kuivia). Kaada joukkoon 1-2 kevyesti vatkattua kananmunaa ja paista muutama minuutti sekoitellen.

Tarjoile annos tuoreiden yrttien, tuoreen chilin, srirachakastikkeen, limettien ja/tai vaikkapa rouhittujen pähkinöiden kera.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Perjantain pikaruokavinkki: grillattu juusto



Hyvää perjantaita, viikon parasta päivää! Hetki sitten töistä tullessa teki mieli jotain rentoa perjantairuokaa eikä jääkaappia ole vielä täytetty viikonloppuostoksilla. Pöydällä lojui kaksi hieman kuivahtanutta sämpylää ja juuri nyt sopivan kypsiä avokadoja. Ja mikä onni, jääkaapissa lymysi avattu paketti grillijuustoa sekä mojo rojoa, jonka sain jokin aika sitten ruokatuliaisina Kanarialta. 

Juusto pannulle paistumaan ja siinä se sitten olikin, todellinen (grillattu) juustohampurilainen! Aikaa meni ehkä viisi minuuttia.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Soba-nuudelit misokeitossa



Aasialaiset ruuat ovat jyränneet keittiössämme alkutalven ja nähtävästi teema jatkuu myös näin keväällä. Nuudelikeitot ovat mitä kätevimpiä ja nopeimpia arkiruokia, joten niitä on tehty vähintään kerran viikossa. Eilen vuorossa oli yksinkertainen japanilainen versio soba-nuudeleineen ja misoliemineen. 

Soba-nuudelit misokeitossa

Kuutioi puolikas paketti (friteerattua) tofua ja ripottele palasten päälle hieman suolaa ja jätä odottamaan. Huuhtele ja pieni kaksi lehtikaalin lehteä ja yksi kevätsipulin varsi. Laita kattilaan 2,5rkl soijapaputahnaa tai misotahnaa ja kuumenna hetki. Lisää 7dl vettä ja liottele tahna liemeksi.

Kun liemi kiehuu, lisää lehtikaalit. Kiehuta muutama minuutti ja lisää 50g soba-nuudeleita. Anna taas kiehua pari minuuttia ja lisää sitten tofun palat. Tarjoile kevätsipulin kera.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hainanilainen kana ja riisi

Hainanese Chicken Rice


Hainanese (boneless) chicken rice, pelkkä chicken rice. Rakkaalla ruualla on monta nimeä, hieman paikasta ja kokista riippuen. Käytännössä ruoka on kuitenkin hyvin samantyyppinen yksinkertainen annos: riisiä, pehmeää väritöntä kanaa ja chilikastiketta. Pari kauniisti leikattua kurkkusiivua. Kuppi ruuan kanssa latkittavaa lientä.

Thaimaassa asuessani chicken rice oli yksi tyypillisimmistä illallisistani (varsinaisten paikallisten ruokien lisäksi). Istahdin kerran muutaman muovituolin kattavaan katukeittiöön, vastasin kyllä kysymykseen "chicken rice?" ja hurmaannuin aluksi hieman turhan miedosta, mutta myöhemmin kivan hienovaraisen makuisesta ruuasta. Hintakin hurmasi minut, siihen aikaan annos maksoi parikymmentä senttiä.



Kohtasin vanhan lempparini viimeksi Singaporessa. Illallistimme Chinatownissa ja tilasimme ihan varta vasten hainanilaista kanaa riisillä, sillä halusin testata, olenko kuvitellut ruuan olevan maukasta, vaikka se näyttää ihan pliisulle. No en ollut. Tämäkin Singaporen versio oli pehmeän mieto, juuri niin kuin pitääkin, mutta jopa pelkkä riisi oli varsin maukasta.

Koska chicken rice on hyvin yksinkertainen ruokalaji, pitäisi kanan olla erityisen hyvänmakuista. Perinteisesti tämä kai tehdään kokonaisesta (luomu)kanasta, mutta nyt oli pakko oikaista ja käyttää broilerin rintafileitä. Ehkä paremmalla ajalla sitten. Koska en käyttänyt kokonaista kanaa, käytin keitinvetenä kanalientä.

Chilikastike


Aloita valmistelemalla chilikastike: Pilko pienenpieniksi paloiksi 4 valkosipulin kynttä sekä kaksi isoa (mietoa) punaista chiliä (poista siemenet). Siirrä chilit ja valkosipulit pieneen kulhoon ja purista päälle kahden limetin mehu (enemmänkin, jos eivät ole mehukkaita).

Lisää 1tl sokeria ja ripaus suolaa. Jätä tekeytymään ja lisää lopuksi muutama ruokalusikallinen kuumaa kanalientä. Syödessä kastike kannattaa kipata kanan päälle.

Hainanilainen kana ja riisi


Hainanilainen kana ja riisi


Ota ohuehkoja kanafileitä (4-6kpl) huoneen lämpöön puolisen tuntia ennen valmistamista. Kuori ja paloittele 10cm pala inkivääriä sekä 3 valkosipulin kynttä. Kuumenna kattilassa 2l kanalientä ja lisää inkiväärit, valkosipulit ja kanat. Kypsennä noin 15min. Nosta kanat toiseen astiaan ja peittele foliolla. Siivilöi liemi ja säilytä kuumana.

Raasta riisiä varten kaksi valkosipulin kynttä. Kuumenna kasarissa 2rkl öljyä ja kuullota valkosipuleita pieni hetki. Lisää 3dl basmatiriisiä ja kuullota 1-2min. Lisää 6dl kanan keitinliemeä sekä pieni ripaus suolaa (mikäli liemi ei ole hirveän suolaista).

Keitä riisiä niin pitkään, kunnes neste on melkein hävinnyt ja riisiin on tullut reikiä. Laita kansi päälle, nosta kasari levyltä ja anna riisin höyrystyä vielä n. 30min.

Ota kanat leikkuulaudalle (mikäli ne ovat jäähtyneet liikaa, dippaa niitä kuumaan liemeen) ja lätki niitä esimerkiksi leveän kokkiveitsen hamara- ja/tai lappealla puolella, jotta liha pehmenee. Leikkaa fileet annospaloiksi. 



Hainanese chicken rice -annokseen kuuluu yleensä kuorettomia kurkkusiivuja ja kupillinen kanalientä (omassa versiossani oli poikkeuksellisesti mukana hieman paksoita, koska sitä oli jäänyt jäljelle edellisestä keitosta).

Korianteri ei ole kovin yleinen lisä katukeittiöissä, mutta itse tykkään siitä kovasti. Kevätsipuli olisi kuulunut liemeen olennaisesti, mutta sitä ei löytynyt kaupasta juuri nyt. Ruokajuomana on tyypillisesti vesi, mutta esimerkiksi sitruunamehu toimii myös hyvin!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Tostada jauhelihasta tai soijasta

Tostada kanasta


Olen lätkäissyt hävikistä herkuksi -tagin viime aikoina aika monen ruokapostauksen yhteyteen. Maaliskuun teema taitaakin olla nuukailu: jääkaapin ja pakastimen tyhjentäminen ennen uuden ostamista. Sinällään harrastetaan tätä toki aina arkisin, mutta nyt keväällä se on jotekin korostunut. Syykin on selvä: matkakassaa pitäisi kerryttää kesälomareissun varaamiseksi. Ruokaostokset voivat tehdä kuukaudessa isonkin loven kukkaroon, joten suunnittelun avulla ja jääkaapin jämien hyödyntämisellä voi myös säästää kivasti.

Olen aikaisemminkin tehnyt meksikolaista tostadaa, mutta ilmeisesti jättänyt postaamatta kyseisen ohjeen. Syytän huonoa muistia, sillä maku ei varmasti ole ollut ainakaan huono! Kuvasta (ylin) näkyy, että kana-tostada on ollut kyseessä ja ilmeisesti olen paistanut jokaisen sektorin pannulla ja latonut täytteet päälle sen jälkeen.

Tostada jauhelihasta


Tällä kertaa tein tostadan hieman eri tyylillä: ison tortillaletun päälle tuli ranskankermaa ja juustoa ja se käytettiin uunissa. Nam! Tuli niin hyvää, että tehtiin toisen kerran sama juttu soijarouheesta. Vielä parempaa!

Tostadat ovat kai yleensä pieniä, mutta minulla oli pakastimessa jättikokoisia durumjauholettuja ja käytin niitä tähän. Yhdestä riittääkin sitten ainakin kahdelle aikuiselle.

Tostada jauhelihasta tai soijasta


Laita tortillalettu(ja) leivinpaperin päälle pellille. Levitä sen päälle ohut kerros ranskankermaa. Raasta pieni pala juustoa (minulla oli punaleimaa) ja levitä ranskankerman päälle niin kuin tekisit pizzaa. Laita 225-asteiseen uuniin noin viideksi minuutiksi ja ota pois, kun juusto on kuplinut ja saanut hieman väriä.

Tee sillä aikaa jauheliha/soijatäyte. Raasta pari valkosipulin kynttä, kuumenna öljyä pannulla ja kuullota valkosipulia. Lisää 200g jauhelihaa tai muutama desi soijarouhetta (liotettua, itse laitoin veden lisäksi kulhoon hieman soijakastiketta). Paista ja mausta savupaprikajauheella, mustapippurilla ja suolalla.

Levitä täyte uunista otetun tortillan päälle. Lisää myös tomaattisalaattia, yksi kuutioitua avokado, muutama ruokalusikallinen ranskankermaa sekä srirachakastiketta. Leikkaa kahdeksaan sektoriin ja syö heti.

Tomaattisalaatti: Kuutioi 2 tomaattia (poista sisukset) ja 1 sipuli ja laita kulhoon. Purista päälle 1 limetin mehu, ja lisää 1tl öljyä, ripaus sokeria ja suolaa. Sekoita ja lisää vielä kourallinen silputtua korianteria ja sekoita uudelleen.

Tostada jauhelihasta

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Instagram-ruokaa ja -ravintoloita

Hyvää alkanutta viikkoa ja viimeistenkin hiihtolomalaisten paluuta arkeen. Itsehän lomailen vasta hieman myöhemmin, enkä suinkaan hiihdon merkeissä, vaan varmasti ainakin hyvän ruuan. Matka Hongkongiin ja Filippiineille odottaa enää muutaman vaivaisen viikon päässä ja mieli suorastaan pursuaa aasialaisia herkkuruokia, joita ehkä pääsee taas lomallansa maistelemaan.

Mutta lomat ja matkat eivät ole tämän postauksen aiheena vaan Instagram (tai no siinä mielessä on, että lomamatkojen aikaan blogini usein hiljenee, mutta Instagram-tilini sen sijaan vilisee materiaalia). Aikaisemmin minulla oli tapana kirjoitella välillä uusista ravintolatuttavuuksista ja muista ruokakokemuksista, mutta viime aikoina olen keskittynyt lähes täysin uusiin resepteihin, kampanja- ja matkapostauksia lukuunottamatta.



Käyn kuitenkin silloin tällöin syömässä ulkona ihan kotimaassakin, keskittyen kylläkin lounaisiin ja kahviloihin. Näistä hetkistä tulee usein näpsäistyä nopea kännykkäkuva ja jaettua se Instagramiin. Olen itse tykästynyt tuohon sovellukseen kovasti ja käyttänyt sitä jo melkein kolme vuotta. Mukaan mahtuu toki paljon muutakin kuin kuvia erikoiskahveista ja kuppikakuista tai lounassalaateista. Usein kuviin pääsee myös arkiset asiat kotiin ja ruokaan liittyen, sekä sekarotuinen karvapallomme Aada. Unohtamatta kotikaupunkiani Oulua, reissuja lähemmäksi ja kauemmaksi sekä erilaisia tapahtumia.



Tässä postauksessa on koottuna ruoka-aiheisia kuviani kotoa ja kotimaasta. Muutamia mainitakseni kuvissa esiintyvät mm. nepalilainen ravintola Sauraha, jonka fish masala on yksi lempilounaistani (tosin sitä tulee aina syötyä liikaa), autenttista meksikolaista tarjoava Coyoacan, kellaripubin avannut Cafe Rooster, päivittäin buffet-aamupalan mahdollistava Puistokahvila Makia, simpukkakattilallisella ja blineillä meitä helmikuussa hemmotellut Toripolliisi, vakioskumppapaikkani Bar Bee, sekä herkullista parempaa ruokaa rennolla tunnelmalla taikova Ravintola Hella. Nämä oululaisia siis. 



Pari viikkoa sitten pääsin syömään muutaman aterian Helsingissä ja listalle osuivat sushibuffet Fukussa, falafelannos Just Vegessä, hampurilainen Midhillissä, herkulliset tacot Cholossa sekä ihana redvelvet-kuppikakku Brooklyn Cafessa. Niin ja pikainen piipahdus Fastofood-messuille pienten maistiaisten kera.

Näiden lisäksi olen viime aikoina syönyt synttärikakkua, puristellut hedelmämehuja, kokkaillut nopeita lounaita, fiilistellyt aamupaloja ja maustekaappiani sekä ihastuttanut kuohujuomalaseillani.



Blogin oikeasta sivupalkista löytyy Instagram-feedini, mutta jos olet itse Instagramissa, niin minua voi seurata @auringonalla-profiilistani. Joko sinä olet Instagramissa?

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vuohenjuusto-tomaattipasta


Perjantai-iltana ruokakauppaan meneminen on usein huono idea. Mutta jos on ihan pakko, niin kannattaa ainakin mennä ei-nälkäisenä ja ei-kiireisenä. Syödä vaikka ensiksi vuohenjuuston jämistä ja tomaattikastikkeesta kyhättyä pastaa. Ei ahdista jonot!

Vuohenjuusto-tomaattipasta


Pilko 1 salottisipuli, 2 valkosipulinkynttä ja 1 iso tomaatti (poista sisus). Kuumenna kattilassa reilu tilkka öljyä ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää 2tl sokeria ja kuullota vielä hetki. Lisää tomaatit. 

Anna tomaattien hautua muutama minuutti ja lisää sitten 1prk tomaattimurskaa. Mausta suolalla, oreganolla, basilikalla ja mustapippurilla. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen, kunnes se on saostunut (15-20min). Hurauta tasaiseksi sauvasekoittimella ja mausta 1tl balsamicolla.

Kastiketta riittää 2-3 pasta-annokseen. Lisää kastike kypsän pastan joukkoon, sekoita ja annostele pasta lautasille. Murustele annosten päälle vuohenjuustoa. Koristele persiljalla, mustapippurilla ja muutamalla tipalla oliiviöljyä.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Paksoikeitto possulla




Tämän keiton lähtökohtana oli paksoi eli pinaattikiinankaali, jonka nappasin heräteostoksena mukaan ruokakaupasta. Paksoi oli minulle tuttu vain nimenä ja aasialaisten keittojen ainesosana. Näistä lähtökohdista päädyin tekemään kiinalaista nuudelikeittoa, johon tulisi myös lihaisia pallukoita mukaan.

Keitto muistutti siinä mielessä hieman Balilla katukeittiössä syömäämme ihanaa keittoa, paitsi että siinä oli varmasti viittä erilaista pallukkaa emmekä yhtään tienneet mitä mikäkin oli (tyypillinen Aasia-kokemus siis). Omissa lihapullissani oli mukana myös naudanlihaa, mutta eniten aasialaisia makuja edustaisi varmasti pelkkä possu.




Paksoikeitto possulla


Tee aluksi lihapullataikina: sekoita 300g porsaan jauhelihaa (tai sika-nautaa), 0,5tl suolaa, 0,5tl valkosipulijauhetta, 0,5tl inkiväärijauhetta, 0,5tl sitruunaruohojauhetta, 1/4tl valkopippurijauhetta, 1/4 korianterijauhetta. Anna maustua hetki ja pyörittele sitten taikina pieniksi pallukoiksi.

Kuori ja paloittele 10cm pätkä inkivääriä sekä kaksi yksikyntistä valkosipulia. Huuhtele 4-6 paksoin lehteä varsineen ja pilko/suikaloi. Kuumenna kattilassa 12dl kanalientä ja lisää siihen inkiväärit ja valkosipulit sekä 0,5rkl maustepippureita. Kun liemi kiehuu, kypsennä lihapullat muutamassa erässä (n. 2min) ja nosta lautaselle odottamaan.

Siivilöi liemi ja kiehauta uudelleen. Nosta paksoin valkeat varsiosat kattilaan. Leikkaa seuraavaksi kaksi annosta vermiselliä saksilla kahtia poikittain (jotta nuudelit eivät ole liian pitkiä) ja laita kattilaan. Anna kiehua reilun minuutin ja lisää paksoin vihreät osat ja possupullat. Kuumenna kiehuvaksi.

Mausta keitto vielä 1rkl kalakastikkeella ja koristele halutessasi esimerkiksi korianterilla. Keittoannoksiin kannattaa lisätä vielä (jokaisen maun mukaan) pieni tilkka tummaa soijakastiketta (myydään ainakin etnisissä kaupoissa), jolloin liemi muuttuu ruskeaksi.  

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Aasialaisittain maustettu brisket



Brisket eli hitaasti kypsytetty naudan rinta tuli minulle tutuksi Brooklynissä ruokamarkkinoilla. Sandwichit olivat suussasulavat ja samaa texas bbq -tyyliä kokeiltiin heti kotonakin, tosin liha ei ollut sillä kertaa naudan rintaa. Muuten kyllä saatiin aikaiseksi oikein herkulliset burgerit ja Brooklyn-hengessä tehtiin jopa mustikkalimpparia kyytipojaksi.

Naudan rintaa ei välttämättä löydä vielä ihan joka kaupasta, joten siksi sitä oli meilläkin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Koska halusin kokeilla maustamisen suhteen jotain itselleni uutta brisket-rintamalla, suuntasin Aasiaan muistellen Singaporen ruokatorien maukkaita lihoja.

Aasialaisittain maustetun lihan lisäksi leivän väliin päätyi Sriracha-majoneesia (yksinkertaisesti vain sekoitettu näitä kahta), kevyesti piekkelöityjä ja aasialaisittain leikattuja kurkkuja, punasipulia sekä tuoretta korianteria. Kostukkeeksi vielä kastiketta, josta käytetään vain puolet lihan maustamiseen. Ihan täydellistä!



Aasialaisittain maustettu brisket


Raasta kastiketta varten 1rkl inkivääriä ja 1rkl valkosipulia. Kuumenna kattilassa 1,5rkl (limetillä maustettua) kookosöljyä (tai muuta öljyä) ja kuullota inkivääriä ja valkosipulia hetki. Lisää joukkoon 4rkl korealaista chilitahnaa ja pyörittele sitä kattilassa muutama minuutti.

Lisää 2dl vettä, 2rkl tomaattipyreetä, 4rkl sokeria, 4rkl soijakastiketta, 1tl sitruunaruohojauhetta ja 1tl korianterijauhetta. Anna porista hiljalleen vielä noin 10min.

Ota pala (n. 800g) naudan rintaa huoneen lämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Laita liha pienehköön uunivuokaan ja kaada puolet kastikkeesta sen päälle (ja alle).

Kypsennä lihaa uunissa keskitasolla noin tunnin ajan ja peittele vuoka sen jälkeen foliolla. Anna lihan kypsyä uunissa hiljalleen vielä 2-3 tunnin ajan. Leikkaa kypsä liha siivuiksi ja tarjoile hampurilaisen välissä ja käytä loput kastikkeesta.