maanantai 29. huhtikuuta 2013

Raikas avokadodippi naposteluun


Vappu on napostelun kulta-aikaa ja mikä olisikaan helpompaa kuin kantaa pöytään kulhollinen sipsejä. Mielestäni sipsit kaipaavat aina dippiä ja kotitekoiset dipit ovat kivan piristäviä valmiisiin maustehässäköihin nähden. 

Tämä avokadodippi ei ole mitenkään kovin avokadoista, sillä halusin kuitenkin säilyttää perinteisen vaalean dippikastikemaisen ulkonäön ja guacamole on sitten asia erikseen. Kuva kyllä hämää hiukan, sillä dippi on ihanan vaalean vihreää. Lisää dippejä, kuten sweet chili -dipin ohjeen löydät täältä.

Kuori ja pilko puolikas avokado (jos on pieni, niin laita kokonainen). Nypi kourallinen korianterin lehtiä. Lisää avokado ja korianteri korkeaan astiaan ja purista päälle puolikkan limetin mehu. Pyöräytä tahnaksi sauvasekoittimen avulla.

Sekoita lusikalla tahna ja esim. 200g turkkilaista jugurttia. Mausta suolalla, 1-2tl sokerilla ja ripauksella chilihiutaleita. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vapaapäivän lounas: toast skagen



Ruotsalainen klassikkoleipä toast skagen on vappuruokaa parhaimmillaan, mikäli haluaa jotain helppoa ja hyvää (muutakin kuin nakkeja ja perunasalaattia). Tästä leivästä tuli erityisen hyvää ja siinä oli vaikutteita Sikke Sumarin versiosta sekä voileipien mestareilta tanskalaisilta.

Söin Kööpehaminassa (yllättäen) todella hyvän ja kauniisti asetellun leivän, jossa oli katkarapujen lisäksi graavilohta. Jos tästä haluaisi vielä ruokaisemman, onnistuisi se helposti lisäämällä lohisiivuja. Jos taas haluaa tarjota toast skagenia alkupalana, riittänee puolikas leipä per nenä, niin jää tilaa muullekin ruualle.

Yksi erittäin hyvä toast skagen: Sulata 7 kuorellista katkarapua ja pilko ne pienemmiksi paloiksi (poista kuoret ensin). Säästä yksi koristelua varten. Silppua pieneksi piiperrykseksi punasipulia, n. 1,5rkl. Pilko pieniksi paloiksi puolikas avokado.

Lisää kaikki kulhoon ja purista päälle sitruunamehua (taisin laittaa n. 1rkl) sekä rouhaise suolaa. Lisää täytteen sekaan muutama oksa silputtua tilliä sekä 1/2 rkl majoneesia ja 1rkl smetanaa. Sekoita kaikki täytteen ainekset ja maista onko sitruunan ja majoneesin suhde oikea (= maistuuko hyvälle).

Paahda leivänpaahtimessa yksi siivu vaaleaa paahtoleipää ja leikkaa kulmittain kahtia. Asettele lautaselle 2-3 isoa cosmopolitan-salaatin lehteä ja laita leipäpalat niiden päälle. Lisää täyte ja koristele kuorellisella katkaravulla, sitruunaviipaleilla ja tilillä.

Voi, kun olisi ollut skumppaa tämän kanssa, niin olisi ollut aivan täydellinen keväisen vapaapäivän lounas!

Sauce Maltaise


Herkullisen kanan, sinappisen perunamuusin ja kasvislisäkkeiden kera tarjoiltiin maltaise-kastiketta, jossa maistuu kevyesti appelsiini. Sopi kanan kanssa erinomaisesti! Ohje on Maku-lehdestä ja se on käytännössä hollandaise-kastike, johon lisätään appelsiiniä. Yksinkertainen ja hyvä! Tästä tulee noin neljä annosta.

Sauce Maltaise: Sekoita metallisessa kulhossa 2 keltuaista ja 2 rkl vettä. Nosta kulho vesihauteeseen ja vatkaa käsin muutama minuutti, kunnes seos on kuohkeaa. Lisää 100g voita pieniä nokareina tai kuten itse tein, sulatettuna pieni erä kerrallaan, koko ajan voimakkaasti vatkaten. 

Vatkaa sekaan 1 rkl sitruunamehua ja mausta ripauksella suolaa ja valkopippuria. Raasta sekaan hieman hyvin pestyn (luomu)appelsiinin kuorta ja purista 1rkl appelsiinin mehua.


torstai 25. huhtikuuta 2013

Mehevä uunikana ja sinappinen muusi


Suomalaisen ruokamarketin kanatiskin tarjonta on monelle ulkomaalaiselle varmasti shokki: tarjolla on vain suikaletta ja sipullusta, ohutta rintafilettä tai jos hyvin käy niin koipia. Kaikki lilluu marinadissa. Missään ei ole mukana luita (kuinka hankalaa onkaan nykyään löytää luullista rintapalaa?).

Ja samoin tällaiseen suikaletarjontaan tottuneelle oli espanjalainen vastaava osasto järkytys: lähes kaikki kana tulee kokonaisena tai jos hyvin käy, voit löytää jostain rintafileitä. Suikaleita ei ole olemassa. Ja ongelmahan oli se, että vuokra-asunnossamme ei ollut juuri hedelmä- ja leipäveitseä kummempia aseita eikä myöskään uunia.

Kotona olisin onnellinen, jos kanatiskin tarjonta olisi huomattavasti enemmän espanjalainen kuin suomalainen. Kana, jossa on luita mukana, on yleensä maukkaampaa kuin filepalat (riippuu toki myös laittotavasta). Olenkin viime aikoina yrittänyt aina löytää luullista rintapalaa tai koipia -  marinoimattomina.

Olen pitkään haaveillut kokonaisesta kanasta ja nyt vihdoin sellainen tarttui mukaan. Eikä jäänyt ainoaksi kerraksi, sillä tämä oli ehkä parasta kanaa vuosiin! Lisukkeeksi tein kokojyväsinapilla maustettua perunamuusia, jonka ohje löytyi Maku-lehden pariisilaisista ruokamuistoista kertovasta jutusta. Sekin jää ehdottomasti listalle!


Kana: Asettele n. 1,5kg painoinen kokonainen kana uunivuokaan (lurauta pohjalle ensin hieman öljyä). Valmista yrttivoi sekoittamalla 50g huoneenlämpöistä voita, hyvää suolaa ja pieneksi pilkottua tuoretta rosmariinia (n. kolmen oksan lehdet). Levitä yrttivoita esim. käsin kanan rintapalojen ja nahan väliin (avaa tietä esim. lusikalla kanan peräpäästä käsin nahan alle).

Kuori yksi appelsiini veitsen avulla niin, että ulkopintaan ei jää kalvoja. Halkaise appelsiini kahtia ja työnnä kanan sisälle. Paista kanaa 180-asteisessa uunissa n. 1,5h ja tarkista kypsyys ennen tarjoilua. Lisää lopussa uunivuokaan rasiallinen tai kaksi kirsikkatomaatteja ja anna kypsyä kanan kanssa 5-10min. 

Lisäksi omassa annoksessani oli paistettua pinaattia (tällä kertaa ilman parmesania, koska annoksessa oli paljon täyteläisyyttä mukana muutenkin) ja maltaise-kastiketta (ohje myöhemmin).


Muusi: Valmista ensin perunamuusi normaalisti jauhoisista perunoista (keitä perunat, survo, lisää voita, suolaa ja maitoa ja sekoita muusiksi). Jokaisella on varmasti omat sekoitussuhteensa.

Lisää lopuksi muusiin kokojyväsinappia. Lisäsin meidän neljän hengen annokseen n. 2tl sinappia, mikä vaikutti oikein passelilta määrältä. 

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Chateaubriand pippurikastikkeella



Pihvi, pippurikastike ja ranskalaiset. Aika klassinen ravintola-annos. Ja minähän olen nykyään kalssikkojen perään!

Ranskalaiset tehtiin taas tällä ohjeella, mutta tällä kertaa kuorin perunat ja tein paloista hieman ohuempia. Lyhensin myös kypsennysaikaa molemmilla kierroksilla hieman, ettei ranskikset ruskistu liikaa.

Pippurikastike: Kuumenna kattilassa 2,5dl demi glacea. Lisää 1dl kermaa, 1tl dijon-sinappia ja 1tl pippurisekoitusta. Kiehauta hetki. Mausta suolalla.

Pihvit: Ota naudan sisäfilepihvit (n. 150g / pihvi) huoneenlämpöön viimeistään puoli tuntia ennen paistamista, mielellään tuntia ennen. Kuumenna pannulla 0,5rkl öljyä ja 0,5rkl voita. Nosta pihvit kuumalle pannulle ja paista muutaman minuutin per puoli (kun lihaneste nousee pintaan, käännä pihvi). Rouhaise paistetulle pinnalle suolaa ja pippuria.

Kun molemmat puolet on paistettu, kaada pippurikastike pannulle ja anna pihvien kypsyä vielä pieni hetki.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Nopea katkarapu-nuudelikeitto avokadolla



Olen erityisen ihastunut tällä hetkellä avokadoon keitossa. En ole vielä tehnyt varsinaista avokadokeittoa, mutta viime aikoina avokadoa on nähnyt meksikolaisessa tortillakeitossa (joka lämmittää kivasti kevätsateiden keskellä) sekä tässä arkisessa nuudelikeitossa. Keitosta tulee kaksi annosta.

Lämmitä kattilassa n. 8dl vettä. Purista joukkoon puolikas sitruuna (tai lime) ja lisää n. 1rkl tom yam tahnaa. Mausta lientä inkiväärillä (jauheella) ja soijakastikkeella (tai kalakastikkeella). Maistele milloin liemi on mielestäsi hyvää.

Kun vesi kiehuu, lisää 100g nuudeleita. Kiehauta ihan pieni hetki ja lisää puoliksi lohkottuja kirsikkatomaatteja. Lisää vielä kourallinen kuorellisia katkarapuja ja anna kiehua minuutti tai korkeintaan kaksi (ei liian pitkään, etteivät katkaravun sitkisty).

Leikkaa yksi avokado lohkoiksi ja purista päälle sitruunamehua. Lataa keittoa lautaselle ja lisää avokadot päälle. Kuten kaikkeen vastaavanlaiseen ruokaan, myös tähänkin sopisi tuore korianteri, mikäli sitä sattuu olemaan. Nyt ei sattunut.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Karitsaa marsalakastikkeessa ja sitruunaperunat


Pääsiäinen, suuri lammasherkkujuhla on mennyt jo aika päiviä sitten, mutta lampaanhimo ei mene ohi yhdessä juhlapyhässä. En tiedä miksi olen niin kaavoihin kangistunut, että lampaanpaistia ei tule laitettua koskaan muulloin (ja oikeastaan ei koskaan, sillä äiti laittaa maailman parasta lammasta ja pääsen herkuttelemaan sillä joka vuosi). Nyt alkoi ihan uusi ruoka-aikakausi ja lammas tulee meidän keittiössä niin usein käyttöön kun vain voi (muunakin kuin jauhelihana)!

Tämä oli ensimmäinen lammaspaistini koskaan. Ja totta puhuakseni, siitä tuli ihan loistavaa! Mutta mitä muutakaan voi tulla yhdistelmästä karitsan paahtopaisti, marsala-viini, rosmariini, timjami ja valkosipuli?

Olen lukenut joistakin ruokablogeista, että perunat ja sitruuna sopivat mainiosti yhteen. Sekin tuli nyt testattua ja voi että olivatkin hyviä! Varma hitti jokaiseen ruokapöytään ;)

Karitsa: Kuori 8 valkosipulinkynttä ja halkaise kahtia. Kuori kourallinen paistisipuleita. Laita sipulit uunipataan ja lisää joukkoon 3-4 rosmariininoksaa ja tuoretta timjamia. Rouhaise padan pohjalle vielä meri- tai himalajansuolaa. Sekoita 2-3rkl maissijauhoja ja 4rkl vettä ja kaada padan pohjalle.

Paloittele karitsan paahtopaisti (minulla n. 700g) keskikokoisiksi paloiksi. Rouhaise palojen päälle suolaa. Asettele lihapalat uunipataan sipuleiden ja mausteiden päälle. Kaada päälle n. 4dl marsala-viiniä.

Hauduta karitsaa 125-asteisessa uunissa kannen alle n. 4,5 tuntia. 

Sitruunaperunat: Keitä haluamasi määrä perunoita (itsellä rosamundaa) esimerkiksi edellisenä päivänä tai vähintään muutama tunti aikaisemmin. Jäähdytä perunat. 

Leikkaa perunat kuutioiksi. Kuumenna pannulla reilusti voita. Paista perunoita voissa ja kääntele välillä (älä liikaa), jotta mahdollisimman moni puoli ruskistuisi. Ota pannu pois liedeltä, rouhaise päälle suolaa ja purista sitruunan mehua (minä puristin pannulliseen puolikkaan sitruunan mehun).

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Parsaa hollandaise-kastikkeella


Jos joku ruoka symboloi aurinkoisena esiin puskevaa kevättä niin parsa. En ole mikään parsa-expertti ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin klassista parsaa hollandaise. Mielestäni onnistuin hyvin ja parsa sopi erinomaisesti jälleen kerran ranskalaishenkiselle päivällisellemme (minusta on tainnut tulla todellinen Ranska-fani ruuanlaitossa).

Hollandaise (2-3:lle): Sekoita metallikulhossa 1 keltuainen ja 1rkl vettä. Nosta kulho vesihauteeseen ja vatkaa seosta paksummaksi. Lisää kastikkeeseen yhteensä 50g (suolaamatonta) voita joko pieninä nokareina tai sulatettuna pienissä erissä, koko ajan vatkaten. Mausta kastike lopuksi 0,5-1rkl sitruunamehulla ja suolalla (mikäli voissa ei ollut suolaa niin kuin minulla).

Parsan keittäminen: Pese parsat ja leikkaa niiden puumainen alaosa pois. Kuori parsaa nupusta alkaen kohti juurta. Varo ettei varsi katkea. Keitä parsoja suolavedessä isossa kattilassa vaakatasossa (ellei sinulla ole parsakattilaa) n. 3 minuuttia.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Vadelma-kinuskikermakakku


Minulla oli tässä keväällä muutakin aihetta juhlaan kuin pyöreät synttäripäivät. En aikonut juhlistaa tapausta mitenkään, mutta sitten päätin leipoa itselle oikein täytekakun. Mutta pienen sellaisen, sillä ketään vieraita ei ollut odotettavissa.

Kakusta tuli lopulta juuri sellainen rento ja kesäinen, jossa ulkonäköä ei viilata viimeisen päälle ja pääasia on, että kakussa on reilusti täytettä. Tiesin, että pakastevadelmat kakun koristeena ovat todella huono juttu, mutta kierrettyäni kolme kauppaa ilman että yhdestäkään löytyi puutarhavadelmarasiaa lannistuin sen verran, että pakasteilla mentiin. Makua se ei tietenkään haitannut, ulkonäköä vain. Lisäksi olisin halunnut kakun pälle ison elegantin keon näyttäviä vadelmia, mutta kun ei niin ei.


Kakkupohja: Vatkaa 3 kananmunaa ja 1dl sokeria vaahdoksi. Sekoita keskenään 1dl jauhoja, 1/2dl perunajauhoja, 1tl leivinjauhetta ja 2rkl sitruunamehua. Kaada leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa kypsäksi, noin 20min (kokeile tikulla). Anna jäähtyä ja kumoa.

Täyte: Vatkaa 3dl kuohukermaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon 150g maustamatonta tuorejuustoa ja n. 1dl paksua kinuskikastiketta (esim. hesburger). Maista minkä verran haluat joukkoon kinuskia.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä toisen puolikkaan päälle 2dl kevyesti survottuja vadelmia liemineen. Levitä sen päälle vielä kerros kinuskikermaa ja nosta toinen puoli kanneksi.

Koristelu: Levitä kinuskikermaa kakun ympärille. Paahda kuivalla pannulla 30-50g mantelilastuja ja koristele kakku. Lisää vielä päälle tuoreita vadelmia.



maanantai 15. huhtikuuta 2013

Saltimbocca ja paistettu pinaatti



Tähän aikaan vuodesta alkaa aina tuntumaan siltä, että kesällä pitäisi matkustaa Italiaan. Ja ei vähiten ruuan takia. Kahtena viime kesänä olemme olleetkin Sisiliassa ja Roomassa, tällä hetkellä haaveilen Napolista (se on ollut pakkomielteeni jo pitkään).

Ainakin toistaiseksi Italia on vain haave ja matkakuumetta pitää lievittää tekemällä itse italialaista ruokaa. Niinpä yhtenä iltana meillä oli Italia-teema, johon kuului insalata caprese, saltimbocca ja tiramisu. Ensimmäisestä ja viimeisestä minulla on kokemusta Italian reissuilta, keskimmäisestä ei. Lisäksi tein saltimboccaa ensimmäistä kertaa, mutta en varmasti viimeistä. Tuli nimittäin niin hyvää niin helposti!



Saltimbocca: Lihana minulla oli naudan entrecoteta n. 350g, joista leikkasin neljä pienempää pihviä. Nuijin pihvejä hieman ja rouhaisin suolaa ja pippuria.

Pihvin päälle lisätään muutama salvianlehti ja pihvin ympäri kääritään parmankinkkuviipale (tai kaksi, pihvin koosta riippuen). Sen jälkeen pihvit käännellään vehnäjauhoissa (melkein unohtui minulta).

Pihvit paistetaan voissa (n. 1rkl) molemmin puolin muutama minuutti ja nostetaan lautaselle odottamaan (lautasen päälle voi laittaa folion, niin pihvit jatkavat kypsymistä hiljalleen).

Kaada tässä välissä tyhjälle pannulle n. 3-4dl marsalaviiniä ja lisää muutama salvianlehti. Anna kastikkeen kiehua muutama minuutti. Lisää sen jälkeen n. 1rkl voita. Nosta pihvit kastikkeeseen ja anna kiehua vielä muutaman minuutin ajan.

Paistettu pinaatti: Pese ja valuuta tuoreita babypinaatin lehtiä (n. 150-200g kahdelle). Kuumenna pannulla hieman voita ja oliiviöljyä. Raasta yksi valkosipulinkynsi ja kuullota nopeasti (älä anna ruskistua). Lisää pinaatit pannulle ja kääntele muutama minuutti. Ota pois liedeltä ja mausta suolalla ja pippurilla. Raasta sekaan hieman parmesanjuustoa ja tarjoile heti. 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kepeä tiramisu


Tykkään klassikkojälkkäreistä ja tiramisu on creme bruleen lisäksi yksi lemppareistani. Ja ehdoton italialaisen illallisen päättäjä. Miksi teenkään tiramisua vain kerran kahdessa vuodessa? Hullua!

Milla oli tehnyt taannoiselle blogipiknikillemme hyvin kesäisen kepeää tiramisua, jossa maistui hienoisesti appelsiini. Halusin kokeilla sitä versiota, sillä appelsiini houkuttelee erityisesti näin keväällä. 

Italiassa maistamani tiramisut ovat olleet tuhdimman oloisia, joten tämä kuohkeampi versio sopii siinäkin mielessä hyvin kevääseen. Ja tätä jaksaa syödä vaikka kaksi annosta jälkiruuaksi ;) Pieniä annoksia tästä määrästä tulee noin kahdeksan, isoja ehkä neljä.



Tiramisu: Keitä aluksi vahvaa kahvia 2-3dl. Sekoita kahvin joukkoon hieman vaniljasokeria ja maun mukaan kaakao- ja mantelilikööriä. Tai kuten minä käytin kahvilikööriä ja manteliaromia, kun en löytänyt mantelilikööriä paikallisesta Alkosta. Maistele mikä sekoitussuhde on omaan makuusi sopiva.

Käytä luomumunia. Vatkaa kaksi munanvalkuaista kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sen jälkeen kaksi keltuaista ja 1/2dl sokeria vaahdoksi. Sekoitin tässä vielä keltuaisvaahtoon 1tl vaniljasokeria.

Lisää keltuaismassaan 1/2tl raastettua luomuappelsiinin kuorta ja purista sekaan muutama ruokalusikallinen appelsiinin mehua. Sekoita joukkoon  250g mascarponejuustoa. Sekoita valkuaisvaahto mukaan.

Käytin tähän määrään n. 100g savoiardikeksejä, mutta astian muodosta ja koosta riippuen keksejä voi mennä enemmänkin. Kasta keksejä nopeasti kauttaaltaan kahvissa ja asettele astian pohjalle yhteen riviin. Kaada päälle täytteestä noin puolet. Tee toinen kerros keksejä ja lisää loppu täyte. Voit myös tehdä tiramisusta yksikerroksisen, jos teet esim. uunivuokaan.

Anna tekeytyä jääkaapissa kelmun alla vähintään yön yli.

Koristelelu: Siivilöi pinnalle tummaa kaakaota ja raasta sen päälle vielä hieman tummaa suklaata. Leikkaa appelsiinin kuoresta ohutta nauhaa ja kieritä esim. sormen ympärille ja nosta varovasti tiramisun päälle.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Insalata Caprese


Insalata caprese, yksi lempisalaateistani! Italialainen keittiö todistaa jälleen kerran, että yksinkertainen on hyvää. Siihen vaaditaan tietenkin erinomaiset raaka-aineet, mikä ei ole aina ihan helppoa suomalaisten ruokakauppojen tarjonnan edessä. Tällä kertaa kuitenkin mozzarella oli bufalaa, tomaatit makeita ja basilika ihanan tuoretta.

Käytin näihin kahteen pieneen salaattiin yhden pallon bufala mozzarellaa. Revin mozzarellan paloiksi ja asettelin lautaselle. Puolitin kourallisen makeita kirsikkatomaatteja (sellaisessa pikarimaisessa rasiassa)  ja lisäsin mozzarellan väleihin. Sitten vielä tuoretta basilikaa

Rouhaise salaatin päälle hieman suolaa ja mustapippuria. Anna maustua muutama hetki. Valuta salaatin päälle hieman oliiviöljyä juuri ennen tarjoilua.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Porkkanasämpylät


Olen päättänyt ettei minulle ehkä kelpaa mitkään muut kuin itse tehdyt sämpylät. Jokseenkaan ei enää (jos koskaan) houkuttele muovipussissa mujuneet kumisämpylät, kun itse voi tehdä helposti ja edullisesti hyvät ja tuoreet versiot. Tosin tykkään myös Lidlin paistopisteen leipomotuotteista, joten voin sompailla sitten näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Yleiskone jylläsi jälleen, mutta taikinan voi toki veivata käsinkin. Siis jos ei ole niin laiska kuin minä.

Taikina: Sekoita 4dl maitoa ja 1 pala hiivaa. Lisää joukkoon 1tl suolaa ja 2dl porkkanaraastetta. Paloittele 50g huoneenlämpöistä voita paloiksi ja lisää taikinaan. Lisää vielä 2dl grahamjauhoja ja n. 6dl vehnäjauhoja. Vaivaa käsin tai anna yleiskoneen pyöritellä taikinaa n. 15min. Anna taikinan levähtää hetki ennen leipomista.

Leipominen: Jaa taikina 16 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä vielä tunnin ajan uunipellin päällä. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min.



torstai 11. huhtikuuta 2013

Paprikakastike pizzalle ja miksi ei muullekin



Hehkutin aikaisemmin tapas-aineksista kyhäämääni pizzaa, jossa oli pohjalla valmista paprikakastiketta. Kastike oli tuliaisia Kanarialta, joten uuden paprika-pizzan himoissa piti kääriä hihat ja alkaa soseutushommiin.

Paprikakastike (2 pyöreälle pizzalle): Pilko 1,5 grillattua paprikaa (säilyke) ja 1 valkosipulinkynsi. Lisää ainekset blenderiin ja mausta 1tl (savu)paprikajauheella, suolalla, pippurilla, 1tl sokerilla, mustapippurilla ja chilihiutaleilla. Kaada joukkoon vielä 1rkl öljyä ja 2-3rkl vettä. Pyöräytä tasaiseksi tahnaksi.

Ja pizzan päällä oli tällä kertaa paprikakastikkeen lisäksi tuoretta basilikaa, parmesan-juustoa ja mustaleima emmentalia, pekoniviipaleita pieninä paloina ja kirsikkatomaatin siivuja.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uuniperuna savuporotäytteellä



Ihmiset ovat nykyään kovin perunakammoisia, joten itseltäkin unohtuu, kuinka kätevä raaka-aine peruna on. Uuniperuna ei ole mikään pikaruoka, koska sen kannattaa antaa kypsyä uunissa ihan kunnolla. Puoliraaka uuniperuna on aika kammotus! Mutta muuten se ei vaadi kovin paljoa työstämistä, joten helppo se ainakin on.

Uuniperuna: Pese rosamunda-perunoita vähintään yhtä monta kuin syöjiä (ja jos perunat on kovinkin pieniä, niin vähintään kaksi per nenä). Paketoi perunat folioon ja lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita perunat esim uunivuokaan ja kypsennä uunissa keskitasolla puolisentoista tuntia.

Avaa paketit varovasti ja leikkaa perunan päälle ristiviilto. Purista perunaa hieman auki ja lisää täytettä väliin.

Savuporotäyte (kahdelle perunalle): Silppua n. 50g savuporoleikettä, puolikas punasipuli ja pari ruokalusikallista persiljaa. Sekoita keskenään ja lisää puoli purkillista (75g) ranskankermaa. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Anna tekeytyä jääkaapissa.

Tarjoa uuniperunat patongin ja raikkaan salaatin kera.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Maanantain katkarapukeitto



Hyvää arkista maanantaita! Muistatte varmaan Maku-lehdestä poimimani paprikapeston ja että mainitsin löytäneeni jonkun muunkin kivan arkiruokaohjeen? Tässä tulee toinen!

Lehdessä keitto esiintyi Kaukomaiden papukeitto -nimellä, mutta papujen sijaan tähän tuli rapuja. Ja pientä viilausta muutenkin, sillä halusin vähemmän kookosmaitoa ja muutenkin kahdelle hengelle sopivan annoksen. Katkaravut on muuten aika käteviä arkiruuassa, kun ne tarvitsee vain sulattaa kylmän veden alla.

Katkarapukeitto: Raasta kaksi valkosipulinkynttä. Kuumenna kattilassa 1rkl seesamöljyä ja kuullota valkosipulit. Lisää 370g tomaattimurskaa, 2dl kookosmaitoa, 1dl vettä ja kasvisfondikuppi. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10min.

Halkaise 100g kirsikkatomaatteja ja lisää keittoon. Mausta 2rkl sitruunamehulla (tai mieluummin limetillä), 1tl fariinisokerilla ja mustapippurilla.

Annostele lautasen pohjalle katkarapuja (n. 50g per syöjä) ja kaada kuumaa keittoa päälle. Silppua hieman korianteria keiton päälle (itse jouduin tyytymään persiljaan).

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

8 kiinnostavaa ruokajuttua

Kaimani Kärähtäneet-blogista haastoi minut 8 satunnaisella asialla. Kiitoksia Heidi!

8 satunnaista asiaa -haaste on pyörinyt blogimaailmassa jo pitkään, mutta minusta siihen on aina niin mielenkiintoista tarttua: aina löytää 8 uutta asiaa, varsinkin jos alkaa suhtautumaan haasteeseen teemapohjalta.

Minun teema on tällä kertaa mikä minua kiinnostaa ruokamaailmassa juuri nyt:


1. Sitruuna. Olen vannoutunut limetin fani, mutta nyt minua on alkanut kiehtomaan sitruuna ja yritän lisätä sen käyttöä ruuanlaitossa. Esimerkiksi sitruunakana oli herkullista!



2. Klassikkoruuat. Olen keskittynyt kovasti epämääräiseen kotikokkailuun ja todellisten klassikkoruokien kokeilu kotikeittiössä on jäänyt vähemmälle. Mutta miksi säästää klassikoiden nauttiminen ravintoloihin, kun niitä voi helposti tehdä kotonakin?

3. Italialainen ruoka. Kiinnostaa aina. Luvassa mm. italialainen illallinen :)



4. Ranskalainen ruoka. Ranskalainen päivällinen oli menestys ja ranskalainen keittiö on minulle loppujen lopuksi melko tuntematon. Ranskalaisen keittiön klassikot ovat kokkauslistalla!

5. Lammas. Söin pääsiäisenä ja tänään niin hyvää lammasta, että vaihdan tästä lähtien naudanlihan niin usein lampaaseen kuin mahdollista.

6. Mondon Ruoka&Matka. Mondon ruokateemainen lehti ilmestyy muistaakseni huhtikuun aikana. Olen pitänyt kahdesta edellisestä kerran vuodessa ilmestyvästä numerosta ja tilasin itselleni tulevan numeron jo aikaa sitten.


7. Katkaravut. Ihan liian vähän käytetty meidän keittiössä, vaikka olisi todella helppo arkiruoka. Lisää huomenna!

8. Kreikkalainen ruoka. Odotan toukokuussa koittavaa Kreikan matkaa jo kieli pitkällä. Edellisellä reissulla tuli tilattua pöytä täyteen jaettavia annoksia ja ravintolat tarjosivat joka kerta herkullisen jälkiruuan. Moussakaa voisi tehdä joku päivä itsekin!


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ihana Creme Brûlée eksoottisilla hedelmillä



Creme brulee on jälkiruokien ehdotonta kärkikastia. Kun mietin ranskalaishenkisen päivällisen tarjoamisia, päätin heti, että nyt täytyy uskaltaa kokeilla creme bruleeta. Sinällään riskaabelia kokeilla jotain ensimmäistä kertaa juuri silloin, kun haluaisi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla, mutta samalla linjalla mentiin koko päivällisen: ja se kannatti!

Kotiharmin tontilta löytyi oikea luotto-ohje nimellä pomminvarma creme brulee. Olin ajatellut tehdä oman kokeiluni täysin ohjeen mukaan, etten vaan menisi missään pieleen. Tarvitsin kuitenkin valmistaa jälkiruokia kuusi kappaletta (yksi ylimääräinen siltä varalta, että joku epäonnistuu paahtamisvaiheessa), joten joudun heti dilemman eteen: miten paljon mitäkin pitää laittaa. Lopulta sovelsin hieman eri aineksien suhteita, mutta pomminvarmoja onnistujia tuli näistäkin. Ja niin herkullisia ja oikealla tavalla loksahtavia, että olin pakahtua ylpeydestä :)



Aluksi: Sekoita kattilassa 3dl kermaa, 1dl kevytmaitoa ja 3/4dl sokeria. Halkaise puolikas vaniljatanko ja raaputa siemenet kerman sekaan. Lisää myös tanko. Leikkaa esim. perunaveitsellä sitruunasta kuorisiivu (kerran sitruunan ympäri) ja lisää kermaan.

Kuumenna kerma ja kiehauta. Nosta sen jälkeen kattila liedeltä. Vatkaa kulhossa neljästä keltuaisesta rakenne rikki. Poista kermaseoksesta vaniljatanko ja sitruunankuori. Kaada kuuma kermaseos keltuaisten joukkoon koko ajan sekoittaen.

Kaada seos uunivuokiin (6 pientä vuokaa). Nosta uunivuoat isompaan vuokaan ja täytä kuumalla vedellä pikkuvuokien puoleen väliin asti. Paista 150-asteisessa uunissa alatasolla noin 50min.

Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin odottamaan viimeistelyä. Tein itse creme bruleet tähän asti jo edellisenä päivänä ja viimeistelin lämpimän ruuan jälkeen.

Viimeistely: Ripottele kylmien vanukkaiden päälle sokeria tasainen ohut kerros, n.1,5tl per annos. Paahdaa pintaa kaasupolttimella, kunnes se on saanut hieman ruskeita läikkiä. Odota hetki, niin sokeri kovettuu ja pinta on kivan rasahtava. Tarjoile heti.

Tarjoilussa kannattaa pitää hedelmät, marjat tms. erillään, ettei neste pilaa bruleen pintaa. Jokainen voi lisätä hedelmiä oman annoksensa päälle tarjoamishetkellä. Tällä kertaa kokeilin passionhedelmää ja kumkvattia.


torstai 4. huhtikuuta 2013

Pariisinperunat ja kasviksia


Keväisen sirtuunakanan lisukkeeksi piti keksiä jotain vähintään yhtä keväistä. Vahvimmassa lisäkevisiossani näin pieniä kokonaisia porkkanoita ja jotain muuta, mitä en osannut määritellä. Kaupassa huomasin, ettei sellaisia porkkanoita ollut (vielä) tarjolla. 

Piti siis tyytyä tavallisiin porkkanoihin. Lisäksi nappasin vihreitä papuja sekä pieniä paistisipuleita.

Epäilin, että vähintäänkin ranskalaisen päivällisen miesväki tulisi kaipailemaan aterialle muutakin lisuketta kuin kasvikset, joten aloin pohtimaan millaisia perunoita ne ranskalaiset syövät. Mieleen tuli vain duchesse-perunat, jotka ovat varsin hyviä, mutta halusin tähän jotain muuta.

Sitten muistin pariisinperunat, joita olen harvemmin itse syönyt, mutta jotka olisivat ainakin elegantteja pienen koonsa vuoksi. Niitä siis!

Vihanneslisäke: Pese kourallinen vihreitä papuja ja leikkaa niistä päät poit. Kuori kourallinen tai kaksi paistisipuleita. Kuori muutamia isoja porkkanoita ja leikkaa niistä juustohöylällä (varovaisesti) siivuja.

Asettele kaikki uunivuokaan ja ripottele päälle hieman öljyä, valuta muutama ruokalusikallinen hunajaa ja rouhaise suolaa ja pippuria. Lisää muutama rosmariinin oksa. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15-20min.

Pariisinperunat: Kuori haluamasi määrä rosamunda-perunoita. Kaiverra palloraudan avulla perunapalloja (hukkapalat voisi käyttää jotenkin hyödyksi, mutta nyt ei ollut aikaa/energiaa miettiä mitään). 

Keitä perunapalloja suolavedessä n. 10min. Valuta perunat ja anna kuivahtaa hetki. Kuumenna paistinpannulla reilusti voita ja paista perunat hyvin kauttaaltaan. Tarjoile mielellään heti.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Keväistä sitruunakanaa



Olin päättänyt, että ranskalaiseen päivälliseen kuuluu uunissa tehtävä kanaruoka, jossa on rustiikkeja paloja ja tuoreita yrttejä. Selailin eri ohjeita, mutta lopulta mikään ei vastannut mielikuvaani juuri sellaisesta keväisestä kanasta, mistä haaveilin. Oikeastaan olisin halunnut tehdä kokonaisen kanan, mutta koska minulla ei ole sellaisesta kokemusta, päätin jättää kokeilun johonkin toiseen päivään.

Visioni uunikanasta oli toimiva myös käytännössä ja alkuruuan lisäksi myös pääruuasta tuli oikein herkullista!

Marinadi: Purista kahden sitruunan mehu ja raasta toisen sitruunan kuoresta isoja lastuja esim. kuorimaveitsellä. Kuori 4 valkosipulinkynttä ja lohkaise ne muutamaan osaan. Lisää marinadiin 1dl öljyä, muutamia oksia tuoretta timjamia, suolaa (n. 1,5tl) ja hunajaa (n. 2rkl).

Laita 15 pientä kanankoipea kulhoon ja kaada marinadi päälle. Anna marinoitua vähintään tunnin.

Paistaminen: Kaada uunivuona pohjalle hieman öljyä. Lisää kanankoivet (jätä marinadin "sattumat" pois kyydistä). Rouhaise päälle mustapippuria. Siivuta yksi sitruuna ja asettele palat kanankoipien väliin. Lisää muutama oksa tuoretta timjamia.

Paista 200 asteisessa uunissa ensin puoli tuntia ilman foliota ja sen jälkeen vähintään 45min folion kanssa. Taisin itse pitää kanoja uunissa yhteensä n. 1,5 tuntia, tosin lopuksi hieman pienemmällä lämmöllä. Mikäli kanankoipia on vähemmän, kypsyvät ne varmasti nopeamminkin. Mutta kannattaa paistaa niin pitkään, että nahka on ruskistunut (pidin kuvassa olevia kanoja vielä lisää uunissa).

Leikkaa ennen tarjoilua kanojen päälle vielä hieman tuoretta timjamia piristämään keväistä ilmettä.



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kuohkea kukkakaalikeitto ja basilikaöljy


Ranskalaishenkisen päivällisen alkuruuaksi halusin tehdä jotain keittoa. Jotain pehmeää ja eleganttia. Sopivan ohjeen löysin tällä kertaa Kotivinkistä, joka oli yllättäen putkahtanut postilaatikkooni. 

Maistelin keittoa jo tehdessä ja siitä huomasi heti, että herkkua on. Sitten kun tarjoiluvaiheessa keittoon lisättiin vielä basilikaöljy, oli kyseessä ihan kymmenen pisteen alkuruoka (miksi ei pääruokakin!). Lisäksi keitto oli helppo ja tein sen melkein valmiiksi jo edellisenä iltana. Lämmitin sen uudelleen ennen tarjoilua, terästin viinietikalla ja sekoitin vatkatun kerman mukaan. Taivaallisen hyvää!

Alkuperäisessä ohjeessa basilikaöljy laitettiin lautasen pohjalle ja keitto päälle. Minä halusin kuitenkin öljyn pinnalle ja lisäksi tein sitä suhteessa enemmän kuin varsinaisessa ohjeessa. Tein itse keittoa pienemmän määrän kuin ohjeessa, mutta silti tätä olisi riittänyt pieneksi alkuruuaksi ainakin kahdeksalle.

Kukkakaalikeitto ja basilikaöljy

1 nippu basilikaa
ripaus suolaa
1 dl oliiviöljyä (tai puolet rypsiölyä)

1 sipuli
2 perunaa
500 g kukkakaalia
30 g voita
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
3,5 dl vettä (+ lisää soseuttamisvaiheessa)
ripaus valkopippuria
1 tl suolaa
1/2 dl mantelijauhoa
1 tl viinietikkaa
1 dl kermaa


Basilikaöljy: Sekoita sauvasekoittimella basilikan lehdet, hieman suolaa ja öljy. Anna tekeytyä jääkaapissa.

Keitto: Pilko sipuli, perunat ja kukkakaali. Kuumenna kattilassa voita ja kuullota sipulit. Lisää perunat ja kukkakaalit ja kääntele muutama minuutti. Lisää valkoviini, vesi, ripaus valkopippuria ja suola.

Anna kiehua hiljalleen, kunnes perunat ja kukkakaali on kypsiä. Lisää joukkoon mantelijauho. Soseuta keitto ja lisää tarvittaessa vettä (lisäsin itse ainakin muutaman desin). Keiton voi tehdä tähän asti jo edellisenä päivänä.

Lisää keittoon viinietikkaa. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja kääntele se keiton sekaan. Kaada keittoa ja basilikaöljyä kuppeihin tai lautasille.