lauantai 25. tammikuuta 2014

Piirakoita ranskalaiseen tyyliin


Syksyisellä Ranskan reissulla söin lounaaksi savulohipiirakkaa, jossa oli myös parsaa. Piirakka kuulosti paremmalta kuin maistui, sillä sekä lohta että parsaa oli melko kitsaasti ja piirakan yleismaku oli kananmunainen. Tiedä onko se sitten ranskalainen tapa, vai sattuiko minulle vain huonompi yksilö.

Lähikaupasta ei löytynyt juuri nyt parsaa, joten korvasin sen kevätsipulilla. Leivoin kaksi pientä piirakkaa, lohipiirakan itselleni ja poropiirakan kala-allergiselle miehelle. Aika kätevää, että pohjan ja juustotäytteen ollessa samat, voi helposti tehdä kaksikin eri versiota. 

Pohja (2 pientä piirakkaa): Nypi 50g pehmeää voita, 1,5dl grahamjauhoja, 2dl vehnäjauhoja, 0,5tl suolaa ja 0,5tl leivinjauhetta. Lisää 0,5dl vettä ja sekoita taikinaksi.

Painele taikina kahteen pieneen piirakkavuokaan (voideltuun). Paista 175-asteisessa uunissa 10min. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja kaada juustotäytettä. Paista vielä noin 25min.

Juustotäyte: Sekoita 2dl kermaa, 2dl täysmaitoa, 1 kananmuna, 2dl raastettua cheddaria tai muuta juustoa, suolaa ja mustapippuria.

Lohitäyte: 1-2 keväsipulia, sitruunamehulla valeltua kylmäsavulohta.

Porotäyte: Kylmäsavuporoa, 1-2 kevätsipulia, muutama ruokalusikallinen pehmeää aurajuustoa.



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Hiukan parempi katkarapupasta


Periaatteessa olen sitä mieltä, että mössömäinen ruoka maistuu yleensä parhaimmalle. Siis sellainen, jossa raaka-aineet sulautuvat toisiinsa ja ovat yhdessä enemmän kuin perusmakujensa summa. Silti joskus on tilausta vähän näyttävämmällekin ruualle, kuten katkarapupastalle, jossa ravut ovat kauniisti erillään eivätkä hautautuneena pastan uumeniin. 

Katkarapupasta: Sulata muutama jättikatkaravunpyrstö per ruokailija (kastike riittää noin kahteen annokseen). Pilko puolikas sipuli, yksi kevätsipuli varsineen ja kaksi valkosipulinkynttä. Kuumenna pannulla nokare voita ja kuullota hetki sipuleita.

Lisää pannulle katkaravut kuorineen ja paista molemmin puolen, kunnes ravut ovat kauniin vaaleanpunaisia. Purista rapujen päälle puolikas sitruuna ja kaada noin 1dl valkkaria. Anna valkkarin poreilla hetki ja nosta ravut syrjään, etteivät ne sitkisty.

Mausta kastike suolalla ja pippurilla ja anna poreilla vielä hetki. Lisää sitten 2-3rkl ranskankermaa ja odota, kunnes kastike on kuplinut muutaman kerran. Kaada kastike valutetun pastan joukkoon ja sekoita. 

Raasta pastan sekaan reilusti parmesania ja tarjoa annos rukolan kera. 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Hirvimureke kantarellitäytteellä



Terveiset lentokoneesta, missä kaiken järjen mukaan istuskelen tällä hetkellä. Edessä loma, Karibia ja Yhdysvallat. Ja toivottavasti lukusia ihania makuelämyksiä! Blogin puolella tulee olemaan hieman hiljaista, mutta olen ajastanut muutamia muitakin postauksia lomani ajaksi.

Lomalla tulee väistämättä ikävä kotiruokaa, vaikka toisaalta loman kohokohtia on nimenomaan syöminen ravintolassa. Tällä kertaa päätimme tankata niin sanottua kunnon kotiruokaa useampana päivänä ennen lähtöä, jotta ravintolaruoka maistuisi sitten ihan uudelle ja erilaiselle. Sen lisäksi, että kävimme anopin ihanien lihapatojen äärellä, tein lihamureketta hirvestä ja kantarelleista, jotka olivat melkein jo unohtuneet pakastimeen. Voi vitsi, että oli hyvää! 

Kantarellitäyte: Pilko pieni sipuli. Kuumenna pannulla nokare voita ja kuullota hetki sipuleita. Lisää 2dl kokonaisia tai pienittyjä kantarelleja (tai muita sieniä) ja paista kunnes sienistä ei irtoa nestettä. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Lihamureke: Sekoita kulhossa yksi kevyesti vatkattu kananmuna, 3/4dl korppujauhoja, 400g hirven jauhelihaa, mustapippuria ja suolaa. Kaada uunivuoan pohjalle hieman öljyä tai muuta rasvaa ja painele kevyesti noin puolet taikinasta pitkulaiseksi levyksi. Kaada levyn päälle sienitäyte ja taputtele  loput jauhelihasta kanneksi. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Caramel Popcorn


Jenkeissä popcornit tuntuvat olevan harvoin vain popcorneja ja erilaisia makuja voi olla lukuisia. En ole maistanut juuri muita kuin karamellisia versioita, sillä makean ja suolaisen yhdistelmä on omaan makuuni mitä parhain. 

Popcornit: Laita isoon paksupohjaiseen kattilaan 3rkl öljyä ja 1dl (luomu) maissinjyviä. Sulje kansi ja kuumenna kattilaa (ravistele välillä), kunnes jyvät ovat poksahtaneet. Levitä valmiit popcornit leivinpaperin päälle esim. uunipellille ja ripottele päälle suolaa.

Karamellikastike: Kuumenna kattilassa 1,5rkl voita, 1,5dl fariinisokeria ja 0,5tl vaniljatahnaa. Anna kuplia muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan varovaisesti 0,5dl maitoa ja anna kiehua vielä pari minuuttia. Nosta kattila levyltä ja anna jäähtyä minuutin tai pari.

Kaada karamellikastike lusikan avulla popcornien päälle. Sulata lisäksi 100g (tummaa) suklaata ja levitä myöskin. Anna popcornien jäähtyä muutaman tunnin ajan, kunnes suklaa on jähmettynyt.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Mieletön kukkakaalicurry



Viime viikonloppuna herkuteltiin muullakin kuin täyteläisellä chorizo-lasagnella. Kaapissa oli yksi hieman vajaa kukkakaali ja päätin tehdä siitä liskkkeen intialaiselle ruualle. Tarjolla oli myös kanaa masala ja tupla-annos raitaa, niin hyvää se on!

Curry eli mausteseos on intialaisen keittiön perusjuttuja ja jokaisella kokilla on oma, salainen currynsa. Ajattelin aluksi, että katson jonkun mausteseoksen ohjeen intialaisesta keittokirjasta, mutta sitten päätin yksinkertaisesti avata maustekaapin ja improvisoida oman fiiliksen mukaan. Ja kas, siitähän tuli todella tasapainoinen curry!

Muutenkin tämä ruoka oli varsinainen yllättäjä, sekä tuoksu että maku oli mielettömän hyvä! Tätä voi syödä muidenkin ruokien lisukkeena tai ihan sellaisenaan (tai riisin, raitan ja/tai naanleivän kera).

Kukkakaalicurry

0,5 tl jeeraa
0,5 tl jauhettuja korianterin siemeniä
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl sitruunaruohojauhetta
0,5 tl mustia sinapinsiemeniä
1 tl sokeria
chiliä maun mukaan

2 valkosipulinkynttä
1 salottisipuli
1 kevätsipuli
1 tomaatti
1 pieni kukkakaali
2 rkl tomaattipyreetä
suolaa
öljyä/voita paistamiseen

Sekoita mausteet pienessä kulhossa. Pilko sipulit ja tomaatti. Paloittele kukkakaali ja keitä sitä 5 minuuttia. Valuta.

Kuumenna pannulla öljyä tai voita (n. 1,5 rkl) ja kaada mausteet pannulle. Pyörittele, kunnes mausteiden tuoksu leviää. Lisää sipulit ja tomaatit ja kuullota niitä hetki. Lisää kukkakaali ja sekoita hyvin. Paista hetki ja lisää sitten tomaattipyree ja suola. Paista vielä noin minuutti.



tiistai 7. tammikuuta 2014

Täyteläinen chorizo-lasagne


Bongasin viimeisimmästä Image-lehdstä chorizo-lasagnen ohjeen ja koska meillä oli pullo espanjalaista tuliaispunaviiniä odottelemassa sopivaa aukaisuhetkeä, päätin tehdä todella pitkästä aikaa lasagnea. Katoin ohjeesta idean ja toteutin oman jääkaappini ja makuni mukaan. 

En halunnut syödä lasagnea päivätolkulla, joten tein sitä vain neljän hengen annoksen. Se oli sinällään virhe, sillä söimme ekalla kerralla yli puolet ja lasagne tekeytyy kivasti jääkaapissa, joten seuraavana päivänä jouduimme suorastaan nuolemaan lautaset, jotta lasagnen nälkä olisi tyydyttynyt. Tämä oli nimittäin erittäin hyvää lasagnea.


Täyteläinen chorizo-lasagne


Tee tomaattikastike. Silppua 1 sipuli, raasta 3 valkosipulinkynttä ja halkaise kourallinen kirsikkatomaatteja. Lämmitä pannulla hieman öljyä ja kuullota sipulit. Lisää 100g chorizoa (kuutioina tai pieninä paloina) ja kääntele hetki. Lisää vielä kirsikkatomaatit ja kypsennä muutama minuutti.

Kaada pannulle 1dl punaviiniä, 400g tomaattumurskaa ja 2rkl tomaattipyrettä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chilihiutaleilla maun mukaan. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 10-15min ja nosta jäähtymään. Revi kastikkeen sekaan kourallinen basilikaa.

Tee seuraavaksi juustokastike. Raasta 150g manchegoa. Lämmitä kattilassa 50g voita ja lisää 0,5dl jauhoja. Kypsennä hetki ja lisää yhteensä 5dl täysmaitoa pienissä erissä, koko ajan sekoittaen vispilällä. Kuumenna kastike ja kun se alkaa kiehua, lisää 2/3 juustoraasteesta. Anna juuston sulaa ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kokoa lasagne. Voitele uunivuoka ja lisää sen pohjalle hieman tomaatti- ja juustokastiketta. Asettele päälle kerros lasagnelevyjä (omaan vuokaani mahtui vain kaksi per kerros). Toista muutaman kerran ja jätä päällimmäiseksi ohut kerros molempia kastikkeita. Levitä päälle loput juustoraasteesta.

Paista lasagnea 200-asteisessa uunissa 30-40min. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen noin 15min. Koristele rukolalla.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lapsuusmuistoja: Wiener Schnitzel



Wieninleike oli yksi kokkauslistallani 2013 olleista jutuista, joka jäi toteuttamatta. Se kuuluu ehdottomaan retro-kategoriaan ja tuo minulle mieleen lapsuuden Saksan matkat. Tuli nimittäin syötyä kyseistä pihviä melko usein. Syy oli se, että äiti kielsi tilaamasta aina pelkkiä ranskalaisia, joten tilasimme sitten siskon kanssa wiener schnitzelit, koska niiden mukana tuli ranskalaisia.

En muista syöneeni wieninleikettä vuosikausiin, joten kun kävin syksyllä Berliinissä ja menimme yhtenä iltana saksalaiseen ravintolaan, ajattelin heti tilaavani wiener schnitzelin. Vaihdoin kuitenkin viime tipassa flammkucheniin, jota en ollut koskaan syönyt. 

Omassa wieninleikkeessäni on perinteisen sitruunan lisäksi kapriksia, mutta ei anjovista. Sitruuna on kyllä ihan ehdoton ja sitä pitää olla reilusti (kuvassa on vain koristeviipale), muuten pihvi maistuu turhan korostetusti rasvaiselle. Perinteisesti wieninleike tehdään vasikasta, mutta minulla oli possua, mikä on aika yleistä. 

Wieninleike: Nuiji porsaan filepihvit ohuiksi. Paneroi pihvit 1) vehnäjauho+suola+valkopippurissa, 2) kevyesti vatkatussa kananmunassa ja 3) korppujauhossa. Jauhoja tarvitaan noin 0,5dl per pihvi ja kanamunaakin puolikas per pihvi. 

Kuumenna pannulla noin puolen sentin verran öljyä. Öljy ei saa olla liian kuumaa, ettei panerointi pala. Kun öljyn pinta väreilee hieman, on öljy sopivan lämpöistä. Paista pihviä molemmin puolin, kunnes panerointi on ruskistunut.

Nosta pihvi talouspaperin päälle valumaan ylimääräisestä öljystä. Leikkaa pihvin päälle sitruunaa ja kaada kasa kapriksia.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Uuden vuoden sushilautanen: poromaki



Sushia ja skumppaa, kliseistä mutta hyvää! Uutena vuotena syötiin siis muutakin kuin juustokakkua. Lautasella ei ollut mitään muuta uutta kuin poromaki, jollaisia syötiin joululoman aikaan Tomossa. Omassa versiossani on poron lisäksi kurkkua, sweet chili tuorejuustoa ja unikonsiemeniä. Jos minulla olisi ollut maustamatonta tuorejuustoa, olisin sekoittanut sitä wasabin kera.

Poromaki: Leikkaa kurkusta tikkuja (poista keskiosan siemenet) ja kääri kylmäsavuporoleikkeleitä rullalle. Levitä leivinpaperipalalle tai kelmulle unikonsiemeniä ja taputtele niiden päälle sushiriisiä suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Asettele levyn päälle levämatto (leikkaa sopivan kokoiseksi).

Sipaise levyn alareunaan kaistale tuorejuustoa (esim. wasabilla tai sweet chilillä maustettua) ja asettele sen päälle pororullia ja kurkkua. Pyöritä makirullaksi bambumaton ja leivinpaperin/kelmun avulla ja anna levätä hetki. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi: New York Cheesecake


Juustokakku on maailman parasta kakkua, joten ei voi kuin ihmetellä, miksi en ole tehnyt sitä aikaisemmin itse. Siis kaiken maailman hyytelökakkuja kyllä, mutta periamerikkalaista juustokakkua en. Vaikka siskonikin tarjoili minulle aivan ihanaa vadelmajuustokakkua muutama kesä takaperin ja minun on pitänyt tehdä sitä vähintäänkin siitä lähtien itse.

Vuosi sitten vuoden viimeistä päivää juhlistettiin New Yorkissa ja samalla reissulla söin kaksi juustokakkupalaa: toisen kaupasta ostetun ja toisen vielä viime tingassa lentokentän kahvilassa. Vaikka olen käynyt Jenkeissä useammankin kerran, niin silti juustokakkukokemukseni rajoittuvat tähän. 

Uuden vuoden kunniaksi oli aika ryhdistäytyä ja voisinpa vaikka tehdä lupauksen, että teen vuonna 2014 juustokakkua uudemmankin kerran! Tähän kakkuun on katsottu mallia täältä

Pohja: Hienonna tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella 150g digestivekeksejä hienoksi muruksi. Sulata kattilassa 75g voita ja lisää 1rkl fariinisokeria sekä keksin murut. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita tasaiseksi mössöksi.

Vuoraa irtopohjavuoan (20cm) pohja leivinpaperilla ja painele taikina pohjalle. Paista pohjaa 10min 160-asteisessa uunissa. Anna jäähtyä täytteen tekemisen ajan.


Täyte: Notkista 400g Philadelphia-juustoa vatkaamalla sitä pari minuuttia. Sekoita joukkoon 1dl fariinisokeria, 1rkl jauhoja ja ripaus suolaa ja sekoita vielä hetki.

Mausta seos 0,5tl vaniljatahnalla, 0,5-1tl sitruunankuoriraasteella ja 1tl sitruunamehulla ja sekoita. Lisää vielä 150g ranskankermaa ja vatkaa hetki.

Voitele ja vuoraa irtopohjavuoan seinämät ja kaada täyte vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 10min ja laske sen jälkeen lämpö 90-asteeseen ja paista vielä 20min. Laske sen jälkeen lömpötila nollaan ja aukaise uunin luukku. Anna kakun jäähtyä kaksi tuntia. 

Sekoita vielä päällimmäiseen kerrokseen 100g ranskankermaa, 1tl sitruunamehua ja 1rkl sokeria. Levitä kakun päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Mansikkamelba: Soseuta 2-3dl mansikoita ja lisää 1rkl tomusokeria. Siivilöi.