tiistai 18. lokakuuta 2016

Härkis-punajuuripaistos



Voi, kun sitä voikin aina välillä mennä kokkailut pieleen. Ja kun kyseessä on yritys tehdä lindströminpihvien kasvisversio Härkiksestä ja kasata lisukkeeksi uunissa paahdettua bataattia, vuohenjuustoa ja täysjyväsinapilla maustettua kermaviilikastiketta, niin epäonnistuminen harmittaa harvinaisen paljon. Mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun täällä pihvit murenevat, murr.

Onni onnettomuudessa, että ruoka oli kuitenkin maultaan todella hyvää. Niin hyvää, että ajattelin kuitenkin jakaa sen täällä ja nimetä paistokseksi. Käytin pihvitaikinassa aluksi yhtä kananmunaa ja sitten epätoivoissani kahta. Kummallakaan ei onnistunut yhtään sen paremmin. Sanokaa te viisaat, mitä taikatemppuja pitäisi tehdä?


Härkis-punajuuripaistos

1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
voita paistamiseen
2,5 dl etikkapunajuurta raastettuna
1 rs Härkistä
1-2 kananmunaa
1 tl suolaa
mustapippuria


Silppua sipuli ja raasta valkosipuli. Kuullota pannulla voissa. Sekoita sipulit, punajuuriraaste ja rasiallinen Härkistä. Lisää 1 tai 2 kananmunaa ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paista pannulla pihveiksi tai muutamassa erässä epämääräiseksi paistokseksi.


Uunissa paahdettu bataatti

1 iso bataatti
2 rkl oliiviöljyä
3/4 tl suolaa
3 rosmariinin oksaa


Kuori bataatti ja leikkaa kuutioiksi. Nosta kulhoon, kaada päälle oliiviöljy ja maustasuolalla. Hienonna rosmariinin oksan lehdet ja sekoita bataattien joukkoon. Kaada bataatit leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla n. 40min.

Tarjoile murustellun vuohenjuuston sekä kermaviilikastikkeen (täysjyväsinappi) kera.


perjantai 14. lokakuuta 2016

Härkis-pasta



Kokeilin viime viikolla ensimmäistä kertaa Härkistä. Nythän näitä lihaa korvaavia tuotteita on tullut markkinoille tämän tästä, mutta koska Härkistä on hyvin saatavilla ja se kiinnosti näistä kaikista eniten, pääsi se myös ensimmäisenä testiin. 

Yksi lempi(arki)ruokiamme on tomaattipasta. Se on helppo, nopea ja edullinen. Ainoa miinus on se, että se ei sisällä erityisesti mitään proteiinia. Niinpä olikin erittäin todennäköistä, että kokeilisin Härkistä juurikin tomaattipastan kera. Ja niin ovat tainneet tehdä monet muutkin. Ainakin tällaiseen käyttöön tuote sopii todella hyvin.


Härkis-pasta


Pilko yksi sipuli ja raasta 2-3 valkosipulinkynttä. Poista siemenet yhdestä (tai puolikkaasta) punaisesta chilistä ja pieni. Riivi kahdesta rosmariinin oksasta lehdet ja hienonna. Kuumenna keskilämpöisessä pannussa 1rkl voita ja kuullota sipuleita, chiliä ja rosmariinia. Lisää lopuksi 1tl sokeria ja kuullota vielä hetki.

Lisää pannulle 1dl viiniä ja anna poreilla muutama minuutti. Lisää 1 tölkki tomaattimurskaa, 2dl kasvislientä ja ripaus oreganoa. Anna kiehua hiljalleen 10-15min. Keitä 4 annosta pastaa ja säästä keitinvettä 1dl.

Mausta lopuksi kastike mustapippurilla ja suolalla ja sekoita joukkoon 1rkl oliiviöljyä. Lisää rasiallinen Härkistä ja sekoita. Anna Härkiksen kuumentua, mutta älä kypsennä. Jos kastike on liian tönkköä, voi siihen lisätä hieman pastan keitinvettä.

Tarjoile parmesaanin kera.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Lihaton lokakuu, miten meni eka viikko?

Vuosittaista lihatonta lokakuuta on vietetty nyt ensimmäinen kokonainen viikko. Kaksi edellistä vuotta jäi minulta kokonaan välistä, syystä tai toisesta, joten tänä vuonna halusin edes jossain määrin ryhdistäytyä. Tosin myönnettäköön heti alkuun, että a) olen syönyt lihaa ja b) tulen syyslomaviikolla elämään ihan "normaalisti". Tarkoituksenani ei olekaan viettää oikeasti täysin lihatonta kuukautta, vaan pohtia omia kulutustottumuksiani ja kokeilla jotain vaihtoehtoista.



Hauskaa tässä viikossa on se, että ruokapöydän toisella puolella istuva perheenjäsen ei ole kertaakaan maininnut, että niin olikos se nyt lihaton lokakuu alkanut. Tämä kertoo varmasti siitä, että meillä syödään muutenkin jo ihan huomaamatta usein kasvisruokaa. Ilman, että sitä siis mietitään, että nyt on kasvisruokaa. Arkisin lempiruokiamme ovat helposti valmistuvat tomaattipasta ja -keitto. Ja kun puhutaan lihattomasta ruuasta, ei vegaanisesta, niin syömme myös usein munakkaita (ilman lihaa).



Tällä viikolla helpointa on ollutkin kotona, sillä olemme syöneet lihaa vain muutaman leikkelesiivun merkeissä. Käytännössä sekin oli ihan turhaa, sillä pidän kaikkein eniten avokadosta ja tomaatista leivän päällä, pehmeä raejuusto sopii hyvin myös. Periaatteessa voisin itse luopua leikkeleistä kokonaan. Lisäksi syömme aika harvoin leipää.



Kodin ulkopuolella syödyt lounaat olivat hankalimpia, mutta mahdollisuuksia syödä lihattomasti oli kyllä annettu. Työpaikan ruokalassa oli onnekseni falafeleja, joten viikko lähti mainiosti käyntiin. Valitettavasti sushiannosta valittaessa päädyin enempää miettimättä kalaan ja äyriäisiin, vaikka kasvisvaihtoehtokin oli tarjolla. Samoin turkkilaisessa buffetissa sorruin ottamaan pienen määrän kanaa, vaikka lautanen täyttyikin vähintään 80% kasvisruuista. 



Kotona kokkailtiin alkuviikosta ruusukaalipastaa, joka on aina ihan superhyvää. Paistoin ruusukaalit ohjeen vastaisesti lohkottuna pannulla (keitin ensin hieman) ja käytin homejuustoa vain vähän (koska sitä oli pieni jämäpala). Jääkaapin jämiä käytettiin myös nopeissa juurespihveissä. Niitä pitää tehdä uudemmankin kerran ja tällä kertaa kirjata jotain ylös, olivat niin hyviä mustapippurilla maustettujen lohkoperunoiden kera.

Pääsin tällä viikolla kokeilemaan ensimmäistä kertaa Härkistä ja päätin lisätä sitä tomaattikastikkeeseen. Kokemus oli todella positiivinen ja tuote tulee jäämään vakiokäyttöömme ehdottomasti. Mitä kaikkea te olette tehneet Härkiksestä? Voiko siitä tehdä esim. pihvejä tms.?



Viikonloppuisin panostamme sekä aamupalaan että päivälliseen, eikä siitä poikettu mitenkään. Aamupala on helppo tehdä lihattomana, mutta kananmunat kuuluvat tyypillisesti viikonloppuihimme. Avokadoleipä uppomunalla on aika vakio, samoin pannukakut mustikoilla, tai tällä hetkellä myös omenahillolla. Lihaa ei kyllä kaipaa missään kohti. 

Päivällisen idea lähti taas kerran kaappeja tutkimalla, sillä huomasin, että minulla on kolme avattua kikhernepussia. Liottelin herneitä yön yli ja keitin seuraavana päivänä, ja lopulta tein ison kasan ihania falafeleja. Lisukkeena oli maustettua riisiä, punakaalisalaattia, vuohenjuustoa ja valkosipulista jugurttitahnaa. Voi että oli hyvä kokonaisuus! Onneksi näitä riittää syödä vielä myöhemminkin.



Mitähän ensi viikolla keksisi? Haaveilen ainakin bataatista. Ja ruusukaaleista. Ja jääkaappi näyttää siltä, että rasia valmiita tapas-tomaatteja on saavuttanut eräpäivänsä jo tällä viikolla, eli ne saattavat päätyä (taas) tomaattipastaan. Saiskohan jo tällä viikolla nyhtökauraa ilman erikoistemppuja? 

perjantai 7. lokakuuta 2016

Kanttarellilasagne



Sain yhden isohkon satsin pakastettuja kanttarelleja, joka tuntui melko reilulta erältä kahdelle hengelle. Sitä ei saanut puolitettua, joten suunnitellun kanttarellipastan sijaan tein vuoallisen lasagnea. Sitä riittikin sitten viiteen annokseen, sillä lasagnesta tuppaa aina tulemaan hieman tuhtia. 

Halusin, että lasagnessa olisi kermaisen täyteläinen kanttarellikastike, mutta toisaalta myös tomaattikastiketta. Lisäksi lasagnen päälle tuli mozzarellaa ja basilikanlehtiä, sekä viimeisenä ripauksena muutamia puolikuivattuja kirsikkatomaatteja, joita löytyi jääkaapista vajaa purkki. Lasagnen voisi toteuttaa ihan hyvin myös muilla sienillä.


Kanttarellilasagne


Valmista tomaattikastike: valuta 1 purkki tomaattimurskaa siivilässä heti, että enimmät nesteet lähtevät. Siirrä tomaattimurska kulhoon ja lisää puolikas, raastettu yksikyntinen valkosipuli, 1tl sokeria, 0,5tl suolaa, ripaus oreganoa ja kunnon rouhaisu mustapippuria. Revi kourallinen basilikaa pienemmiksi paloiksi ja sekoita kastikkeeseen. Lisää lopuksi 1rkl oliiviöljyä ja sekoita.

Sienikastike: Silppua 1 iso sipuli ja pieni n. 6dl kanttarelleja tai muita sieniä. Hienonna pari oksaa timjamia. Kuumenna pannulla reilu lusikallinen voita sekä hieman öljyä. Kuullota sipuleita ja lisää tmjamit. Lisää sienet ja paista niin pitkään, että sienien neste on hävinnyt ja sienet hieman ruskistuneet. 

Lisää pannulle 1dl valkoviiniä ja anna poreilla hetki. Lisää 2dl kermaa ja 1dl maitoa. Anna kiehua hiljalleen, kunnes kastike on hieman saostunut. Mausta valkopippurilla ja 1tl suolalla. Lisää kastikkeeseen 80-100g raastettua parmesania ja anna sulaa.

Lado lasagnevuokaaan alimmaiseksi hieman molempia kastikkeita sekä kerros lasagnelevyjä (yhteensä tarvitset noin 10 levyä). Toista muutaman kerran ja jätä päällimmäiseksi hieman kastikkeita. Lisää kastikkeiden päälle 1 pallon verran mozzarellaa sekä basilikanlehtiä (ja halutessasi tomaattia tms). Paista lasagnea paketin ohjeen mukaisesti (n. 30-40min).

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Marinoitu punasipuli



Tacot kuuluvat lempiruokiini ja syön niitä usein ulkomaan matkoilla, erityisesti Yhdysvalloissa. Parhaimmissa tacoissa ei ole kovin suurta määrää erilaisia täytteitä, mutta toisaalta pelkkä liha tai kana ja ripaus juustoa ei toimi myöskään. Ja aina pitää olla jotain kastiketta, mielellään hieman tulista.

Sipuli on monesti yksi päälisukkeista. Usein tacoissa näkee raikasta sipuli-korianterisalaattia, joka on ehdoton kesäsuosikkini. Toinen on marinoitu punasipuli, joka on myös todella kaunista! Ja sopii hyvin vaikkapa salaatteihin.


Marinoitu punasipuli


Kuori ja leikkaa 2-3 punasipulia renkaiksi. Nosta sipuli kattilaan ja lisää 1/4dl viinietikkaa, 1/2dl vettä, 1tl sokeria ja 1/4tl suolaa. Kiehauta ja anna kypsyä noin 5min. Nosta kattila jäähtymään ja kaada ylimääräinen neste pois. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Omenahillo omenanpaloilla



Yövyin viime viikolla GLO Artissa Helsingissä ja kuten yleensäkin, oli aamupala hotelliasumisen kohokohtia. Tällä kertaa minut hurmattiin itsetehdyillä hilloilla, mitä luksusta! Vaihtoehtoja oli useampikin, mutta syksyisissä fiiliksissä päädyin omenahilloon, jossa oli omenenanpaloja. Pannukakut pääsivät myös yllättämään positiivisesti, joten aamupalan helmi oli tällä kertaa omenapannari.



Sain jonkin aikaa sitten muovikassillisen kotimaisia omenoita, jotka olivat jo vaarassa unohtua parvekkeelle koko syksyksi, mutta onneksi tuli tämä omenahilloidea. Käytin omassa hillossani hillosokeria, mutta jos sen korvaa tavallisella sokerilla, tulee hillosta löysempää. Hillon keittämisaika on olennaista, jos haluaa omenoiden säilyvän paloina. 20 minuutissa palat ovat juuri ja juuri näkyvissä, joten 15 minuuttia voisi olla sopivampi. Joka tapauksessa hillon tekeminen on helppoa kuin mikä, ja siitä on iloa vielä pitkäksi aikaa, vaikka tekisi vain yhden purkillisen.


Omenahillo omenanpaloilla


Kuori ja pilko pieniksi kuutioiksi (kotimaisia) omenoita yhden litran verran. Lado omenat kattilaan ja lisää 3dl (hillo)sokeria ja 2,5dl vettä. Anna kiehua hiljalleen 15-20min. Sekoita joukkoon 1,5tl vaniljasokeria. Purkita kuumennettuun hillopurkkiin.