perjantai 30. tammikuuta 2015

Kevätarvonta ja haaveilua kesästä

Arvonnan palkinto Fiskarsilta


Tammikuu vaihtuu vihdoin helmikuuksi tällä viikolla ja viimeinen virallinen talvikuukausi pyörähtää käyntiin. En tiedä teistä muista, mutta minä olen jo kovaa vauhtia suunnitellut ensi kesää: kesätapahtumia, joihin aion osallistua, kesän lomareissua, mökkireissuja sekä pienen rivitalopuutarhani pienviljelmiä. Kesähaaveilua ei ainakaan yhtään hillinnyt Fiskarsilta saamani pieni lahja, joka sisälsi ihanan värikkäinen Iittalan pellavaliinojen lisäksi salaattilingon ja keittiöpuutarhauutuuden nimeltä Urban Planters Set.



Olemme asuneet rivitalokodissamme nyt kolme vuotta ja minulla on yhtä monta kesää takana pihallisena ihmisenä. Ensimmäisen kesän takapiha oli lähinnä mulloksella ja odotimme kiihkeästi ruohon kasvamista. Toisena kesänä ruoho oli jo ihan ok ja kaivoimme ikkunan alle pienen kukkapenkin, jonne tuli suunnittelemattomasti istutettua muutamia äidin pihalta haettuja kasveja. Sen lisäksi istutin lukuisiin ruukkuihin yrttejä ja jopa tomaatintaimen!

Kolmas kesä eli viime kesä oli hieman pettymys: ruoho paloi karrelle ja tomaateista tuli mauttomia. Istutin ikkunan alle nyt jo hieman suunnitelmallisemmin kymmenen mansikantaimea ja pääsin korjaamaan niiden pienen pientä satoa kesän mittaan. Lupaavaa!

Sisällä keittiössä en ole saanut yrttejä pysymään hengissä kovinkaan pitkiä aikoja. Ehkä siihen tarvittaisiin ainakin talviaikaan joku ylimääräinen lamppu? Ja hyvää tuuria?

Fiskars lahjoitti minulle toisen samanlaisen setin keväisiä tuotteita, jonka voin arpoa teidän lukijoiden kesken. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta ensi viikon loppuun mennessä (8.2.2015 klo 24 asti). Palkinto arvotaan maanantaina 9.2. ja jos voittajaa ei tavoiteta, arvotaan palkinto uudelleen.

Kerro minulle, oletko jo suunnitellut ensi kesän puutarha-asioita? Mitä uutta aiot kokeilla? Tai oletko kokeillut parveke/terassiviljelemistä? Mitä odotat eniten ensi kesästä? Valitse yksi tai kaikki! 



Tässä vielä Instagramin puolelta muutama kesäinen fiiliskuva talven keskelle. Osa kuvista on omalta pihaltamme, osa mökiltä ja osa Ainolan puistosta. Olis jo kesä! Instagram-tilini löytyy @auringonalla, liity seuraajaksi!
   

tiistai 27. tammikuuta 2015

Aasialaiset ribsit ja kaalisalaatti



Viikonloppuna yhdistimme ruokailussa pari viime vuoden suosituinta ruokasuuntaustamme: Aasian ja Jenkkilän. Yritimme Singaporessa tilata kahtena eri päivänä ribsejä kiinalaisten valtaamassa hawker centerissä, mutta ne olivat aina loppu. Muut lihat maistuivat meille kyllä yhtä hyvin ja aika perinteisesti valintamme oli hieman makea ja tahmeapintainen possu, karamellisoitunut siis. 

Aasialaiset ribsit

Sekoita kastikeainekset kattilassa: 2 limetin mehu, 1rkl inkivääriä raastettuna, 1rkl valkosipulia raastettuna, 4rkl (ruskeaa) sokeria, 4rkl soijakastiketta, 2rkl öljyä ja maun mukaan sambal oelekia tai muuta chililtahnaa (itse taisin laittaa 0,5rkl). Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan, niin että sokeri sulaa.

Leikkaa kaksi riviä ribsejä pienemmiksi noin 3 luun annospaloiksi ja laita uunivuokaan. Sivele pinnalle kastiketta ja paista 175-asteisessa uunissa yhteensä noin kaksi tuntia. Käätele paloja ja sivele kastikkeella aina 20-30min välein.

Raikas kaalisalaatti

Sekoita kastikeainekset pienessä kulhossa: 1 limetin mehu, 1rkl öljyä, 2rkl makeaa chilikastiketta ja pieni ripaus suolaa. Leikkaa pieni pala valkokaalta ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkana ja leikkaa myös suikaleiksi. Sekoita porkkana, kaali ja kastike.

Silppua pieni nippu korianteria ja sekoita salaattiin. Anna tekeytyä jääkaapissa ja sekoita välillä. Paahda muutama ruokalusikallinen seesaminsiemeniä ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Melko pikainen pho-keitto



Vietnamilainen pho-keitto on tullut minulle tutuksi kaikkialta muualta paitsi Vietnamista. Keiton ydin on maukas lihaliemi, jota on valmistettu hartaudella mausteiden ja luiden avulla. Minä kokeilin pho:ta ensimmäistä kertaa pikaversiona, sillä luita ei ollut lähistöllä, mausteita kylläkin. Lihafondilla siis mentiin, mutta hyvä arkikeitto silläkin saatiin. Tällä kertaa muutoin kasvisversiona. Tämä liemimäärä riittää 3-4 keittoon.

Pika-pho

Laita kattilaan 1,5l vettä, 3 lihafondia, 3 tähtianista, 1 kanelitanko, 5 neilikkaa, 1tl maustepippureita, 3 valkosipulia pilkottuna paloiksi, 1 sipuli lohkottuna, inkivääriä 5cm pala kuorittuna ja paloiteltuna sekä 2-3tl sokeria. Voit halutessasi laittaa mukaan myös esim. kuivatun chilipalon, jos haluat liemestä tulista. Vaihtoehtoisesti jokainen voi lisätä omaan liemeensä esim. chilikastiketta.

Keittele tätä seosta noin puoli tuntia. Lisää sen jälkeen liemeen 2rkl soijakastiketta, 0,5rkl kalakastiketta ja yhden limetin mehu. Siivilöi liemi.

Keitä munanuudeleita kypsäksi ja valuta. Leikkaa keittokulhojen pohjalle kevätsipulia ja pilko tofua. Itse lisäsin kulhoihin myös liotettuja metsäsieniä. Kaada kuumaa lientä päälle ja lisää vielä limetin siivu, tuoretta korianteria ja chiliä.


torstai 22. tammikuuta 2015

Mokkapalojen uusi sukupolvi


Mokkapalat taitaa olla kaikille lapsille tuttu syntymäpäiväjuhlien herkkuleivonnainen vuosikymmeneen katsomatta. Niitä leivottiin niin 80-luvulla kuin nykypäivänä. Itse tein mokkapaloja ensimmäistä kertaa koskaan. Ntiitä ei myöskään harrastettu kotonani, joten en ole päässyt kyllästymään niihin lapsena.

En kuitenkaan malttanut hieman päivittää perinteistä reseptiä ja tehdä kuorrutteen tomusokerin sijaan tuorejuustosta ja tummasta suklaasta. Taikinaan laitoin ranskankermaa. Lopputulos oli vähintäänkin yhtä himoittava kuin perinteiset mokkapalat, mutta vähemmän makea. Sopii siis varmasti muillekin kuin äkkimakean ystäville.

Mokkapalat

Sulata 100g voita ja anna jäähtyä. Vatkaa 3 kananmunaa ja 2dl sokeria vaahdoksi. Sekoita joukkoon voisula ja 100g ranskankermaa. Sekoita kulhossa 3,5dl jauhoja, 3rkl tummaa kaakaojauhetta, 1/2rkl leivinjauhetta ja 1tl vaniljasokeria. Kääntele jauhoseos taikinaan.

Vuoraa iso uunivuoka (n. 24 x 35) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 10-15min.

Laita täytettä varten kattilaan 100g tummaa suklaata, 50g voita ja 2-3rkl espressoa. Sulata miedolla lämmöllä ja sekoita. Nosta kattila pois levyltä ja lisää joukkoon 200g vaniljatuorejuustoa. Sekoita sähkövatkaimella hetki, niin kuorrutteesta tulee kuohkeaa. Levitä kuorrute pohjan päälle ja koristele.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Santa Fe -kanasalaatti


Vuosi sitten näihin aikoihin tallailimme Chicagon katuja ja söimme mm. hotelliamme vastapäätä olleessa ketjupanimoravintola Rock Bottomissa. Amerikkalaisten annoskokoon tottuneena päätimme tilata yhden annoksen ribsejä puoliksi, mutta sitten mieleeni tuli tilata myös lisänä yksi salaattiannos. Huti tuli sen suhteen, että olisimme jaksaneet moisen määrän ruokaa syödä, mutta hyvää kyllä oli.

Salaatti oli meksiko- ja ranch-henkinen Santa Fe -nimeä kantava kanasalaatti ja vaikka amerikkalaiset ribsit jättävät varjoonsa monet muut ruokalajit, niin tuhti mutta rapea salaattikin jäi mieleen. Tässä omassa versiossani nachot ovat siirtyneet kanojen panerointiin ja jalapenot puuttuvat (samoin muistaakseni cheddar-juusto), mutta lopputulos on hyvin samanhenkinen ja ainakin todella herkullinen.


Ranch-salaatinkastike

Purista pieneen kulhoon yhden limetin mehu ja sekoita siihen pieni purkillinen smetanaa. Mausta kastike 1tl kuivatulla tillillä, 3/4tl valkosipulijauheella, 1tl sokerilla ja 1/2tl suolalla. Anna tekeytyä jääkaapissa.

Santa Fe -kanasalaatti kahdelle

Ripottele kahden tai kolmen kanafileen päälle suolaa ja jätä odottamaan. Leikkaa pieni jäävuorisalaatti suurehkoihksi paloiksi ja nosta kulhoon. Laske kulhoon reilusti kylmää vettä ja anna salaatin rapeutua kokoamiseen saakka.

Laita pakastepussiin muutama kourallinen nachoja ja rutistele käsin tai esim. kaulimen avulla muruiksi ja siirrä lautaselle. Riko yksi kananmuna toiselle lautaselle ja vatkaa kevyesti. Kuumenna pannulla reilu loraus öljyä. Kierittele kanafile ensin munassa ja sitten nachomuruissa ja nosta pannulle. Paista rapea kuori pintaan molemmin puolin ja nosta uunivuokaan. Kypsennä kanoja vielä 200-asteisessa uunissa n. 10min tai kunnes ovat sisältä kypsiä.

Lohko limetti. Kuori ja lohko yksi iso avokado ja purista päälle hieman limetin mehua ja säästä loput limetinlohkot salaattiin. Poista sisus yhdestä tai kahdesta tomaatista ja lohko. Leikkaa yksi kevätsipuli varsineen pieniksi paloiksi ja silppua hieman korianteria.

Kokoa salaatti: Valuta jäävuorisalaatti ja laita isolle tarjoilulautaselle alimmaiseksi. Lisää sen päälle 1dl maissia ja 1dl mustapapuja (valutettuja ja huuhdeltuja). Lisää avokadot, tomaatit ja kevätsipuli ja tiputtele salaatin päälle kastiketta. Leikkaa kanafilet muutamaan palaan ja asettele salaatin päälle. Koristele korianterilla ja limetin lohkoilla.   

perjantai 16. tammikuuta 2015

Paistettu nuudeli tofulla ja sienillä


Ennustin jo joulukuussa, että lihansyönti saattaa tökkiä alkuvuodesta ja muutenkin on jo aika tutustua lihaa korvaaviin tuotteisiin paremmin. Yksi perinteisistä on tietenkin tofu, josta olen innostunut vasta viime aikoina. Joulukuussa tein mm. karamellisoitua sipulia ja tofua riisin kera ja tämän vuoden ensimmäisenä ruokana friteerattua tofua.

Näitä kokkailuja kuitenkin edelsi paistetut nuudelit tofun ja metsäsienten kera. Kaikki ovat olleet niin herkullisia, että suorastaan himoitsen tofua tätä nykyä!

Paistettu nuudeli tofulla ja sienillä

Liota 1dl kuivattuja metsäsieniä vedessä. Raasta puolikas yksikyntinen valkosipuli ja pilko pätkä punaista chiliä, kourallisen verran kiinankaalta sekä yksi kevätsipuli varsineen. Paloittele puoli pakettia marinoitua tofua.

Keitä kaksi annosta munanuudeleita hetken aikaa ja valuta. Jätä nuudelit kylmään veteen likoamaan.

Kuumenna pannulla öljyä ja kuullota nopeasti sipuleita ja chiliä. Lisää pannulle kiinankaalit ja kääntele hetki. Lisää sitten tofut ja paista ruskea pinta. Lisää nuudelit pannulle (lisää myös samalla tarvittaessa hieman öljyä, että nuudelit saavat kiiltävän pinnan) ja paista muutaman minuutin ajan, kunnes nuudelit ovat kypsiä. Lisää 1-1,5rkl soijakastiketta

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kahvilaleikki kotona: minibrunssi


Olen monta kertaa todennut, että en ole aamupalaihminen. Aikaisin aamulla ja vasta herättyäni mikään ei maistu, mutta muutaman tunnin päästä nälkä on kiljuva. Aamupalan ja lounaan yhdistelmä sopii siis minulle hyvin, mutta sen syöminen on usein hankalaa aikataulujen puitteissa. Paitsi silloin, kun on kotona.

Minibrunssini sisälsi kahvin lisäksi mansikka-banaani smoothieta sekä kasvismunakkaan. Nopeaa ja helppoa! Ja pitää hyvin nälkää. Kahvilatunnelmaa toi smoothien laittaminen pieneen pulloon.


Kasvismunakas

Pilko pieni pala sipulia, pala vihreää paprikaa ja yksi pieni tomaatti (ilman sisusta). Raasta pieni pala juustoa. Riko kolme kananmunaa kulhoon ja lisää muutama ruokalusikallinen vettä ja ripaus suolaa. Vatkaa kevyesti.

Kuumenna paistinpannu keskilämpöiseksi ja lisää nokare voita. Kaada munaseos pannuun ja anna hyytyä hiljalleen koskematta munakkaaseen. Kun pohja on hieman hyytynyt, lisää kasvikset ja juusto sekä rouhaise mustapippuria. Kun munakas on hyytynyt, käännä toinen puoli toisen päälle ja anna olla pannulla vielä pieni hetki.


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vohveliblinit, vihdoinkin!



Näin vuosi sitten Virpin blogissa hauskan ja herkullisen näköisen kokeilun: vohveliblinit! Alkuperäinen ohje oli Muru-ravintolan keittokirjasta ja sitä oli päästävä kokeilemaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin koska blinit on niin hyviä ja vohveliblinit oletusarvoisesti kivan rapeita ja toisekseen siksi, että saisi kaapissa olevalle vohveliraudalle taas jotain käyttöä. 

Ja hyviä näistä tulikin! Annoksesta tulee neljä vohvelibliniä, jotka riittävät hyvin kahdelle pääruuaksi. Lisukkeina meillä oli tällä kertaa mätihyytelöä ja sienisalaattia. Mätihyytelö on helpompi versio suuren suosion saavuttaneesta lohihyytelöstä ja sopii hyvin muuhunkin käyttöön kuin blinin täytteeksi.

Vohveliblinit

Lämmitä 1prk kermaviiliä ja kaada kulhoon. Lisää 10g hiivaa, 1tl sokeria, 3/4dl tattarijauhoja ja 1/4dl vehnäjauhoja. Peitä kulho liinalla ja anna kohota noin tunnin ajan.

Riko kananmuna ja lisää keltuainen taikinaan ja vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lisää taikinaan myös 1dl lämmitettyä maitoa, 3rkl voisulaa, 1tl suolaa, 3/4dl tattarijauhoja ja 1/4dl vehnäjauhoja. Kääntele taikinaan lopuksi valkuaisvaahto.

Lämmitä vohvelirauta kuumaksi ja sivele pintoihin voisulaa. Paista vohvelit rapeiksi ja ruskeapintaisiksi. Tarjoile heti.

Mätihyytelö

Laita 3 liivatelehteä kylmään veteen. Sekoita 1prk kermaviiliä ja 1 prk smetanaa. Lisää pieni nippu ruohosipulia silputtuna, 3/4tl suolaa ja mustapippuria, sekä 75g lohen mätiä. Kuumenna 3rkl sitruunamehua (laimennettua) ja liota puristetut liivatelehdet mehuun. Kaada mehu hyytelön joukkoon. Anna hyytelön tekeytyä jääkaapissa vähintään joitakin tunteja.

Voit tehdä koko homman suoraan kannelliseen rasiaan, niin ei tule turhaa tiskiä. Rasiasta voi nostaa lusikalla annokset mätihyytelöä blinin päälle (voit myös lisätä hyytelön päälle vielä mätiä ja ruohosipulia). Vaihtoehtoisesti voit tehdä hyytelön muuhun astiaan ja kumota sen pöytään kokonaisena. 

torstai 8. tammikuuta 2015

Kesäkurpitsaburgerit fetakastikkeella



Kesäkurpitsapihvit maistuvat hyvältä sellaisenaan tai vaikkapa perunamuusin kera, mutta laiska kokki lykkää ne sämpylän väliin ja siinä onkin sitten kasvishampurilainen valmis. Fetakastiketta ei kannata unohtaa ja toki hampurilaiseen vähän niin kuin kuuluu salaatinlehti ja tomaatti. Pihvit ovat muuten sen verran pehmeitä sisältä (ja rapeita ulkoa!), että sämpylän kannattaa olla myös pehmeä. Muutoin käy niin kuin piirretyissä ja leipää litistäessä täytteet lentävät ulos!

Kesäkurpitsapihvit

Raasta noin 400g kesäkurpitsaa ja yksi isohko makea sipuli karkeaksi raasteeksi ja laita siivilään. Lisää raasteen sekaan noin 1tl suolaa ja valuttele nesteitä puolisen tuntia. Painele lopuksi nesteitä pois vielä lusikan avulla.

Raasta joukkoon 1 yksikyntinen valkosipuli ja 80g punaleima-emmentalia. Sekoita taikinaan 1 kananmuna, 3rkl vehnäjauhoja, ripaus mustapippuria ja vielä pieni ripaus suolaa. Itse pidin taikinaa tämän jälkeen vielä jääkaapissa, jolloin siitä irtosi lisää nestettä ja poistin ne ja lisäsin vielä hieman jauhoja. Tämä välivaihe ei liene kuitenkaan välttämätöntä.

Kuumenna pannulla reilu nokare voita ja nosta lusikan avulla taikinaa pannulle. Muotoile pihviksi pannulla ja paista molemmin puolin rapean ruskea pinta. 

Fetakastike

Murustele pehmeää fetajuustoa kulhoon (n. 1dl verran) ja lisää paksua kreikkalaista jugurttia n. 1dl. Mausta kastike hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Tuore minttu sopisi tähän kastikkeeseen myös, mutta minä itse unohdin sen jääkaappiin.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Friteerattua tofua ja paistettua riisiä kasviksilla



Olkoon tämän vuoden teemana lihansyönnin vähentäminen. Melkein tein jo uuden vuoden lupauksen asiasta, mutta sitten päätin jättää väliin. Onko kukaan koskaan pitänyt juuri uuden vuoden lupaustaan?

Joka tapauksessa tulipahan todettua jo vuoden ensimmäisenä päivänä, että hyvä ateria ei vaadi lihaa. Söimme Singaporessa päivälliseksi thaimaalaista ruokaa ja tilasimme pöytään paistettua riisiä katkaravuilla, tom yumia kanalla ja friteerattua tofua. Ruoka oli odotetusti hyvää ja sitä oli pakko kokeilla myös kotona.

Paistettu riisi ja tom yum ovat tietenkin tuttuja vieraita kotikeittiössämme siitäkin huolimatta, että ne eivät koskaan maistu niin hyvälle kuin autenttiset pöperöt. Syytän raaka-aineita, en kokkia. Tofu on sen sijaan löytänyt jääkaapissamme paikan vasta viime aikoina ja alan pikku hiljaa hiffaamaan, miten hyvä ja kätevä raaka-aine se on.



Paistettu riisi kasviksilla

Kuori ja pilko iso porkkana pieniksi kuutioiksi. Silppua puolikas makea sipuli ja raasta yksi yksikyntinen valkosipuli. Suikaloi pieni pala kiinankaalta. Lämmitä pannulla luraus öljyä ja kuullota sipuleita ja porkkanoita muutama minuutti. Lisää kiinankaalit ja kuullota hieman lisää.

Lisää pannulle keitettyä riisiä (noin kahden annoksen verran) ja mausta puolikkaan limetin mehulla, kalakastikkeella, soijakastikkeella ja chilihiutaleilla. Kääntele hetki ja lisää sitten yksi kevyesti vatkattu kananmuna ja sekoita tasaisesti riisin joukkoon. Anna riisin paistua vielä muutamia minuutteja.

Tarjoile limetin, korianterin ja chilinpalojen kera.

Friteerattu tofu

Leikkaa valmiiksi marinoidusta tofusta noin puolen sentin paksuisia siivuja. Ota kaksi lautasta ja laita toiselle kevyesti vatkattu kananmuna ja toiselle n. 1,5dl vehnäjauhoja, 1tl valkosipulijauhetta ja 0,5tl suolaa. Kuumenna paksupohjaisessa kasarissa n. 1cm kerros öljyä n. 180-asteiseksi.

Pyörittele tofupala ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja sitten vielä kerran jauhoissa. Nosta varovasti öljyyn kypsymään ja käännä, kun alapuoli on ruskistunut. Nosta valmiit tofut talouspaperin päälle valumaan. Tarjoile makean chilikastikkeen kera.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Simpukoita Brysselin tapaan



Söin viime keväänä herkullisia simpukoita Brysselissä suositussa Chez Leon -ravintolassa. Annokseen kuului klassisesti valmistetun simpukkakattilallisen lisäksi ranskalaisia perunoita ja patonkia. Ranskikset on Belgiassa suorastaan kansallisruokaa ja niitä tuli syötyä saman reissun aikana ihan sellaisenaankin, muutamalla erilaisella majoneesipohjaisella dipillä höystettynä tietenkin.

Vietimme uutta vuotta Brysseli-teemaisesti, ihan vain kahdestaan. Valmistin ensimmäistä kertaa itse simpukoita ja mielestäni ne onnistuivat todella hyvin. Patongin lisäksi tarjolla oli tietenkin itse tehtyjä ranskalaisia (tällä kertaa uunissa paistettuina, koska friteeraus olisi vaatinut liikaa huomiota simpukkatyömaan ohessa) ja majoneesidippiä, johon sekoittelin limellä maustetun majoneesin sekaan cayennepippurista kastiketta, ketsuppia ja hieman suolaa ja sokeria.



Simpukat Brysselin tapaan

Puhdista ja tarkista n. 1kg sinisimpukoita (pääruoka kahdelle tai alkuruoka useammalle henkilölle). Tarkista, että kuoret ovat ehjiä ja jos simpukat ovat yhtään auki, kokeile tökkäämällä sisälle tai kopauttamalla, meneekö kuori kiinni. Jos simpukat eivät ole valmiiksi puhdistettuja, pitää sekin operaatio tehdä (meillä oli valmiita, mutta huutelin niitä hieman).

Silppua muutama salottisipuli, kaksi yksikyntistä valkosipulia ja nippu persiljaa. Kuumenna isossa kattilassa reilu luraus oliiviöljyä ja isohko nokare voita. Kuullota sipuleita muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan pari desiä valkoviiniä, rouhaise mustapippuria ja lisää persiljat. Lisää liemeen vielä suolaa (n. 1/2tl).

Kun liemi kiehuu, lisää simpukat. Laita kansi kiinni ja kypsennä simpukoita noin viisi minuuttia. Ravistele kattilaa välillä. Kypsät (ja syötävät) simpukat ovat avonaisia kypsentämisen jälkeen.


torstai 1. tammikuuta 2015

Britakakku toivottaa hyvää uutta vuotta!



Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä kotisohvalla (keittiössä?) herkkujen ja hyvän juoman kera. Laitoin ensimmäistä kertaa simpukoita ja jälkiruuaksi syötiin (sitten kun jaksettiin) britakakkua. Kyseinen kakku on ollut leivontalistalla jo vuosia ja vihdoin sain sen toteutettua.

Britakakku on yksi suosikeistani ja tykkään sen koostumuksen lisäksi myös sen muunneltavuudesta. Kakku kannattaa syödä pian täyttämisen jälkeen, se ei ole niitä kakkuja jotka paranevat vuorokausien muhimisen jälkeen jääkaapissa, mutta pohjan voi tehdä hyvin jo edellisenä päivänä.



Britakakku

Vatkaa 150g pehmeää voita ja 1,5dl sokeria vaahdoksi. Erottele kolmesta kananmunasta valkuaiset ja keltuaiset. Lisää keltuaiset taikinaan vatkaten. Sekoita joukkoon 2tl leivinjauhetta sekä vuorotellen kaataen 1,5dl maitoa ja 2dl jauhoja.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Taikinaa on hieman haastavaa levittää, mutta yritä saada sitä koko uunipellin alalle (taikina kylläkin jossain määrin leviää ja tasoittuu uunissa). Paista pohjaa 180-asteisen uunin keskitasolla 8-10min.

Vatkaa päällistä varten kolme valkuaista vaahdoksi. Lisää yhteensä 1,5dl sokeria vähitellen ja koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes marenki on kiiltävää. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle. Ripottele päälle 1dl verran mantelilastuja. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla vielä 10-15min, kunnes pinta on ruskistunut kauniisti. Jäähdytä.



Vatkaa täytettä varten 2dl kuohukermaa löysähköksi vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa 150g pehmeää maitorahkaa, 1/2 limetin mehu ja 3/4dl sokeria. Raasta 70g valkosuklaata karkeaksi raasteeksi. Sekoita rahkaseos kermavaahtoon.

Leikkaa pohjasta kolme pyöreää osaa (tai kaksi suorakulmiota, jolloin täytettä kannattaa tehdä vähintään 1,5-kertainen määrä). Nosta alin osa kakkulautaselle, levitä sen päälle 1/3 kermaseoksesta ja ripottele 1/3 valkosuklaaraasteesta. Nosta toinen kerros päälle ja toista, samoin kolmas. Koristele kakku kiivilohkoilla ja vadelmilla. Jos haluat, niin väliin voi myös lisätä kiiviä ja vadelmia.