keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Paahdettu paprika-tomaattikeitto



Sataa, on pimeää ja koleaa. Marraskuun räntävaihetta odotellessa! Töiden jälkeen mieli tekee lähinnä käpertyä sohvannurkkaan, laittaa villasukat jalkaan ja syödä jotain lämmintä. Paahteinen maku ei ole pahitteeksi sekään. Laitoin lautaselle paprika-tomaattikeiton sekaan puolikkaan avokadon, eikä se ollut yhtään hullumpi yhdistelmä.


Paahdettu paprika-tomaattikeitto



Ota 2 suippopaprikaa ja 6 tomaattia, poista niistä siemenet/keskustat ja leikkaa puoliksi/muutamaan palaan. Leikkaa yksi punasipuli muutamaksi lohkoksi ja kuori 4-5 valkosipulinkynttä. Laita kaikki leivinpaperilla vuoratulle pellille kuoripuoli ylöspäin ja pirskottele päälle hieman oliiviöljyä.

Paista uunin keskitasolla 225 asteessa niin pitkään, kunnes pinta on hieman tummunut ja kasvikset ovat kypsyneet (20-30min). Halutessasi voit poistaa paprika- ja tomaattipalojen kuoret paistamisen jälkeen.

Siirrä kaikki kattilaan ja kaada sekaan 5dl kuuma kasvislientä, 1,5dl valkoviiniä ja pieni purkillinen tomaattipyreetä. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen 5-10min. Mausta mustapippurilla, savupaprikajauheella ja chilillä. Surauta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa suolaa.

2 kommenttia:

  1. Vitsit, tää kuullostaa just siltä mitä nyt tarvitsisin!
    Keitot on syksyn parasta antia. Ja vielä, kun on niin kiireinen syksy, kun mulla nyt, niin keitot on siitäkin ihania, että niitä voi kerralla tehdä jättisatsin ja ne vaan paranee, kun niitä uudesti lämmittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, syksyisin tulee aina keittohimo! Ja itsekin tein esimerkiksi tämän keiton jo edellisenä päivänä valmiiksi, kun tiesin ettei myöhemmin ole aikaa kokkailla mitään. Isommankin erän olisi voinut tehdä, jos jääkaapissa olisi ollut enemmän paprikoita ja tomaatteja tuhottavaksi :)

      Poista