lauantai 21. lokakuuta 2017

Puolukka-pannacottakakku sopii syksyn kahvipöytään



Otan usein ruokakaupassa käydessäni mukaan kaupan oman lehden, ja erityisesti olen tykästynyt muutaman kerran vuodessa ilmestyvään Lidlin lehdykkään. Uusimman numeron olin säästänyt siltä varalta, että pääsen tekemään makeita herkkuja syksyn aikana käyville vieraille. Erityisesti kiinnostukseni herätti puolukkainen pannacotta-viettelys, joka on siis käytännössä kakku. Sopisi muuten syksyisen kahvipöydän lisäksi aika kivasti vaikkapa jouluun.

Ja nyt vihdoin pääsin tositoimiin leipomisen kanssa. Toteutin ohjeen melkein pilkun tarkasti, ja lopputulos oli maultaan erinomainen, vaikka rakenteessa en päässyt ihan samaan kuin kuvassa. Pohjataikina oli hieman liian pehmeä, jotta se olisi pysynyt täydellisen hyvin reunoilla, joten se ehti hieman valua ennen kuin jähmettyi paistamista varten jääkaapissa. Olisi pitänyt muotoilla sitä uudelleen pienen hetken päästä, mutta minä sen sijaan lähdin koiran kanssa lenkille. Maku oli kuitenkin ihana yhdistelmä kirpeää ja makeaa puolukkaa, pehmeää pannacottaa ja vähän kinuskimaista kaurapohjaa. 



Puolukka-pannacottakakku


2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
125 g voita sulatettuna
0,5 dl siirappia

2-3 dl puolukkahilloa
4 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl maustamatonta jugurttia (kreikkalaista)
jäisiä puolukoita

Sekoita pohjan kuivat aineet. Lisää voi ja siirappi. Sekoita ja anna turvota hetki. Vuoraa 20 cm halkaisijaltaan irtopohja leivinpaperilla. Painele taikina pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä.

Laita liivatteet kylmään veteen. Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa kiehuvaksi. Lisää vaniljasokeri ja liivatteet. Kaada seos kulhoon jäähtymään. Lisää jugurtti ja sekoita hyvin. Nosta jääkaappiin jäähtymään lisää ja hieman paksunemaan.

Levitä puolukkahilloa pohjan päälle. Kaada pannacottaseos varovasti pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Koristele juuri ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Minä olen vasta huomannut Lidlin ruokalehden. Ihan kivan oloinen lehti! Samainen ohje pisti silmääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla melko uusi, olisiko tämä kolmas numero jos en väärin muista (tai neljäs). Hyvä lehti :) Hauskaa, että muistat saman ohjeen!

      Poista
  2. Kaunis, ja taatusti hyvääkin! Tuo jugurtti tuo varmaan hyvin raikkautta pannacottaan. Minä en kauheasti välitä pelkästään kermaisista versioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hyvää! Muistan muuten sun aikaisemminkin puhuneen tuosta jugurtista, se kyllä sopii todella hyvin!

      Poista