sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Puutarhajuhlien salaatteja




Puutarhajuhliemme kivijalkana toimivat erilaiset salaatit. Salaatit on siinä mielessä helppoja tarjottavia, että ne voi tehdä aikaisemmin, niitä on helppo säilyttää jääkaapissa ja niiden tarjoilussa ei tarvitse muuta kuin nostaa kulho pöydälle. Siksi tein juhliin neljä erilaista salaattia, jotka olivat kaikki melko ruokaisia.

Tarjolla oli kesällä hyväksi havaitsemaani tomaattista kikhernesalaattia ripauksella chiliä, sekä tätä ohjetta hyvin pitkälle mukaillutta couscous-salaattia. Jätin salaatista tomaatin ja halloumin pois ja keskityin vain vihreisiin aineksiin ja lisäksi paahdoin salaatin päälle pinjansiemeniä.



Jotakuinkin uusia ohjeita edustivat sitten pekoni-perunasalaatti ja italialaishenkinen pesto-kanapastasalaatti. Jälkimmäisestä tuli hieman synkän näköinen, sillä käytin hieman tummempaa pastaa (ihan Italiasta ostettua!) ja pesto vielä tummensi kaikki ainekset. Hyvää se kuitenkin oli ja vaalealla makaronilla varustettuna varmasti vähemmän synkkää.

Aloitin molempien salaattien tekemisen jo kaksi päivää ennen juhlia. Perunasalaattiin keitin perunat ja pastasalaattiin tein peston. Seuraavana päivänä tein salaatit valmiiksi ja ne maustuivat yön yli jääkaapissa.


Pekoni-perunasalaatti

Pese hyvin harjan tms. kanssa ja keitä noin 1,5kg uusia perunoita ja anna niiden jäähtyä yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä pilko perunat haluamasi kokoisiksi paloiksi. Pilko salaattia varten myös 1-2 punasipulia ja silppua kourallinen persiljaa.

Paista pannulla kaksi pakettia pekoniviipaleita rapeiksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan ja jäähtymään.

Tee kastike: laita korkeaan astiaan 1dl valkoviinietikkaa, 2tl dijonia, 2tl kokojyväsinappia, 3rkl hunajaa ja ripaus suolaa ja valkopippuria. Surauta sauvasekoittimen kastikelevyllä tasaiseksi. Ala kaatamaan kastikkeeseen 2,5-3dl oliiviöljyä ohuena nauhana koko ajan sauvasekoittimella sekoittaen, kunnes kastike on sopivan paksua.

Yhdistä perunat ja punasipuli ja kaada kastike niiden joukkoon ja sekoita hyvin. Murustele pekoniviipaleet salaattiin ja lisää persiljat. Sekoita ne kevyesti salaattiin. Anna tekeytyä jääkaapussa yön yli.


Pesto-kanapastasalaatti

Tee annos pestoa esimerkiksi tällä ohjeella. Salaattiin tulevasta pestosta kannattaa tehdä löysähköä. Paista noin 500g kanafileitä pannulla ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Kun fileet ovat jäähtyneet hyvin, leikkaa paloiksi. Keitä al denteksi pussillinen haluamaasi pastaa.

Paloittele noin kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja. Itse käytin tällä kertaa kuivatavarana ostettuja ja itse liotettuja tomaatteja, jotka ovat parempia kuin kaupassa öljyssä lilluvat. Mutta molemmat sopii. 

Yhdistä pasta, kanat ja tomaatit ja lisää joukkoon kaksi paketillista pieniä mozzarellapalloja ja kourallinen oliiveja. Sekoita pesto salaatin joukkoon ja anna tekeytyä yön yli.

4 kommenttia:

  1. Nam, tässä on simppeli salaatti ihan mun makuuni, ihanan vihreän värinen. Luulenpa, että löytyy joskus meidänkin pöydästä vieraille tarjottuna! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sopisi varmasti hyvin lisukesalaatiksi, miksi ei sellaisenaankin pienempään nälkään :)

      Poista
  2. Tässä on juhlat minun makuuni!:) ♥ Kiitos tästä todella mahtavasta (ja tyhjentävästä!) salaattipostauksesta! Kaikki menevät kyllä testaukseen ja juhlakäyttöönkin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaima :) Kiva juttu, että menee testaukseen! Juhlat olivat kyllä juuri sellaiset kuin haluttiinkin :)

      Poista