keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pikkupizzat vappu-piknikille



Pidän todella paljon pizzasta, mutta sitäkin enemmän tykkään minipizzoista. Yleisesti ottaen kaikki ruoka maistuu paremmalle pienessä koossa ja ulkona syötynä. Pikkupizzat vappu-piknikillä lienee siis varma hitti. 

Pizzoissa parasta on se, että niihin voi laittaa melkein mitä tahansa. Näissä pizzoissa käytettiin pääasiassa Sinivalkoinen jalanjälki -ostoskampanjan tuotteita, mutta myös jääkaapissa nahistuneita parsoja, viimeisiään vetelevä tomaatti ja tomaattipyreen jämät. 

Piknik-pizzoissa on olennaista se, että niitä pystyy syömään käsin. Pohja ei saa toisin sanoen olla ohuenohut tai täytteiden valuminen syliin on mitä todennäköisintä. Näistä pikkupizzoista tuli napakan rapeita ja erittäin helppoja käsin syötäviä. Testasin sohvalla istuen!

Pohja: Sekoita 2dl lämmintä vettä, puoli palaa hiivaa, 0,5tl suolaa, ripaus sokeria ja 2rkl rypsiöljyä. Alusta taikinaan noin 5dl vehnäjauhoja. Vaivaa taikinaa niin pitkään, kunnes se on elastista eikä tartu käsiin. Hyvin vaivatusta taikinasta tulee parhaimman makuinen pohja. Kohota hyvin, vähintään kaksinkertaiseksi.

Taikinasta tulee yhteensä noin 14 pikkupizzaa. Kaada kämmenelle muutama tippa rypsiöljyä ja ota pieni möykky taikinaa. Painele taikina pyöreäksi littanaksi pohjaksi suoraan leivinpaperilla päällystetyn pellin päälle. Painele taikina käsin ohueksi, se kuitenkin kutistuu osittain takaisin kasaan.

Levitä pohjien päälle tomaattikastiketta ja sen päälle juustoraastetta (yhteensä pieni pussillinen esim. pizza-juustoa). Levitä juuston päälle täytteet: pepperonisiivu, vihreää parsaa (halkaistu kahteen osaan) ja punasipulisiivu.

Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla niin pitkään, kunnes juusto on kuplinut muutaman minuutin ja saanut hieman pohjan kanssa ruskeaa väriä. 

Tomaattikastike: Pieni (ylikypsä) tomaatti mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Sekoita pienessä kulhossa 3rkl tomaattipyrettä, 2rkl vettä ja 1rkl rypsiöljyä. Mausta ripauksella suolaa, sokeria, basilikaa ja oreganoa. Rouhaise sekaan mustapippuria ja raasta yksi valkosipulinkynsi. Sekoita tomaatit pyreeseen.

Hauskaa vappua!

8 kommenttia:

  1. Nami, parsa onkin oiva, ajankohtainen päällinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa maistui kyllä erityisen hyvälle pizzantäytteelle :)

      Poista
  2. Onpas söpöjä! Oikein vesi herahtaa kielelle tuota kuvaa katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä sen verran hyvää, että pakko tehdä pian uudelleen ;)

      Poista
    2. Mulla on ehdotus! Tuo näitä(kin) pian olevalle brunssille :)
      (taisin tilata sulta jo aiemmin esimerkiksi jäätelöitä ja sen sellaista)

      Poista
    3. Hyvä kun muistutit jäätelötilauksesta! Tosin, minähän en sinne brunssille pääse :( Mutta piknikille sitten kesällä kylläkin! Katson sitten suosiiko sää jäätelöä vai pizzaa ;)

      Poista
    4. Voiei! Senkin reissuliisa!
      Kesään mennessä tilaus on varmasti triplaantunut :)

      Poista
    5. Heh, se on kyllä vähintäänkin kohtuullista, kun nähtävästi joka toiset kemut jää multa aina väliin ;)

      Poista