perjantai 10. lokakuuta 2014

Katukeittiössä Balilla



Street food on ollut kovasti muodissa jo muutaman vuoden ajan, mutta se ei ole ihme, sillä maailman katukeittiöt ovat monesti sitä parasta ruoka-antia ainakin minun mielestä. Huomasin asian käytännössä, kun asuin Thaimaassa kuusi vuotta sitten. Kipaisin illalla hakemaan ruokaa iltatorilta, istuin naapurikorttelin yksikätisen miehen katukeittiöön tai kävelin hieman kauemaksi ostamaan kanaa ja riisiä rouvalta joka ei puhunut yhtään enkkua. Söin usein paikallisten suosimissa ravintoloissa ja ruoka oli todella hyvää. Kerran erehdyin menemään "oikeaan ravintolaan" ja ruoka oli ihan ok (ei niin hyvää kuin kadulla) ja hinta tietenkin moninkertainen. 

Erityisesti Aasia on katuruokailun mekka. Eri maissa myydään usein hyvin samantyylistä katuruokaa: paistettua riisiä tai nuudeleita, erilaisia kana-, liha- tai seafood-vartaita, nuudelikeittoja... Hinnat ovat usein erittäin alhaiset, ja eurolla saa syödäkseen ja juodakseen. Ei kai siitä voi muuta kuin tykätä? 



Olimme Balilla juuri häämatkalla ja vaikka yleensä majoitumme edullisemmissa hotelleissa, olimme tietenkin tällä kertaa panostaneet hieman enemmän. Hotellimme sijaitsi alueella, jossa on muita tasokkaampia hotelleja kalliine ravintoloineen. Ei siis mikään paras asetelma katukeittiöiden metsästykseen ja käytännössä jouduimmekin tyytymään tällä kertaa tavallisten turistiravintoloiden antimiin (ei sillä, söimme pääasiassa hyvin niistäkin, eikä hinnat tietenkään ole Suomen tasoa).

Loppulomasta huomasimme, että viereisen hotellin takana alkaa hieman paikallisempi alue ja kipaisimme heti illasta sinne syömään. Hetken haeskelun jälkeen löysimme hyvältä tuoksuvan ja varsin autenttisen katukeittiön muovituoleineen. Tilasimme "samaa kuin muillekin" ja saimme eteemme höyryävät nuudelikeitot sekalaisilla lihoilla varustettuna. 



Keittoon piti tietenkin lisätä vähän tarjolla olevaa chiliä ja kylläpä sitten oli taas herkullinen katukeittiöruoka valmis! Hotkimme keitot ja viilensimme suuta jääteellä. Mieli oli tyytyväinen hyvästä ruuasta ja paikallisten menoa oli hauska katsella. Koko lysti maksoi kahdelta vain noin 2e, josta veikkaisin pullossa olleiden juomien tehneen yli puolet. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti