torstai 1. tammikuuta 2015

Britakakku toivottaa hyvää uutta vuotta!



Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä kotisohvalla (keittiössä?) herkkujen ja hyvän juoman kera. Laitoin ensimmäistä kertaa simpukoita ja jälkiruuaksi syötiin (sitten kun jaksettiin) britakakkua. Kyseinen kakku on ollut leivontalistalla jo vuosia ja vihdoin sain sen toteutettua.

Britakakku on yksi suosikeistani ja tykkään sen koostumuksen lisäksi myös sen muunneltavuudesta. Kakku kannattaa syödä pian täyttämisen jälkeen, se ei ole niitä kakkuja jotka paranevat vuorokausien muhimisen jälkeen jääkaapissa, mutta pohjan voi tehdä hyvin jo edellisenä päivänä.



Britakakku

Vatkaa 150g pehmeää voita ja 1,5dl sokeria vaahdoksi. Erottele kolmesta kananmunasta valkuaiset ja keltuaiset. Lisää keltuaiset taikinaan vatkaten. Sekoita joukkoon 2tl leivinjauhetta sekä vuorotellen kaataen 1,5dl maitoa ja 2dl jauhoja.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Taikinaa on hieman haastavaa levittää, mutta yritä saada sitä koko uunipellin alalle (taikina kylläkin jossain määrin leviää ja tasoittuu uunissa). Paista pohjaa 180-asteisen uunin keskitasolla 8-10min.

Vatkaa päällistä varten kolme valkuaista vaahdoksi. Lisää yhteensä 1,5dl sokeria vähitellen ja koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes marenki on kiiltävää. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle. Ripottele päälle 1dl verran mantelilastuja. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla vielä 10-15min, kunnes pinta on ruskistunut kauniisti. Jäähdytä.



Vatkaa täytettä varten 2dl kuohukermaa löysähköksi vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa 150g pehmeää maitorahkaa, 1/2 limetin mehu ja 3/4dl sokeria. Raasta 70g valkosuklaata karkeaksi raasteeksi. Sekoita rahkaseos kermavaahtoon.

Leikkaa pohjasta kolme pyöreää osaa (tai kaksi suorakulmiota, jolloin täytettä kannattaa tehdä vähintään 1,5-kertainen määrä). Nosta alin osa kakkulautaselle, levitä sen päälle 1/3 kermaseoksesta ja ripottele 1/3 valkosuklaaraasteesta. Nosta toinen kerros päälle ja toista, samoin kolmas. Koristele kakku kiivilohkoilla ja vadelmilla. Jos haluat, niin väliin voi myös lisätä kiiviä ja vadelmia.


4 kommenttia:

  1. Ihana britakakku kuuluu myös omiin ikisuosikkeihin, nam! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Britakakkua on pakko tehdä silloin tällöin, se on niin hyvää. Ja monipuolinenkin se on, kun täytteitä varioimalla saa aina erilaisen tunnelman ja maun. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kesällä on kyllä pakko tehdä ainakin mansikkabrita, nams :) Hyvää uutta vuotta Kotiharmi!

      Poista