sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Couscous-salaatti halloumilla


Heipähei, takaisin ruodussa ollaan eli loma on ohi ja palasimme kotiin eilen. Väsyneinä ja flunssaisina. Mutta elämä voittaa ehkä tänään, toivottavasti ainakin. Ruoka ei maistu millekään, joten on ihan sama mitä syö. Mutta ennen lähtö ei ollut, ja silloin teinkin tätä ihanan happaman kirpeää couscous-salaattia. Ja vielä samalla tyylillä kastiketta lisukkeeksi!

Couscous-salaatti

Sekoita pienessä kulhossa 3rkl seesamöljyä, 2 sitruunaa, 1tl tahinia, mustapippuria, suolaa, 1rkl hunajaa. Valmista 2dl couscousia ohjeen mukaan ja sekoita kastike valmiin couscousin joukkoon.

Pilko 15cm kurkkua, puolias sipuli ja koirallinen , heh, kourallinen kirsikkatomaatteja. Silppua hieman lehtipersiljaa ja tuoretta minttua. Sekoita kaikki ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Kastike

Sekoita purkki kermaviiliä, pieni luraus hunajaa ja tahinia, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria. Maista ja lisää tarvittaessa. 

Paista salaatin kanssa halloum-juustoa ja tarjoa erikseen tai salaattiin yhdistettynä. Meillä lurautettiin halloumin päälle vielä hieman balsamico-siirappia.

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotiin. :) Raikkaan ja keväisän oloinen salaatti, varmasti halloumin ja tuon kastikkeen kanssa tosi kiva yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reissussa oli kivaa, mutta onpa ihana olla takaisin kotona :) Ja omassa keittiössä ;)

      Poista