lauantai 25. tammikuuta 2014

Piirakoita ranskalaiseen tyyliin


Syksyisellä Ranskan reissulla söin lounaaksi savulohipiirakkaa, jossa oli myös parsaa. Piirakka kuulosti paremmalta kuin maistui, sillä sekä lohta että parsaa oli melko kitsaasti ja piirakan yleismaku oli kananmunainen. Tiedä onko se sitten ranskalainen tapa, vai sattuiko minulle vain huonompi yksilö.

Lähikaupasta ei löytynyt juuri nyt parsaa, joten korvasin sen kevätsipulilla. Leivoin kaksi pientä piirakkaa, lohipiirakan itselleni ja poropiirakan kala-allergiselle miehelle. Aika kätevää, että pohjan ja juustotäytteen ollessa samat, voi helposti tehdä kaksikin eri versiota. 

Pohja (2 pientä piirakkaa): Nypi 50g pehmeää voita, 1,5dl grahamjauhoja, 2dl vehnäjauhoja, 0,5tl suolaa ja 0,5tl leivinjauhetta. Lisää 0,5dl vettä ja sekoita taikinaksi.

Painele taikina kahteen pieneen piirakkavuokaan (voideltuun). Paista 175-asteisessa uunissa 10min. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja kaada juustotäytettä. Paista vielä noin 25min.

Juustotäyte: Sekoita 2dl kermaa, 2dl täysmaitoa, 1 kananmuna, 2dl raastettua cheddaria tai muuta juustoa, suolaa ja mustapippuria.

Lohitäyte: 1-2 keväsipulia, sitruunamehulla valeltua kylmäsavulohta.

Porotäyte: Kylmäsavuporoa, 1-2 kevätsipulia, muutama ruokalusikallinen pehmeää aurajuustoa.



4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä piirakoita!

    VastaaPoista
  2. Hieno tuo viimeisin kuva. Nälkä tuli...

    VastaaPoista
  3. Tällaiset Ranskan henkiset quichet on kyllä ihan taivaallisia. Vielä, kun kylkeen nauttii vinegretellä maustettua salaattia, niin voi pojat!

    VastaaPoista
  4. Sitähän sitä tosiaan oli piirakan kaverina Ranskassa! Toimi kyllä hyvin, toi hapokkuutta kun piirakka oli niin täyteläistä :)

    VastaaPoista