torstai 31. lokakuuta 2013

Lihattoman lokakuun huipennus: Halloumi-pita



Lihattoman lokakuun paras kasvisruoka oli melko pikaisesti kyhätty halloumi-pita. Idea tuli siitä, kun vierailin vasta Berliinissä, mistä saa huhujen mukaan erinomaista kasviskebabia. Emme valitettavasti liikkuneet sen kuuluisimman snagarin liepeillä, joten kebab tuli nautittua perinteisenä lihaversiona.

Kotona toteutettu kasviskebab oli kyllä kertakaikkisen kielenvievä ja tulee jäämään pysyvästi ruokalistalle! Ohje on epämääräinen, mutta ei arjen tohinassa ehdi mitään mittailemaan. Pitaleipien täytteenä oli muiden juttujen ohella raakaa sipulia.

Tsatsiki: Raasta pätkä kurkkua ja valkosipulinkynsi. Sekoita ne turkkilaisen jugurtin kanssa ja mausta suolalla ja hunajalla. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

Kasvikset: Leikkaa munakoisosta kapeita siivuja, ripottele niiden päälle hieman suolaa ja odota, että neste nousee pintaan. Pyyhi taloustaperilla. Leikkaa punaisesta paprikasta leveitä siivuja ja kesäkurpitsasta kapeita.

Lämmitä pannulla hieman maapähkinäöljyä ja paista munakoisot molemmin puolin ja nosta kulhoon. Toista kesäkurpitsojen ja paprikan kohdalla. Paprika kannattaa laittaa pannulle kuoripuoli alaspäin ja paahtaa hieman tummaa pintaa (toiselta puolelta ei tarvitse välttämättä paistaa).

Kaada kasvisten sekaan hieman maapähkinäöljyä ja valuta hieman hunajaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Silppua sekaan vielä persiljaa ja tuoretta minuttua.

Halloumit: Siivuta halloumista paksuja siivuja. Sivele siivun toiselle puolelle bbq-kastiketta ja nosta keskilämpöiselle pannulle kastikepuoli alaspäin. Sivele myös toinen puoli ja käännä. 

2 kommenttia:

  1. Voi juma, näyttää todella hyvälle! Onpa oiva idea tuolla lailla "marinoida" halloumia bbq-kastiikkeella. Tuli vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloumin maustaminen kastikkeella oli kokeilu, sillä en ollut yhtään varma toimisiko se, mutta hyvää tuli! Samoin kasvisten maustaminen meni tosi nappiin :)

      Poista