maanantai 3. kesäkuuta 2013

Vietnamilaiset kevätrullat katkaravuista



Viime syksynä julistin, että vietnamilaiset rullat ovat uusi sushi. Rullia tuli tehtyä muutaman kerran ja sitten riisipaperit jäivät unholaan koko talveksi. Sushia tuli kyllä tehtyä.

Talven muuttuessa vihdoin kevääksi alkoi taas tehdä mieli raikkaan tuoreita makuja ja mikä sen parempaa niiden toteuttamiseen kuin vietnamilaiset kevätrullat. Tällä kertaa täytteenä oli marinointuja katkarapuja, avokadoa, vermiselliä sekä kolmea eri yrttiä: thai basilikaa, aasian minttua ja korianteria, kuten Kauhaa ja rakkauta -blogissa suositeltiin. Suosittelen minäkin!

Kastikkeina oli pähkinäkastiketta ja chilikastiketta edellisen kerran tapaan. Pähkinäinen kastike sopi näihin rulliin loistavasti!



Katkaravut: Sulata haluamasi määrä katkaravunpyrstöjä (isoja kuorittuja). Sekoita kulhossa 1 osaa riisiviinaetikkaa ja 2 osaa seesamöljyä. Pilko erilaisia chilejä ja valkosipulia. Sekoita ainekset ja lisää katkaravut. Anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti.

Muut täytteet: siivuta avokadosta sopivia paloja ja purista päälle limetin mehua. Valmista seitinohuet lasinuudelit ohjeen mukaan. Leikkaa valmiiksi lehtiä thai basilikasta, aasian mintusta ja korianterista.

Rullat: Uita yhtä riisipaperia kerrallaan lämpimässä vedessä laakeassa astiassa, kunnes riisipaperi on pehmennyt. Levitä paperi leikkuulaudalle varovasti, sillä se repeää helposti.

Lado pyöreän paperin alareunaan ensin katkarapuja, sitten avokadoa, vermiselliä ja yrttejä. Käännä reuna täytteiden päälle. Käännä sen jälkeen sivut rullan päälle ja kääri loppu rullan ympäri. Nosta odottamaan tarjoilulautaselle ja tee loput.

2 kommenttia:

  1. Pieni vinkki:

    Rulliin voi käyttää riisinuudeleita ja vihreitä kasviksia paljon.
    Perinteinen rulla täytetään 50% riisinuudelista ja 25% kasviksista 25% lihasta, katkaravusta, kalasta. Suosittelen tekemään vietnamilaisen hoisin kastikkeen tai makean chilikastikkeen ja rulliin 2 erillaista lihaa. Minttua syödään perinteisesti vietnamissa rullien kanssa joten sitäkin tuoreena kannattaa. Ps. Avokado oli paha floppi tuohon.
    T. Vietnamilainen kokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Minttua noissa rullissa olikin ja oli hyvää! Täytteissä meillä ei yleensä ole useampia vaihtoehtoja, kun syöjiä on vain kaksi ja täytteitäkin menee sitä myötä yhteensä melko vähän. Vaihtelu olisi tietenkin kivaa!

      Poista