keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kaurarieska, yllättävän hyvää!


Joskus yksinkertaiset asiat osoittautuvat niin hyviksi, ettei muuta tee juuri mieli. En tiedä perinneruuista kuten rieskoista yhtään mitään, mutta aloin väsäämään taikinaa näppituntumalla ja kaurarieskaa siitä tuli. Ainakin jonkinlaista. Herkullista ainakin!

Jos olisin leikellyt koko pellillisen rieskaa paloiksi ja jättänyt pöydälle, olisi se hävinnyt siitä päivän mittaan kokonaan. Onneksi säilöin sen jääkaappiin, niin siitä riitti vielä seuraavanakin päivänä. Parasta välipalaa pitkään aikaan!

Sekoita 6dl piimää, 2rkl hunajaa, 1tl suolaa ja 2dl kaurahiutaleita. Anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia. Lisää joukkoon yksi kananmuna ja 3dl vehnäjauhoja. Anna tekeytyä hetki.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa 12-14 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut hieman. Voitele valmis rieska voisulalla (n. 50g voita).

tiistai 29. tammikuuta 2013

Island Burger, vähän hienompia hampurilaisia



Seuraa Miami-New York -reissun viimeinen ravintolapostaus. Ja tämä on jälleen hampurilaisista, paikkana Hell's Kitchen New York. Olin lukenut maininnan Island Burgerin lukuisista hampurilaisvaihtoehdoista ja napannut nimen ja osoitteen ylös. 

Itse paikka osoittautui yllättävän pieneksi, sillä kahden hengen pöytien toiselle puolelle pääsi istumaan vain siirtämällä pöytää poispäin ja vetämällä sen sitten takaisin. Onneksi tarjoilijat tekivät tämän operaation. Muuten ravintola oli kivan tunnelmallinen ja olimme tyytyväisiä valintaamme jo ennen kuin saimme edes annoksia eteemme.



Tilasimme molemmat yllättäen saman hampurilaisen, vaikka vaihtoehtoja oli kymmenittäin. Hampurilaiset oli luokiteltu kivasti simple, mild, a little kick, decadent ja hot. Valitsimme a little kick osastolta Cowboy-nimisen burgerin, jossa oli mm. paistettua sipulia, bbq-kastiketta, rapeaa pekonia, cheddaria ja ranch-kastiketta. Lisäksi halusimme testata myös tämän paikan juustoranskalaiset.



Juomat kaadettiin hauskoihin lasipurkkeihin ja hampurilaiset tuotiin pöytiin open burgereina. Olimme yhtä mieltä siitä, että sekä hampurilaiset että juustoranskalaiset olivat herkullisia ja hampurilaiset ehkä reissun parhaat. Juustoranskikset pärjäsivät hyvin tämän hetken ykkösille eli Shake Shakin versioille, ovat ainakin melkein tasoissa!



Island Burgereita on näemmä kaksi, toinen on Upper West Sidessa. Seuraavalla mahdollisella New Yorkin reissulla tulee varmasti käytyä uudelleekin. Hell's Kitchen oli minulle uutta aluetta ja siellä näytti olevan paljon pieniä ja mielenkiintoisia ravintoloita. Harmi, ettemme kerenneet kokeilemaan muita, sillä tämä oli viimeinen iltamme. Onneksi sen kruunasi mahtavat hampurilaiset!


maanantai 28. tammikuuta 2013

Brownstone Bagel & Bread Co.


Amerikan reissulle lähdettäessä minulla oli syömisten suhteen muutamia tavoitteita: 1) juustokakku, 2) Magnolia Bakery, 3) Grimaldi's, 4) uudet hampurilaiskokeilut, 5) tyypilliset pikaruokalat, erityiskiinnostuksena Taco Bell, sekä 6) täytetty bageli.

Suurin osa näistä toteutuikin, ja sattuman kautta myös täytetty bageli. Ei mennä sen enempää yksityiskohtiin, mutta päädyimme siis Brooklynin Park Slopessa sijaitsevaan Brownstone Bagel & Bread Companyyn uuden vuoden iltana muutama tunti ennen vuoden vaihtumista. Olin jo monta kertaa katsonut paikkaa ohimennen ja kerrankin sattui olemaan nälkä ja ylimääräistä aikaa samaan aikaan.

Bageleissa oli valinnan varaa ja listalla oli varmasti parisenkymmentä vaihtoehtoa. Ja sitten piti vielä päättää bagelin laatu. Minä valitsin seesaminsiemenbagelin ja paahtopaistilla ja mozzarellajuustolla. Teimme aloittelijan virheen ja tilasimme molemmille omat bagelit. Ne olivat nimittäin jättimäisiä ja lihaakin oli todella paljon.


Bageli oli hyvää, mutta lihaa oli minun makuuni ihan liikaa. Lopulta jaksoin syödä puolikkaan ja otin toisen puolikkaan mukaan. Myöhemmin hotellilla, kun vuosi oli vaihtunut ja maha hiukan vajunut, poistin suurimman osan lihasta ja söin loput hyvällä ruokahalulla. Miehen valitsema kanavaihtoehto oli paljon inhimillisempi ja eri täytteitä oli sopivassa suhteessa. Seuraavan kerran muistan, etten valitse mitään lihaa!



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pizzaa Nykissä: Grimaldi´s ja Bravo Pizza

Amerikan reissumme ovat nähtävästi painottuneet kaikkein eniten hampurilaisiin, mutta tällä reissulla maistoimme jopa kahdesti pizzaakin. Tavoite oli kolmessa, mutta perinteinen newyorkilainen juustopizzaslice jäi tällä kertaa puuttumaan. Sen sijaan kävimme edellisen kerran yllättäjäpaikassa Bravo Pizzassa toistamiseen ja kokeilimme kaupungin parhaimmaksi pizzeriaksi valittua Grimaldi´sia Brooklynissa.

Aloitetaan Grimaldin pizzasta. Oletimme, että vaikka paikka on varsin suosittu ja jonotusajat kuuleman mukaan pitkiä, ei tavallisena keskiviikkoisena iltapäivänä ole pelkoa jonoista. Olimme väärässä, sillä jono oli saapuessamme jo rakennuksen pituinen. Meillä oli kuitenkin kaikki maailman aika, sillä ohjelmassa oli vain siirtyminen lentokentälle illalla ja kotiinpaluu. 




Jonossa oli hyvää aikaa miettiä millaisen pizzan tilaisi. Olin tutkinut asiaa jo etukäteen netistä ja vaihtoehdot menevät jotakuinkin näin: 1) päätetään onko pizza normaali tomaattikastikkeinen vai valkoinen, 2) päätetään pizzan koko (me otimme pienimmän, sillä se oli 1-2:lle ja seuraava koko 3-4:lle), 3) valitaan täytteet.

Olin jo päättänyt puolestamme, että pizza oli pieni ja normaali ja täytteinä olisi italian sausage (tietenkin, koska olen tehnyt sillä nimellä pizzaa itsekin ja nyt pääsi katsomaan mitä se oikein tarkoittaa), aurinkokuivattu tomaatti ja extra basilika.

Ravintolan portsari kiersi jonon läpi kyselemässä seurueiden koot ja aina kun joku poistui ravintolasta, huudettiin seuraava oikean kokoinen seurue sisään. Lopulta jonottamiseen meni vain puolisen tuntia, mikä oli kyllä sekin ihan tarpeeksi viiltävässä tuulessa ja kylmyydessä, ei sillä. 

Saimme paikat toisesta kerroksesta ja salin puolelle olevasta ikkunapöydästä ja olimme varsin tyytyväisiä. Tilasimme suunnittelemani pizzan lisäksi lasilliset viiniä ja saimme hauskat juomalasin malliset pienet lasit. 



Pizzan saimme eteemme noin puolessa tunnissa ja se aseteltiin hauskasti (ja välttämättömästi) telineelle, josta slaisseja sai nostella omalle lautaselleen. Itse pizza oli hyvää ja täyttävää, vaikka siinä olikin ohut pohja eikä liikaa täytteitä. Emme jaksaneet syödä kahdestaan kokonaista pizzaa vaan taisi jäädä jopa melkein kolmasosa syömättä. Harmi kyllä.



Pieni miinus tulee siitä, että pizza oli hieman paistunut liikaa ja osa basilikoista oli kärähtänyt ja reunoja oli selvästi leikattu (palaneet pois). Mutta kokonaiskokemuksena Grimaldi´s oli erittäin hyvä. Siihen, että onko se New Yorkin paras pizzeria, on hankala sanoa mitään kun en ole kovin montaa testannut :)



Ensimmäisenä iltana liikuimme Bryant Parkin ja pääkirjaston liepeillä ja muistimme, että olimme edellisellä reissulla pujahtaneet satunnaiseen pizza-paikkaan sisälle ja yllättyneet todella iloisesti. Muistimme sijainnin kuin olisimme käyneet siellä eilen ja paikka paljastui Bravo Pizzaksi.

Harmikseni en löytänyt tiskistä samaista pizzaslaissia kuin edellisellä kerralla, mutta otin pinaatti-tuoretomaatti -palasen ja se oli myös todella hyvää. Pizzat ovat valmiiksi leivottuja ja esillä tiskissä ja asiakkaan ostaessa ne lämmitetään uunissa (tosin edellisellä kerralla pizza taisi olla juuri uunista tullutta, kun kävimme päiväsaikaan). Silti pizza on tosi hyvää ja sopii välipalaksi/lounaaksi erinomaisesti. 



perjantai 25. tammikuuta 2013

Mansikkajuustokakku keskellä talvea



Mansikka kuuluu olennaisesti kesään, mutta kuka jaksaa odottaa mansikkakakkua enää puolta vuotta? Tämä ei tosin ole perinteinen mansikkakakku, vaan hyytelökakku jossa on mm. mascarponejuustoa ja valkosuklaata.

Koristeet tein uudella pursotinsysteemillä, jonka sain lahjaksi äidiltä. Kiitokseksi apinoin heti äidin tekemiä kakunkoristeita joulunseudulta. Reilua. Mutta kaunista! Ja vieläpä helppoa, kunhan vaan varaa tarpeeksi aikaa eikä ala sulattelemaan suklaita pari tuntia ennen varsinaista koristelua.

Kakku: Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (ja myös reunat halutessasi). Murustele esim. pakastepussin ja kaulimen avulla yksi pötkö minttu-dominoita. Painele muruset tiiviiksi pohjaksi vuokaan. En käyttänyt tässä voita, koska dominoiden täyte sitoo pohjaa mielestäni ihan hyvin.

Soseuta tasaiseksi n. 3dl pakastemansikoita. Sekoita mansikkakastikkeen joukkoon n. 1tl vaniljasokeria. Vaahdota 2dl kermaa ja sekoita siihen rasiallinen mascarponejuustoa. Juusto kannattaa notkistaa ensin toisessa astiassa ja sekoittaa siihen hieman kermavaahtoa ennen kuin lisää sen kerman sekaan. Seosta voi myös vatkata hieman. Lisää mansikkakastike.

Sulata 150g valkosuklaata ja anna hieman jäähtyä, mikäli se on kovin lämmintä. Lisää suklaa täytteen sekaan. Laita kaksi liivatelehteä kylmään veteen viideksi minuutiksi. Kuumenna 2rkl laimennettua sitruunamehua ja lisää siihen liivatteet. Kaada liivate ohuena nauhana ja samalla sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappin hyytymään yön yli.

Koristeet: Sulata 50g tummaa suklaata. Pursota leivinpaperin päälle n. 5cm pituisia ja 3cm korkeita kieputuksia, esim päällekkäin meneviä ympyröitä. Anna jäähtyä vähintään muutama tunti. Kun suklaa on jähmettynyt, nosta varovasti lastan avulla irti ja aseta kakun reunoille. Koristele vielä mansikoilla.

torstai 24. tammikuuta 2013

Magnolia Bakeryn uuden vuoden cupcake


Makeat herkut eivät ole reissun päällä listallamme ykkösenä ja siksi ne jäävät usein vain haaveiksi. Olemme kävelleet Rockefeller Centerin Magnolia Bakeryn ohi vaikka kuinka monta kertaa, mutta sisälle emme ole saaneet mentyä. Paitsi nyt, uuden vuoden aaton iltana, änkesimme itsemme sisälle melko täyteen kahvilaan. Tai konditoriaan. Kahvia saa ja vaikka mitä muutakin, mutta syömiseen ja juomiseen ei ole varattu mitään tiloja.

Ostimme luonnollisestikin uuden vuoden erikoiskuppikakun ja omassa versiossamme oli suklaapohja ja täyteläinen kuorrute. Päällä oli hilettä ja hieno suklaakoriste. Menimme sitten isohkon kuppikakun ja take away -kahvin kanssa seisoskelemaan kadulle, mitä muutakaan siinä olisi voinut. Kuppikakku oli herkullinen, mutta kadulla syöminen häiritsi nautiskelua ja koko homma piti saada syötyä mahdollisimman pian. Seuraavalla kerralla suuntaan kuppikakun kera vaikka Central Parkiin (siis jos on kesä).

tiistai 22. tammikuuta 2013

Say cheesecake!

Sain häpeäkseni todeta edellisen New Yorkin reissun jälkeen, että perinteinen juustokakku jäi maistamatta. Yhtä huonosti meinasi käydä tälläkin kertaa. Sitten viimeisenä päivänä päätin, että juustokakkua on saatava, vaikka sitten helpoimmin ja nopeimmin eli läheisen ruokakaupan tiskistä. Boksissa oli pala suussasulavaa suklaakakkua sekä samankokoinen palanen perusjuustokakkua. Ja eikun hotellille herkuttelemaan!



Vaikka juustokakku ei ollut kahvilasta ostettu, oli se kuitenkin varsin hyvä. Täyteäläinen, kuten odottaa voi. Minua jäi hieman harmittamaan, etten ehtinyt maistaa Junior'sin kuulua juustokakkua (kuten suunnitelmissa oli), joten halusin vielä lentokentällä syödä toisenkin kakkupalan satunnaisesta kahvilasta. Sillä kerralla otin mansikkapäällysteisen version. Hyvä sekin, mutta ehkä kaupan versio voitti nyt kahvilan version.



Myös suklaakakku oli ihanaa ja juuri sopivan kosteaa ja moussemaista. Jauhoisilla kakuilla ei tee mitään! 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Cajun Chicken Sandwich


Kävimme Miamin reissulla Little Havanan kaupunginosassa (missä herkuttelimme fritalla) ja kun tielle osui paikallinen ruoka- tai sekatavarakauppa (Family Dollar), oli sinne pakko kipaista pikaisesti. Ja suoraan maustehyllylle tietty. Mukaan lähti joitakin kastikkeita, kuten näissä leivissä käytetty chilikastike wingseille sekä purkillinen cajun-mausteseosta. 

Olen aina virheellisesti luullut cajun-mausteen olevan meksikolaista (ehkä auttaisi, jos olisi kuullut joskus lausuttavan mausteen nimen ääneen), mutta ystäväni google kertoi sen olevan Yhdysvaltojen eteläosien ranskankielisen väestön mauste (erityisesti Louisiana). No hyvin se passasi kuitenkin näihin Amerikkaa ja Meksikoa yhdisteleviin leipiin!

Limemajoneesi: Sekoita keskenään 2rkl majoneesia, hieman raastettua limetin kuorta, hieman limetin mehua, suolaa ja sokeria. Mikäli teet leipiä useammalle kuin kahdelle, kannattaa majoneesin määrää ehdottomasti lisätä.

Kana: Tee kanafileitä 1/2 - 1 per syöjä, fileen koosta riippuen. Sekoita lautasella 2rkl maissitärkkelystä ja 1/2rkl cajun-mausteseosta (riittää noin kolmeen fileeseen). Kääntele kanafileet jauhoseoksessa. Kuumenna pannussa öljyä ja paista fileisiin ruskea pinta. Laita fileet uunivuokaan ja kypsennä vielä 200 asteisessa uunissa kypsäksi (noin 20min).

Leivät: Paista pannulla kaksi pekoniviipaletta per leipä. Paista pekonit aivan rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Viipaloi avokadoa ja purista päälle limetin mehua. Viipaloi tomaattia sekä kanafileet. 

Paahda paahtoleipää kolme kappaletta per sandwich. Laita alimmalle leivälle sipaisu majoneesia, frisee salaatin lehtiä, kanafilesiivuja, hieman chilikastiketta (wingseille tarkoitettua tai jotain muuta) sekä muutama tomaattisiivu.

Laita toinen leipä päälle ja sivele taas majoneesilla. Lisää kaksi pekonisiivua, avokadonviipaleita sekä pieni kourallinen tuoretta korianteria. Laita päällimmäinen leipä paikalleen (jos majoneesia on, sitä voi myös sivellä sen alapuolelle, jotta se pysyy paremmin paikallaan), leikkaa leipä kulmittain kahtia ja lisää puolikkaisiin katkaistut varrastikut tms. pitämään osat paikallaan.

Ps. kanafileitä kannattaa tehä samalla kertaa enemmän, sillä niistä voi tehdä seuraavana päivänä vaikka pastakastiketta, kun lisää tomaattikastikkeen kanapalojen sekaan :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Intialaista New Yorkin Little Indiassa

Olen viime aikoina harrastanut silloin tällöin hot joogaa ja kaiken sen henkisyyden keskellä minulla alkaa aina tekemään mieli intialaista ruokaa. Se ei ole ehkä joogan tarkoitus, mutta jokaisen tunnin jälkeen mieleeni muistuu se, että Oulusta saa ihan hyvää intialaista ruokaa ja yksi paikka on vielä testaamatta.

Tällä kertaa testattiin kuitenkin New Yorkin intialaista ruokaa. Idea oli miehen ja minä kannatin ehdottomasti. Ajoimme metrolla Queensin puolelle Jackson Heightsiin eli Little Indiaan ja lähdimme kävelemään paikan ostoskadulta vaikuttavaa tietä.

Kohtasimme heti intialaisia herkkuja myyvän "grillin" sekä myöhemmin useita eri ruokapaikkoja. Kadun varrella ei oikeastaan ollut muita ravintoloita kuin intialaisia, joten valinnanvaraa oli. Monissa paikoissa oli lounasaikana buffet ja hinnat olivat jotakuinkin alle 10$ per henkilö. Kaduilla leijaili ihanan mausteinen tuoksu!

Valikoimme ravintolan ihan summassa, sillä ulospäin oli nähtävillä vain yksi ikkuna ja paikat avautuivat paljon suuremmiksi sisältä päin. Usein ruuat oli kuitenkin aseteltu ikkunan edustalle, joten buffettia pääsi ihailemaan jo ulkoa käsin.



Valitsemamme paikka saattoi olla nimeltään South and North Indian Cuisine, mitään parempaakaan nimeä en paikan ikkunassa huomannut. Ravintola oli sisältä yllättävän iso ja salimainen ja olimme osan ajasta ainoat asiakkaat. Buffetin hintaan kuului vesi, mutta pöytään ei tuotu vesikannua vaan tarjoilija kävi vähän väliä täyttämässä vesilasejamme. Tosin kerran ehdin juoda lasini tyhjäksi mausteisen ruuan vauhdittamana ja jouduimme käymään pyytämässä lasin täyttöä.



Itse ruoka oli varsin hyvää ja ihastuin erityisesti hieman kirpeähköihin lettuihin, joiden nimeä en nyt kuolemaksenikaan muista. Pakko selailla intialaisia keittokirjoja ja etsiä ohje (tai mikä parempaa auttakaa joku joka tuntee paremmin intialaisia ruokia!). Lettujen kanssa oli jonkinlaista vihannescurrya, tai sitten minä olin ainoa joka söi niitä yhdessä.



Jälkiruokana oli erittäin makeaa vaniljaista vanukasta, jonka seassa oli hedelmänpaloja (ja lisäksi hedelmäsalaattia). Ostin melkein vuosi sitten itämaisesta ruokakaupasta jauhemaista vanilla custardia, jota en ole oikein osannut käyttää mihinkään, mutta nyt tajusin, että siitä tehdään tämän tyyppisiä juttuja. Menee kokeiluun, kun seuraavan kerran kokkaan intialaista!


perjantai 18. tammikuuta 2013

Parasta Italiasta: Pizza Margherita



Italialaiset ovat todistaneet minulle jo useaan otteeseen, että yksinkertainen on hyvää. Kun kerran pääsee maistamaan kunnon pizza margheritaa, ei pizza kaipaa enää koskaan mitään täytteitä. Kaikki muu on liikaa!

En ymmärrä miksi en ole koskaan tehnyt margheritaa itse. Ehkä se johtuu siitä, että kotitekoinen pizza on oma lajinsa eikä se koskaan maistu samalle kuin ravintolan kuumassa uunissa paistettu versio. Mutta toisaalta mikä estää yrittämästä: pellillisen sijaan voi tehdä kauniin pyöreän (öh, pyöreähkön) pohjan, kastikkeen voi tehdä tuoreista tomaateista (ainakin tölkkituoreista) ja uunin voi lämmittää niin kuumaksi kuin saa (tuskin koskaan jaksan odottaa sitä 250 astetta...).

Tästä pizzasta tuli kyllä sekä hyvä että kaunis. Jos jotain pitäisi korjata, niin olisin voinut rouhaista pizzan päälle hieman suolaa, sillä mozzarella on niin kevyen makuinen (mauton?) juusto, että se vaatii kastikkeelta hieman enemmän. En halunnut kastikkeesta kuitenkaan liian suolaista, sillä sitä käytettiin myös muihin pizzoihin.

Kastikkeena oli siis tämä kuorituista tomaateista tehty.

Pohja (2 pyöreää pizzaa): Sekoita 2,5dl lämmintä vettä, puoli palaa hiivaa ja suolaa maun mukaan. Lisää joukkoon 1-2rkl hunajaa. Lisää seuraavaksi pari desiä jauhoja ja sitten n. 1/2dl oliiviöljyä. Anna takinan tekeytyä hetki.

Sekoita joukkoon vielä niin paljon jauhoja, että saat pehmeän muuta kiinteän taikinan. Anna taikinan kohota lämpimässä noin tunti. Leivo taikinasta öljytyin käsin painellen kaksi pyöreää pizzaa suoraan leivinpaperin päälle pellille.

Täytteenä margheritassa oli siis tomaattikastiketta (jossa tuoretta basilikaa) ja mozzarellajuustoa yhden paketin verran. Toisesta pizzasta jäi hieman emmantalia, joten laitoin sitäkin muutaman ruokalusikallisen verran. Ei liene kuitenkaan pakollista!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Meksikolainen x 3

Miami - New York -reissun aikana tuli syötyä yllättävän paljon meksikolaista: kolmesti! Ensimmäinen paikoista, se paras, oli meksikolainen ravintola Key Westissä (Old Town Mexican Cafe). Muut olivat pikaruokaloita.

Aloitetaan siis parhaasta! Päädyimme meksikolaiseen ravintolaan avoimen terassin ansiosta, sillä vaikka kaupunki oli hyvin rento lomafiiliksinen paikka, oli sen ravintolat pääasiassa sisätiloissa. Ja me halusimme imeä kaiken valon ja auringon lämmön! Terassilla tepasteli vähän väliä kanoja ja kukkoja, jotka tulivat terassin aidan aukoista läpi. Key Westissä näkyi kaikkialla irrallaan eläviä kanoja ja kukkoja!



Tilasimme kalatacoja ja pulled pork burgerin. Alkupaloiksi saimme talon puolesta nachoja ja tomaattisalsaa. Salsa oli niiin hyvää, että ahmin sitä mahan melkein täyteen. Siinä maistui niin ihanasti korianteri, että olisin voinut syödä pelkästään salsaa ja nachoja (jotka nekin oli jotain muuta kuin valmista pussikamaa).

Tacot olivat myös hyviä, mutta olin tosiaan vetänyt salsaöverit ja jaksoin syödä harmittavat vähän itse tacoja. Sen muistan, että niiden välissä ollut guacamole oli myös erittäin hyvää. Sen sijaan en koskaan voi ymmärtää sitä, miksi ruokien lisukkeina pitää olla mautonta riisi+papu-juttua. Se jää aina lähes kokonaan syömättä.



Pulled pork burger oli myös hyvää ja maistoin sitä itsekin, mutta ilmeisesti salsa vei kaiken huomioni enkä muista tarkemmin millainen burgeri oli. Sen sijaan muistan kyllä jälkkärin: tietenkin key lime pie! Voisiko Key Westissä käydä ilman klassikkopiirakkaa? No ei! Mahan vetoisuutta uhmaten otimme yhden palan puoliksi ja se olikin varsin riittävä kahdelle. Pala itsessään ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin täyttävämpi! Ja ihanan viileä, melkein kohmeinen. Se oli sopivan kirpeä ja makea ja pohja taas pehmensi yhdistelmää. Key lime pie menee kotikeittössäkin kokeiluun!



Toinen meksikolainen oli Newarkin lentokentällä. Paikan nimi oli Qdoba ja se oli itselle tuntematon ketju. Tilasimme kaksi kertaa kolme tacoa, toiset pulled porkilla ja toiset grillatulla kanalla. Ylimääräiseksi lisukkeeksi otimme guacamolea (kanaan) ja juustoa (possuun). 

En ole syönyt rapeakuorisia tacoja aikoihin ja pelkäsin homman menevän pelkäksi murujen keräilyksi lautaselta (siis muoviboksista). Homma kuitenkin toimi paremmin kuin muistelin ja tacot päätyivät suoraan suuhun ilman kiertoteitä. Maku oli ok, sellainen, mitä pikaruokalalta voi odottaa. Guacamole oli hyvää!



Kolmas kertamme oli uusintakierros Chipotle Mexican Grillissä. Olimme käyneet Empire State Buildingin viereisessä ketjumeksikolaisessa jo vuosi sitten, kun astuimme ulos useamman tunnin turistikierrokselta kahden tunnin jonotuksineen. Nälkä oli valtava, mutta niin oli meksikolaisen annoksetkin. Tosin emme muka muistaneet sitä ja tilasimme taas molemmille omat burritot...

Burrito ilman varsinaista burritoa (burrito bowl)

Pikaruokalaksi Chipotlen ruuat on mielestäni raikkaita ja hyviä. Ja paikka on molemmilla kerroilla ollut ihan täynnä. Ruoka tilataan "liukuhihnan" toisesta päästä ja matkan varrella kerrotaan kaikki mitä burriton (tai muun) sisälle haluaa. Taisimme taas ottaa lisähinnasta guacamolea (miksi se ei missään kuulu hintaan kun se on kuitenkin olennainen osa ruokaa?).

Päädyimme tälläkin kertaa istumaan ikkunan edustalla olevalle baaritiskille, koska muualle ei ole vielä tähän mennessä mahtunut. Siitä on kyllä varsin kiva seurailla Empirelle lipuvaa jonoa, ja varsinkin tällä kertaa vielä kirpeässä pakkassäässä. Moni vilkuilee ravintolan sisällä herkuttelevia ihmisiä ja varmaan suunnittelee haukkaavansa burriton kunhan pääsee ikuisuuksia kestävästä jonosta eroon. Sääliksi käy niitä jonottajia, niillä on vielä tuntien jonotus edessä!


tiistai 15. tammikuuta 2013

Retrohenkinen ananas-kinkkupiirakka



Eikö kaikki missä on ananasta ole retroa? Ja tällaiset perinteiset suolaiset piirakat ylipäätään? Minulle kinkun, ananaksen ja homejuuston yhdistelmä on aina retroa. Ja retroruuista olen ollut erityisen kiinnostunut viimeiset pari kuukautta, joten pitihän sitä saada suolaista piirakkaa kehiin.

Tämä piirakka on ensipuraisulla ihan ok, mutta mitä enemmän sitä syö, sitä paremmalle se maistuu. Eikä haittaa yhtään, jos piirakka on jääkaapissa päivän tai pari, maku syvenee hiukan. Tässä ei ole tarkoituksella mitään vahvoja mausteita, sillä mielestäni ne eivät oikein kuulu retroruokiin. 

Söin viimeisen palan tätä piirakkaa eräänä aikaeron rasittamana yönä, kun en vielä aamuyöstäkään ollut saanut unta. Viimeinen pala maistuu aina parhaalle ja heti teki mieli leipoa uusi piirakka tilalle. Onneksi sain hillittyä itseni eikä keittiössä alkanut kokkailut keskellä yötä ;)

Pohja: Sekoita keskenään 100g pehmennyttä voita, 3dl jauhoja ja 100g maustamatonta jugurttia. Painele taikina piirakkavuoan reunoille.

Täyte: Silppua yksi kevätsipuli varsineen ja levittele pohjan päälle. Pieni 150g saunapalvikinkkua ja lisää myös pohjan päälle. Sekoita keskenään rasiallinen pehmeää aurajuustoa ja 1dl kermaa. Lisää vielä 1,5dl maitoa ja yksi kananmuna. Kaada piirakan päälle ja rouhi vielä mustapippuria

Halkaise neljä ananasrengasta kahtia ja asettele piirakan päälle niin, että muodostavat kukkamaisen kuvion. Raasta 100g emmentaljuustoa ja ripottele piirakan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa toiseksi alimmaisella tasolla puolisen tuntia.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lounaalla food courtissa (Dolphin Mall)

Juttelimme eilen Campasimpukan kanssa muutaman lauseen Miamin ostoskeskuksista. Pieni ulkoilmaostari, jossa El Rey de las Fritas sijaitsi, ei ollut sellainen periamerikkalainen mall, jollaisia olemme tottuneet näkemään telkkarissa ja tietenkin joissa olemme vierailleet nykyisellään myös lähes missä tahansa maan kolkassa.

Me valitsimme kaikista Miamin mahdollisuuksista Dolphin Mall -ostoskeskuksen, sillä vaikka se onkin uudehko, se kuulosti sellaiselta paikalta, missä miamilaiset itse käyvät ostoksilla (niin ja olihan siellä pari outlettia, jotka halusin koluta läpi). Matka Miami Beachilta Dolphiniin kesti bussilla uskomattoman kauan ja vaikka olimme perillä vain parisen tuntia, kesti reissu kokonaisuudessaan päivän.

Että tuleehan siinä sitten nälkäkin jossain vaiheessa ja parasta näissä ostareissa on food courtit. Dolphinin food court oli hyvin meluisa eikä asiaa auttanut iso lasten leikkialue, joka oli sijoitettu jotakuinkin tilan keskelle. No, eivätpähän ihmiset jää liian pitkäksi aikaa pöytiin notkumaan, sillä vapaata pöytää oli melko hankala metsästää ruokatarjottimen kanssa.



Valinnanvaraa ruuan suhteen oli ilahduttavan paljon, sillä pikaruokalat edustivat monen eri maan ruokalajeja: meksikolaista, sushia, kiinalaista, kreikkalaista... Me päädyimme lähes heti kiinalaiseen (Yeung´s Lotus Express), sillä ne tiskissä olevat kanapalat näyttivät niin herkullisille ja lisäksi minä olisin valinnut nostalgiasyistä juuri kiinalaisen ravintolan ja juuri ne appelsiinikananpalat.

Homma toimi niin, että ensin valittiin joko paistetut nuudet tai riisi, sitten 1-3 lisuketta. Otimme yhteisen annoksen kahdella lisukkeella, mikä riitti hyvin lounaaksi. Valitsimme annokseemme nuudeleita, appelsiinikanaa ja jotain toista kanaa, jossa oli mm. paprikaa seassa.



Ruoka oli hyvää ja appelsiinikana juuri niin karamellisoitunutta kuin muistelinkin. Saako sitä Suomesta? Nuudelitkin olivat varsin hyviä eikä toisessa kanassakaan ollut mitään valittamista. Annos oli varmasti epäterveellinen (varsinkin se appelsiinikana), mutta aloin heti miettimään, miten sellaista kanaa saisi tehtyä itse kotona. Pitää ainakin yrittää! Ja vinkit otetaan vastaan :)



lauantai 12. tammikuuta 2013

El Rey de las Fritas (Little Havana)

Miamin keskusta vaikuttaa hieman tylsälle paikalle, sellaiselle joka voisi olla missä tahansa päin maailmaa: pilvenpiirtäjiä, toimistorakennuksia ja pieniä liikkeitä harvakseltaan niiden alakerrassa. Suuntasimme heti minikierroksen jälkeen paljon mielenkiintoisemmalta kuulostavaan kaupunginosaan: Little Havanaan.

Lattarifiilis kohtasi meidät välittömästi, vaikka tietenkin oikeasti Havannassa vierrailleina oikeampi nimitys paikalle voisi olla Little Latin-America tai jotain sellaista. Noh, ei siitä sen enempää ja mikäli kiinnostaa, niin Miamin keskustasta voi lukea lisää täältä ja Little Havanasta täältä.

Little Havanan pienen kierroksen jälkeen olimme nälkäisiä ja suuntasimme normaalien turistipolkujen ulkopuolelle ja jatkoimme Calle Ochoa enemmän länteen päin. Siellä kohtasimme piakkoin paikallisen ostarin ja sieltä bongasimme ravintolan nimeltä El Rey de las Fritas



Frita oli minulle tuntematon ruokalaji, joten painelimme sisään ja selailimme muodon vuoksi hetken ruokalistaa baaritiskillä, mutta päädyimme kuitenkin fritas-sivulle. Valikoimme molemmat fritat juustolla ja siirryimme pöytään odottamaan.



Paikka oli ihanan kitsi, juuri sellainen, mistä pidän. Muut asiakkaat olivat luonnollisestikin lähes poikkeuksetta espanjankielisiä, eivätkä tarjoilijatkaan puhuneet juuri muuta. Mekin vaihdoimme hyvin pian espanjaan.

Itse frita oli vähän niin kuin hampurilaisen ja sloppy joen risteytys, jonka sisällä oli vielä tulitikkumaisia sipsejä. Annos vaikutti hyvin yksinkertaiselta, mutta oli erityisesti chilikastikkeen kera todella hyvää. Muistelen, että Meksikossa olen syönyt hodarin, jonka sisällä oli myös näitä samoja sipsejä. Erikoista, mutta periaatteessa ihan toimivaa.



Kotimatkalla piipahdimme paikalliseen ruokakauppaan ja ostimme chili-, bbq- ja muita maustejuttuja ja kihisen jo innosta päästä käyttämään niitä. Olisin voinut tuoda mukanani vaikka koko maustehyllyn, kun en ollut ihan varma, mitä kaikkea Suomessa myydään (todennäköisesti ei juuri mitään tai jos myydäänkin niin moninkertaisella hinnalla, nämä maksoivat dollarin tai kaksi). Harmi, että matkalaukussa on aina rajallinen tila!

torstai 10. tammikuuta 2013

Chinese style spaghetti and meatball soup



Olen joskus harvoin katsonut Rachael Ray Showta ja kerran mieleen jäi jotain tähän tyyliin nimetty keitto. Keitto on kiinalaishenkinen mausteiltaan, mutta jotenkin hyvin amerikkalainen lohturuokatyyppinen juttu. Sopii kuin se kuuluisa nenä päähän kylmiin pakkaspäiviin, sillä tämä keitto lämmittää sekä mieltä että kehoa!

Lihapullat voi periaatteessa tehdä aikaisemminkin tai sitten ne kannattaa laittaa uuniin siksi aikaa kun keitto valmistuu. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut herkkusieniä kuten minulla vaan siitakesieniä. Niitä ei nyt ollut saatavilla. Samoin lehtikaali vaihtui kaupan hyllyllä vuonankaaliin, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Toimi ihan hyvin! Ainiin ja lisäsin vielä omiani limetin ja korianterin verran :)
Lihapullat: Pilko pieniksi kaksi kevätsipulia varsineen. Sekoita ne 400g porsaan jauhelihan sekaan. Mausta lihapullataikina raastetulla inkiväärillä (1-2cm pätkä), raastetulla valkosipulilla (yksi kokonainen yksikyntinen valkosipuli) ja viismausteella (taisin laittaa 1,5tl).

Pyörittele taikinasta pieniä lihapullia pellille. Paista uunissa 200 asteessa kypsäksi eli kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Keitto: Silppua yksi kokonainen punainen chili (poista siemenet), raasta taas pieni pätkä inkivääriä ja yksi kokonainen yksikyntinen valkosipuli. Pilko 150g sieniä (herkkusieniä) siivuiksi ja huuhdo rasiallinen vienankaalta

Lämmitä wokkipannussa öljyä (n.1,5rkl) ja lisää chili, inkivääri ja valkosipuli. Pyöräytä muutaman kerran ja lisää sienet. Kääntele sieniä muutama minuutti ja lisää kaalit. Paista seosta muutama minuutti.

Lisää pannulle 1l vettä, yksi liha- tai kanafondi sekä 0,5dl soijakastiketta. Itse puristin sekaan myös yhden limetin mehun. Nosta lämpöä sen verran, että liemi alkaa kiehua. Ota nippu spagettia ja katkaise se keskeltä kahtia ja lisää liemeen kypsymään.

Kun spagetti on kypsynyt, on keitto valmista. Laita lihapullia lautasen pohjalle ja annostele kuumaa keittoa päälle. Lisää vielä halutessasi silputtua korianteria (sopii mielestäni kaikkeen!).

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pähkinäkastike sushille



Sekä Miamissa että New Yorkissa oikein vilisi sushi-baareja ja ruokakaupoissa myytiin useita erilaisia valmiita sushi-bokseja. Siltikään minä, sushin ystävä, en saanut maistettua niistä yhtään. Jotenkin aina päädyimme syömään hieman raskaampaa ruokaa tai jotain muuta. Kummallista! Siksi oli ihan pakko tehdä sushia heti, kun pääsimme kotiin (yleensä teen lomamatkan jälkeen jotain kunnon perinteistä kotiruokaa).

Eipä näissä susheissa mitään uutta ole, sillä halusin tehdä mahdollisimman yksinkertaisia makirullia, joita olisi helppo syödä (mielestäni kaiken muun sushin syöminen vaatii jo hieman taitoa ja hermoja). Toisissa on sisällä limellä marinoituja katkarapuja, marinoituja porkkanoita sekä wasabimajoneesia ja toisissa kurkkua, limellä marinoitua avokadoa sekä taasen wasabimajoneesia.

Halusin kuitenkin kokeilla edes jotain uutta, joten tein sushille kaveriksi pähkinäistä kastiketta. Se olikin piristävä uutuus meidän sushi-pöydässä ja teemme sitä varmasti jatkossakin. Yksi ongelma kastikkeessa on: se vaatii välillä sekoittamista, ettei päällä ole pähkinäkerrosta ja alla kaikki muu. Tai voihan olla, etten vaan osaa tehdä tällaisia kastikkeita. Hyvää se kuitenkin oli :)

Sekoita keskenään 2 rkl pähkinävoita (minulla oli sokeroitua), 3-4 rkl soijakastiketta sekä 1 rkl ruskeaa sokeria. Lisää vettä haluamasi määrä, jotta kastikkeesta tulee ohuempaa. Itse käytin 5-6 rkl vettä.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Voita liput Matkamessuille!



Haluan vinkata tänne ruokablogin puolellekin, että matkablogiini avautui juuri arvonta, jossa voi voittaa liput (2kpl) Matkamessuille! Arvontaan pääsee osallistumaan tästä linkistä.

Samalla voi ihailla muutamia Miamin matkakuvia ja lisää ilmestyy lähipäivinä :)

Johnny Rockets ja Shake Shack

Miamin ja New Yorkin reissujen aikana syötiin odotetusti useammatkin kuin yhdet hampurilaiset. Suosikkimme Shake Shack oli New Yorkin listallamme pitkään, mutta sitten tajusimme, ettei alkuperäinen ulkoilmaravintola Madison Square Parkissa ole auki talvisin. Sinällään oli sitten ihan sama käydä haukkaamassa perinteiset burgerit vaikka Miamissa.



Tuttuun tapaan paikka oli ihan täynnä ja jono ulottui miltei ovelle. Sinnikkäästi asetuimme jonoon ja melko pian pääsinkin kassalle tekemään tilausta. Ravintolassa oli hirveä älämölö päällä ja jotain pientä häikkää minun ja kassan välillä oli, kun sain juustoranskalaisten sijasta kuittiini kolmannen hampurilaisen. Huomasin virheen melkein heti ja kiilasin takaisin jonoon.

Virhe korjattiin kassalla, mutta ilmeisesti hampurilainen oli ehditty jo tehdä, joten saimme sen kaupan päälle. Pääsimme siten maistamaan myös smoke shack nimistä hammpurilaista, jonka välissä oli savupekonia, juustoa ja kirsikkapaprikaa (suora suomennos, kun en muutakaan tiedä). Oli hyvää, mutta lempparini on edelleen paikan perushampurilainen shack burger. Yksinkertaista, edullista ja herkullista!



Toisena toiveenani oli Johnny Rocketsin hampurilaisten uudelleentestaaminen, sillä tajusin muutama viikko sitten, että olen syönyt kyseisen paikan hampurilaisia tietämättäni ja ne olivat jääneet mieleen keskimääräistä parempina.

South Beachin Johnny Rockets on myös Scarface-leffan yksi kuvauspaikoista, joten sen sijaan, että ihmiset olisivat tuijottaneet minua ahmimassa the original -hampurilaista, ne olivatkin tuijottaneet takanani näkyviä portaita ja tv-screeniä, jossa kyseinen elokuva pyöri non-stoppina. Hampurilaiset olivat vähintäänkin maistuvia, mutta juustoranskalaiset eivät vetäneet vertoja Shake Shackin versioille.



Huono puoli Johnny Rocketsissa on sen palvelukulttuurissa. Lukeudun niihin ihmisiin, jotka haluaisivat syödä ateriansa rauhassa, joten viiden minuutin välein toistuva "onko kaikki ok" rituaali aiheuttaa sen, ettei suuhun uskalla laittaa mitään kun ei tiedä milloin pitää taas vastata jotain. Ehkä nyökkäys riittäisi? 

Toisaalta palvelu, että juomalasi täytetään automaattisesti sitä mukaa kuin se on vajunut puoleen, mutta juomia laskutetaan vain yksi, on jokseenkin mukavaa (jos ei ala pohtimaan, että mihin haaskiin ne limpparin jämät aina menee). Pilli pitää kuitenkin siirtää uuteen lasiin itse, sillä tarjoilijat eivät saa koskea siihen.




Ps. Shake Shackissa on koirille oma menu!