maanantai 4. toukokuuta 2015

Strawberry Cheesecake -jäätelö



Muistan sen hetken kun kymmenisen vuotta sitten maistoin ensimmäistä kertaa Amerikka-henkistä mansikka-juustokakkujäätelöä. Se oli rakkautta heti ensinuolaisulla ja siitä lähtien olen valinnut kyseisen jäätelömaun aina tilaisuuden tullen. Tämä oli kuitekin ensimmäinen kerta, kun tein kyseistä jäätelöä itse. Ja voi kuinka helppoa se olikaan! Oli ihan pakko tehdä toinen satsi heti perään.

Inspiraatiota jäätelökesän aikaiseen aloitukseen toi Blogiringin ja Valion kampanja, jossa valmistetaan makeita herkkuja keväiseen juhlapöytään (tsekkaa linkistä myös muut ihanat ohjeet!). Jäätelö ei ole kaikkein tyypillisin juhlien tarjottava, jos ei sitten ole kyse lasten synttäreistä, mutta se sopii hyvin rentoon juhlafiilikseen. Veikkaanpa, että jäätelöbaari saa myös aikuiset hihkumaan riemusta!

Jäätelön täyteläinen maku tuli Valio Viola® Vanilja tuorejuustosta, joka on valmistettu tuoreesta maidosta. Pehmeä juusto sopi jäätelömassaan erinomaisesti ja se tuo perinteiseen vaniljajäätelöön kivan vivahteen. Kesän tullen mansikkahillokkeen voi valmistaa tuoreista marjoista.


Mansikkahilloke


2dl paloiteltuja pakastemansikoita
3/4dl sokeria
1/4dl vettä

Valmista hilloke jo edellisenä päivänä. Laita mansikanpalat, sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen noin kymmenen minuuttia. Jäähdytä ensin pöydällä ja sitten jääkaapissa.


Vaniljajäätelö


3 keltuaista
1/2dl sokeria
1/2dl glukoosisiirappia
200g Valio Viola Vanilja tuorejuustoa
2dl kuohukermaa

Kaurakeksejä muutama kappale murusteltuna


Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleankeltaiseksi tahnaksi. Lisää glukoosisiirappi ja vatkaa vielä vähän. Lisää Valio Viola Vanilja tuorejuusto ja vatkaa pieni hetki. Kaada kuohukerma toiseen kulhoon ja vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto tuorejuustoseokseen.

Valmista massa jäätelöksi jäätelökoneesi ohjeen mukaisesti. Kun jäätelö on valmista, voit syödä sen sellaisenaan pehmeänä tai pakastaa rasiaan. Kun kokoat jäätelöä rasiaan, laita kerroksittain jäätelönväliin mansikkahilloketta ja keksimuruja. Ota pakastettu jäätelö hyvissä ajoin sulamaan ennen tarjoilua, sillä jäätelö on aluksi kovaa.


Yhteistyössä Valio

6 kommenttia:

  1. Nam! Jätskiä on tosi helppo tehdä itse ilman jäätelökonettakin. Äitienpäiväksi ajattelin tehdä jotain herkkujäätelöä äidille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Minä en olekaan tehnyt muulla kuin jäätelökoneella :) Voi, jäätelö oliskin ihana yllätys!

      Poista
  2. Nami nami! Mistä nuo ihanat jäätelöpurkit on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mielettömän hyvää! Jäätelöpurkit on Clas Ohlsonilta, ostin ehkä puoli vuotta sitten? Kesällä niille tulee käyttöä!

      Poista
  3. Tää resepti menee kokeiluun heti kun kotiin pääsen ;) on niin mun juttu!
    Kiva blogi sulla, viihdyin pari tuntia kun kurkistelin reseptejä, kivoja uutuuksia.

    t. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria! Tätä jäätelöä kannattaa kyllä kokeilla, kivan erilaista kun on keksimuruja ja mansikkahilloketta ja toisaalta sitten tosi täyteläisen makuista jäätelöä :)

      Poista