Näytetään tekstit, joissa on tunniste Street Food. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Street Food. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Tacos al pastor ja ananassalsa




Kylläpä kesä vaihtui äkkiä syksyksi, enkä edes ehtinyt (hmmm, jaksanut) postata kaikkia kesälomalla tehtyjä juttuja. Tacot kuuluvat kesään aivan ehdottomasti ja tällä  kertaa vuorossa oli klassiset possutacot ananaksella eli tacos al pastor. Tosin valmistusmenetelmät tai raaka-aineet eivät olleet ihan niin perinteiset, mutta helpot ja nopeat kylläkin. Aina ei jaksa panostaa. 



Tacos al pastor


500g porsaan kassleria
1 dl ananas- tai appelsiinimehua
2 rkl tomaattipyreetä
3 valkosipulinkynttä raastettuna
0,5 tl chilihiutaleita
0,5 tl oreganoa
0,5 tl jeeraa
3/4 tl suolaa
2 rkl viinietikkaa
2 rkl rypsiöljyä

maissilettuja
punasipulia
tomaattia
ananassalsaa
chilikastiketta
korianteria
ranskankermaa
limettiä

Sekoita kaikki marinadin ainekset rasiassa. Leikkaa kassler 1 cm paksuiksi siivuiksi ja nosta marinoitumaan yön yli jääkaappiin. Paista seuraavana päivänä pannulla/grillissä kypsäksi molemmin puolin. Nosta kypsä liha folion sisään tekeytymään hetkeksi ja leikkaa sitten pieniksi kuutioiksi. Voit myös paistaa kuutiot vielä pannulla, jos liha on jäänyt keskeltä paistumatta (itselleni kävi niin).



Ananassalsa


1 pienehkö ananas
1/2 limetin mehu
1 tl sokeria (tai enemmän)
ripaus suolaa
ripaus chiliä
puoli nippua korianteria

Leikkaa ananaksen pääpalat pois ja kuori niin, ettei pintaan jää yhtään kuorta. Leikkaa loput ananaksesta pieniksi kuutioiksi. Laita kuutiot kulhoon ja lisää limetin mehu, sokeri, suola ja chili. Maista ja lisää tarvittaessa esim. sokeria. Silppua korianteri ja sekoita joukkoon. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti.



tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kalatacot Key Westin tapaan


Valitsen kalatacoja aina kuin vaan mahdollista. Niiden syöminen tuo tuulahduksen kesäisestä rantafiiliksestä, oli mielessä sitten Key Westin trooppiset kadut tai New Yorkin rento Rockaway Beach. Kala on friteerattu kypsäksi oluella maustetun taikinan avulla ja sitä täydentävät kirpeä limetinmehu ja pientä tulisuutta tuova chilikastike. Avokadoa saa lisäksi pyydettäessä ja retiisit tuovat annokseen kivaa raikkautta. Kesä, kyllä se vielä tulee!



Kalatacot


200 g siikaa
suolaa
1,5 dl jauhoja
mustapippuria
0,5 tl suolaa
1,5 dl olutta
öljyä paistamiseen

maissitortillalettuja
tomaatti-sipuli-korianterisalsaa
avokadoa
ranskankermaa
retiisejä
chilikastiketta
limetin lohkoja

Valmista ensin frittitaikina ja sen tekeytymisen ajan pilko lisukkeet. Sekoita taikinaa varten jauhot ja pippuri ja suola. Lisää olut ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa siika neljään pitkulaiseen osaan.

Lämmitä muutaman sentin verran paistoöljyä paksupohjaisessa kasarissa. Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Dippaa kalat taikinassa ja nosta ne öljyyn kypsymään. Käännä kalat välillä. Kypsymiseen menee aikaa noin 6 minuuttia.

Lämmitä maissitortillaletut haluamallasi tavalla ja täytä tacot. Jos syöt loput seuraavana päivänä, laita kalat uuniin lämpenemään, niin ne rapeutuvat uudelleen.





perjantai 3. maaliskuuta 2017

Banh mi -kanapatonki



Yksi itselleni entuudestaan tutuista vietnamilaisista ruuista oli banh mi -patongit, joten tiesimme mitä haimme ensimmäiseltä katuruokakokemukseltamme Saigonissa. Tosin kyseinen versio oli kovin erilainen kuin olin aikaisemmin nähnyt, sillä kanan sijaan patongin väliin päätyi naudanlihaa ja majoneesin sijaan paistettu kananmuna. Korianteri ja chili löytyivät, mutta porkkanat ja kurkut puuttuivat. 

Myöhemmin söimme kyllä tuttuja kanaversioita, ja niitä lähdin kokeilemaan myös kotikeittiössä. Vaikka Suomesta ei saakaan vastaavanlaista patonki (ohut, rapea kuori ja pehmeä sisus), tuli kokonaisuudesta ihanan paljon alkuperäistä muistuttava.



Banh mi -kanapatonki


1 limetin mehu
2 rkl kalakastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 punainen chili
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl sokeria
3 kanafilettä

3 porkkanaa
1/2 dl vettä
1 rkl riisiviinietikkaa
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa

puolikas kurkku
nippu korianteria
majoneesia
punainen chili
iso patonki

Aloita valmistelut marinoimalla kana. Sekoita marinadin ainekset ja sekoita kanafileiden kanssa. Laita kanat ja marinadi tiiviiseen astiaan ja anna maustua useamman tunnin ajan, tai vaikka yön yli. Paista kanoihin nopeasti pannulla ruskistunut pinta ja nosta uunivuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa kypsäksi. Kääri kanat folion sisään odottamaan.

Pikkelöi porkkanat noin tuntia aikaisemmin. Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Laita muut aineet kattilaan ja kiehauta nopeasti. Laita porkkanat rasiaan ja kaada neste päälle. Anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti. Nosta porkkanat kuivumaan talouspaperin päälle.

Leikkaa kurkusta vetinen keskiosa pois. Siivuta loput osat ohuiksi tikuiksi. Halkaise patonki ja sivele sen pintaan majoneesia. Leikkaa kanat siivuiksi ja nosta majoneesin päälle. Lisää porkkanat ja kurkut. Leikkaa nippu korianteria päällimmäiseksi ja paina patonki kiinni. Leikkaa neljään osaan. 

Tarjoile punaisten chilipalojen kera (poista siemenet, jos et halua kovin tulista versiota).


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Nyhtökaura-kvinoa tacot bbq-kastikkeella



Vihdoin ja viimein nyhtökaura saapui tähänkin keittiöön! En ole yleensä kovin innoissani ruokatrendeistä, jotka välttelevät jotain: sokeria, hiilihydraatteja, rasvaa... Mutta lihattomasta ruuasta olen inspiroitunut ihan tosissani! Voisin kuvitella jopa alkavani kasvissyöjäksi, kiitos viime vuoden aikana lanseerattujen lihankorvikkeiden. Ok, myönnän, että kroppani himoitsee lihaa kerran viikossa, mutta muuten olemme harrastaneet viime kuukaudet lähinnä kasvisruokailua.

Näissä nyhtökaura-kvinoa tacoissa yhdistyy kolme omalta osaltaan kivaa ravintolakokemusta: ensimmäinen nyhtökaurakokemus salaatin muodossa, vegaanipikaruokalan kvinoaa sisältänyt taco-salaatti ja nyhtökaura-kvinoa tacot. Yhteistä näille oli onnistunut maustaminen. Kun sain vihdoin käsiini nyhtökaurapaketin (meidän pienestä lähikaupasta!), otin lähtökohdaksi maukkaan kastikkeen valmistamisen. Ja miten meni? No ihan hemmetin hyvää tuli! Ehdottomasti parhaimpia tekemiäni tacoja!



Nyhtökaura-kvinoa tacot


1/2 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1 rkl öljyä
2dl Dr Pepperiä
1dl tomaattipyreetä
0,5rkl sokeria
1/4 dl viskiä
1 tl suolaa
mustapippuria
1/2 tl jeeraa
1/4 tl cayennepippuria
1 tl savupaprikaa
1 tl korianterijauhetta

1 rasia nyhtökauraa
1 dl kvinoaa
1,5 limettiä

maissitortillalettuja
juustoraastetta

korianteria
ranskankermaa
chilikastiketta (Tapatio)
guacamolea

Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita. Lisää sokeri ja kuullota hetki lisää. Lisää Dr Pepper ja viski ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää tomaattipyree ja anna kuplia n. 15 min. Lisää mausteet.

Keitä kastikkeen kiehumisen aikaan kvinoa kypsäksi paketin ohjeen mukaisesti. Lisää nyhtökaura ja kvinoa kastikkeeseen. Purista limetin mehu päälle ja sekoita. Maista, tarvitseeko seos lisää mausteita. Itse lisäsin hieman suolaa ja limetin mehua.

Asettele toritillaletut leivinpaperin päälle pellille. Lisää ohut kerros juustoraastetta keskelle. Paista 200-asteisessa uunissa ylätasolla sen verran, että juusto sulaa.

Nostele tortillaletut tarjoilulautaselle ja lisää jokaisen päälle reilu annos nyhtökaura-kvinoa -seosta. Tästä määrästä riittää 12-15 pieneen tacoon. Lisää tacojen päälle guacamolea, ranskankermaa, chilikastiketta ja tuoretta korianteria.


Guacamole


2 avokadoa
1,5 rkl sipulia silputtuna
1,5 rkl tomaattia pieninä paloina (ilman siemeniä)
1/2 limetti
ripaus suolaa
ripaus chiliä

Muussaa avokadot ja purista limetin mehu päälle. Lisää sipuli ja tomaatti sekä suola ja chili. Sekoita.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Härkis Sloppy Joe ja bataattiranskalaiset



Härkis otti ja tuli keittiöömme pysyvästi, ainakin jos katsoo viime viikkojen ostoslistaa. Olen tehnyt Härkiksestä sekä pastaa että punajuuripaistosta, joista jälkimmäinen oli erityisen hyvää. Seuraavaksi listalla on ainakin tacot, mutta tässä välissä tuli myös tehtyä monen vuoden tauon jälkeen Jenkeistä tuttuja sloppy joe -sandwichejä.

Bataattiranskalaiset ovat tainneet olla muodissa jo pidempään, mutta itse sain tehtyä niitä pitkän tauon jälkeen vasta nyt. Vaikka bataatista tehdyistä ranuista ei taida koskaan tulla maailman rapeimpia, niin tässä on ainakin muutama konsti, joka edistää rapean pinnan syntymistä: liottaminen kylmässä vedessä, kuivaaminen ja maissitärkkelys.

Härkis Sloppy Joe


1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 prk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
3/4 dl bbq-kastiketta
1tl paprikajauhetta
ripaus cayennepippuria
1,5 tl sokeria
3/4 tl suolaa
mustapippuria
1 rs Härkistä

4 hampurilaissämpylää
sipulirenkaita
salaatinlehtiä
juustoraastetta (esim. Monterey Jack)
majoneesia

Hienonna sipuli ja raasta valkosipulit. Kuumenna kasarissa öljyä ja kuullota. Lisää tomaattimurska, -pyree sekä bbq-kastike. Lisää mausteet ja anna kuplia hiljalleen kasaan n. 20min. Lisää lopuksi Härkis ja sekoita hyvin. Anna kuumentua, mutta älä enää kypsennä.

Täytä sämpylät Härkis-mössöllä ja muilla täytteillä.




Bataattiranskalaiset


1 iso bataatti
1 rkl maissitärkkelystä
3/4 tl suolaa
1,5rkl öljyä

Kuori bataatti ja leikkaa mahdollisimman saman paksuisiksi ranskalaisiksi. Laita bataatit isoon kulhoon ja täytä kylmällä vedellä. Anna liota puolisen tuntia. Kaada vesi pois ja kuivaa bataatit keittiöpyyhkeen päällä.

Sekoita pienessä astiassa maissitärkkelys ja suola (mausta halutessasi myös muilla mausteilla). Kaada seos bataattien sekaan ja sekoita hyvin. Lisää öljy ja sekoita. Nostele bataatit leivinpaperilla päällystetyn pellin päälle niin, etteivät palat mene päällekkäin. Paista 225-asteisessa uunissa n. 40 min ja käännä bataatit puolivälin jälkeen.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Maukkaat nuudelit



Raahaan ulkomailta tuliaisina erilaisia pienempiä ja isompia kastikepulloja, tahnoja, sinappeja, hilloja ym, mikä matkalaukussa kulkee. Aasiasta mukaan lähtee erityisesti soija- ja chilikastikkeita. Olimme Balilla aika lailla tasan kaksi vuotta sitten ja viimeisinä päivinä haalin kaupasta pienen sylillisen pikkuisia mustia- ja punaisia muovipulloja. Mustissa oli pääsääntöisesti kejap manista eli makeaa, paksuhkoa soijakastiketta ja punaisissa mm. limetillä maustettua chilikastiketta. 

Kastikkeet tulevat parhaiten esille nuudeliruokien kanssa. Maukkaat nuudelit vaativat muutaman jutun, jotka kannattaa huomioida:

1) Käytä tarpeeksi öljyä ja mahdollisuuksien mukaan erilaisia öljyjä (esim. maapähkinä, seesam)
2) Valkosipuli, inkivääri, chili ja tuoreet yritit tuovat raikasta makujen sinfoniaa
3) Kaiken kaikkiaan mukana olisi hyvä olla jotain makeaa, suolaista ja hapanta

Meillä nuudeleiden kanssa oli tällä kertaa ohuita naudansuikaleita, mutta nämä nuudelit ovat maistuneet myös sellaisenaan ja sopisivat varmasti hyvin esimerkiksi tofun kera. 




Maukkaat nuudelit naudanlihalla


Poista 1 punaisesta chilistä siemenet ja pilko. Raasta 1rkl inkivääriä ja 1rkl valkosipulia. Laita 3 annosta nuudeleita kiehumaan. Kuumenna pannulla 1rkl öljyä ja ruskista 300g ohuita naudansuikaleita. Lisää chili, valkosipuli ja inkivääri ja paista vielä hetki.

Lisää valutetut nuudelit pannulle ja lisää 1rkl öljyä. Mausta 1tl tummalla soijakastikkeella, 1rkl makealla soijakastikkeella (kejap manis), maun mukaan chilikastikkeella, 1tl ruskealla sokerilla ja 1 limetin mehulla. Sekoita ja paista muutama minuutti.

Sekoita lopuksi joukkoon vielä 1tl seesamöljyä ja silputtua korianteria yhden nipun verran.


lauantai 20. elokuuta 2016

Perjantai-fiesta: nachoja mustapavuilla



Perjantaina on aina oma hilpeä fiiliksensä ja se vaatii jotain rentoa syötävää. Oli se sitten pizza- tai pastaperjantai, tai vaikkapa jaettava lautasellinen nachoja. Avokadokastikkeen ja tomaattisalsan voi tehdä jo ennakkoon, joten jäljelle jää vain papujen nopea pyöräyttäminen pannulla, 5min uunissa ja täytteiden kasaaminen. Helppoa!


Nachoja mustapavuilla


Tee ensin avokadokastike: laita korkeaan astiaan 1 iso avokado, 2 reilua lusikallista ranskankermaa, puolikkaan limetin mehu sekä ripaus chiliä, sokeria ja suolaa. Hurauta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Nosta jääkaappiin tekeytymään.

Tomaattisalsa: silppua yksi sipuli pieniksi paloiksi ja nosta kuppiin. Purista päälle puolikkaan limetin mehu. Pilko 2 tomaattia pieniksi paloiksi ja lisää. Mausta vielä ripauksella suolaa ja sokeria. Silppua puoli nippua korianteria ja sekoita salsan joukkoon. 

Mustapaputäyte: valuta ja huuhtele n. 200g mustapapuja (tarjoiluvalmiita). Raasta 1-2 valkosipulinkynttä. Kuumenna pannulla 1tl öljyä keskilämpöiseksi ja lisää valkosipuli. Lisää heti perään pavut ja paista niitä muutaman minuutin ajan. Lisää mausteet: 1/4tl jeeraa, ripaus cayennepippuria, 1/4tl savupaprikajauhetta, mustapippuria, ripaus suolaa. Paista papuja vielä muutama minuutti.

Levitä uuninkestävälle lautaselle nachoja (noin puoli pussillista). Ripottele pavut niiden päälle. Raasta haluamaasi juustoa n. 2dl verran ja lisää nachojen päälle. Paista uunissa keskitasolla 225 asteessa niin pitkään, kunnes juusto on sulanut (n. 5min). Nosta nachot uunista ja lisää päälle avokadokastike ja tomaattisalsa. Tarjoile heti.



sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Grillijuhlat hot dog -buffalla


Vietimme eilen uuden kotimme tupareita kaveriporukalla ja koska taktisesti valitsimme ajankohdaksi sekä kesän että heinäkuun, oli grillaus aika ilmeinen teema juhlille. Rajasin grillaamisen vielä hodareihin, sillä silloin kenenkään ei tarvitse päivystää grillillä pitkiä aikoja, vaan nakit kärtsätään suht nopeasti ja sitten kaikki voivat keskittyä syömiseen. Lopulta sää oli tietenkin sen verran kylmä, että todellakin vain käväisin terassilla villasukat jalassa ja loppu aika vietettiin tiiviisti sisällä. Suomen kesä. Ei mulla muuta.


Hot dog -buffet on muutenkin helppo juttu, kun osan jutuista (ketsuppi, sinappi, paahdettu sipuli) voi ostaa valmiina ja loputkin mausteet voi tehdä hyvin ennakkoon. Meillä valikoimasta löytyi hot dog -kastiketta, tuorekurkkusalaattia, sipuli-korianteri -salaattia, ranch- ja sriracha-majoneesikastiketta ja pico de galloa. Lisukkeina oli cole slaw ja perunasalaatti uusista perunoista ja loppuillan naposteltavina sipsejä, vihanneksia ja dippejä.



Makeina herkkuina oli Jenkki-teeman mukaisesti överimakeita brownieseja, jotka oli tökitty flamingo- ja palmutikkuihin mansikoiden kera. Näiden ohje seuraa myöhemmin! Lisäksi astetta raikkaampana jälkiruokana oli melonivartaita. Ja vaikka kyseessä oli aikuisten juhlat, niin aina kannattaa varata iso kasa karkkia, ne kyllä menee illan aikana!



Juomia meillä oli muutamaa eri laatua ja alkoholittomaksi vaihtoehdoksi tein hyvin helpon raparperi-mansikka -soodan, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että tein vain jääpaloja mintun lehdillä varustettuina, pakastin kokonaisia mansikoita ja lohkoin yhden limetin. Ja varsinainen sooda oli valmiskamaa Lidlistä. Toimi hyvin!

TallennaTallenna

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Aasialainen nuudelisalaatti ja satay-vartaat



Pähkinäiset satay-vartaat ovat yleensä varma valinta, niin katukeittiössä kuin kotonakin: en ole onnistunut pilaamaan niitä kertaakaan ja aina ne ovat olleet superhyviä. Talvella vartaat valmistuvat uunissa ja näin kesällä grillissä. Olkoonkin, että eilen piti odotella grillivuoroa ukonilman yli. Tein vartaat ja kastikkeen tällä vanhalla ohjeellani.

Vaikka vartaat maistuvat sinällään sellaisenaankin, on hyvät lisukkeet aina plussaa. Tällä kertaa idea lähti varhaiskaalista, ja koska aasialaisella linjalla oltiin muutenkin, niin päätin tehdä aasialaista nuudelisalaattia tällä ohjeella. Tuli hyvää!


Aasialainen nuudelisalaatti


Keitä 200g nuudeleita ohjeen mukaisesti, valuta ja laske kylmää vettä päälle. Sekoita joukkoon pieni loraus öljyä ja nosta jääkaappiin kylmenemään. Kaada pannulle 3/4dl seesaminsiemeniä ja paahda nopeasti. Nosta jäähtymään.

Suikaloi 400g varhaiskaalta sekä yksi porkkana. Poista yhdestä punaisesta chilistä siemenet ja pilko. Rouhi 3/4dl suolapähkinöitä. Silppua yksi ruukku korianteria. Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Valmista kastike: 2rkl riisiviinietikkaa, 2rkl hunajaa, 1,5rkl rypsiöljyä, 1rkl seesamiöljyä, 1,5rkl limetinmehua (tai hieman enemmän, oma huomioni), 1rkl soijakastiketta, 3/4tl chilihiutaleita ja 3/4tl suolaa. Sekoita hyvin ja lisää salaatin sekaan. Tarjoile heti.



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Jimmy Carterin aamiaistacot



Aamiaistacot olivat minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka burritoversiot tiedän kyllä. Idea lähti siitä, että jääkaapissa oli hajanaisia tacoaineksia jäljellä, mutta itse päälisuke eli tällä kertaa nyhtökana oli päässyt loppumaan. Muistin, että olin lukenut Street food -kirjasta tacoista, joiden väliin tuli maapähkinä-munakokkelia. Ja totta tosiaan, aamiaistacot löytyivät Jimmy Carter -nimellä ja juontavat juurensa maapähkinäfarmarin vaalivoittoon 70-luvulla. Aina oppii jotain uutta.


Maapähkinä-munakokkeli tacot


Vatkaa kulhossa neljä munaa. Rouhi 6rkl maapähkinöitä (jos eivät ole suolattuja, niin lisää munaseokseen suolaa). Lämmitä pannulla 2rkl voita. Paahda pähkinöitä noin minuutin ajan ja lisää sitten munat. Laita lämpö pienelle ja sekoittele munakokkelia, kunnes kypsyystaso on haluttu.

Tarjoile tortillalettujen välissä munakokkelia, avokadoa, kevätsipulia, tomaattia, korianteria ja halumiasi kastikkeita (esim. Tapatio). Purista päälle limetin mehua.

torstai 5. toukokuuta 2016

Parhaat hampurilaissämpylät




Vappuna avasimme tuttuun tapaan grillikauden ja tällä(kin) kertaa parilalle päätyivät hampurilaispihvit. Ajatus lähti hampurilaiskastikkeesta, joka on maustettu chipotle sinapilla ja sitten kaupasta tarttui mukaan savujuustoa. Nam.

Lopulta kuitenkin hampurilassämpylät olivat ne, jotka räjäyttivät potin. Ja mikä onni, sillä Suomessa ei saa hyviä hampurilaissämpylöitä kaupasta, joten ne on pakko tehdä itse. Ja vaikka sämpylä voi tuntua hyvin toisarvoiselta, niin kyllä hyvä sämpylä kruunaa kokonaisuuden.

Olen tehnyt sämpylät näillä ohjeilla aikaisemminkin, nyt vaan päätin voidella ne ja koristella mustilla seesaminsiemenillä. Ja jotain muutakin tein eri tavalla: lisäsin jauhoja niin hissukseen, että taikinasta tuli erinomainen. Epätyypillistä minulle, joka ei ole osannut tehdä taikinoita ennen yleiskoneen hankkimista, ja joka vasta nyt alkaa ymmärtää, mikä merkitys hyvällä alustamisella on.



Parhaat hampurilaissämpylät


Lämmitä 2,5dl täysmaitoa kädenlämpöiseksi ja sulata 50g voita. Liota maitoon 25g hiivaa. Lisää 3rkl sokeria, 1tl suolaa ja sulatettu voi. Taikinaan alustetaan yhteensä n. 6,5dl jauhoja. Aloita lisäämällä 1dl kerrallaan ja pienennä määrää loppua kohti. Vaivaa taikinaa niin pitkään, että se on elastista eikä jää käsiin kiinni. Kohota 2 tuntia.

Leivo taikinasta vähintään 6 sämpylää, pienempiä tietenkin enemmän. Nosta pellille kohoamaan noin puoleksi tunniksi. Voitele sämpylät munalla ja ripottele päälle (mustia) seesaminsiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa 15min, hieman keskitason alapuolella. Pienemmät sämpylät kypsyvät nopeammin.



Hampurilaiskastike


Pilko 6 suolakurkkusiivua ja pieni pala sipulia pieneksi piiperrykseksi. Sipulia pitäisi olla n. 2,5rkl. Sekoita 1dl majoneesia, 2rkl chipotle sinappia, 0,5tl suolaa, 1rkl sokeria sekä ripaus cayennepippuria ja mustapippuria. Lisää suolakurkut ja sipulit. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti. Tästä määrästä riittää 4-6 hampurilaiseen.


Hampurilaispihvit


Sekoita 400g naudan jauhelihaa, 1 kananmuna, 1rkl öljyä, 1tl suolaa, 1,5tl sinappijauhetta ja kunnon rouhaisu mustapippuria. Anna tekeytyä jääkaapissa. 

Kuumenna grilli ja muotoile taikinasta 4-6 pihviä. Paista molemmin puolin öljytyllä parilalla ja lisää kääntämisen jälkeen jokaisen pihvin päälle siivu savujuustoa.


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Thaimaalainen kuplatee

Yhteistyössä Valio



Aasialaiset kuplateet (bubble tea, pearl milk tea) ovat ehkä maailman hauskinta juotavaa. Niiden ulkonäkö on leikkisä, sillä mukin pohjalla näyttää pyörivän kasa suurehkoja helmiä. Yleensä teet ovat maitoteetä ja varsin makeita sellaisia. Niin ja kylmiä.

Vaikka olen matkustanut Aasiassa useita kertoja, olen juonut thaimaalaista maitoteetä vain Brooklynissä Smorgasburgin ruokamarkkinoilla. Onnekseni olen lähdössä Thaimaan-lomalle muutaman viikon sisällä, joten aion testata autenttiset versiot heti ensitöikseni. Tämä itse tehty tee olikin mitä mainiointa matkakuumeen nostatusta, ja makeusasteenkin sai päättää itse.



Supermakean ystävät käyttävät teessään kondensoitua maitoa tavallisen maidon lisäksi, mutta tässä ohjeessa makeus tulee pelkästään siirapista. Maitona on käytetty Valio Kiehu™ maitojuomaa, joka on aivan omiaan kiehautettavan maitoteen valmistamisessa, sillä se ei pala pohjaan samaan tapaan kuin tavallinen maito.



Pääsinkin testaamaan tätä ominaisuutta heti kättelyssä, kun unohdin maidon kiehumaan ilman tarkkailua, kun samaan aikaan räpsin kuvia tapioka-helmistä. Eikä teehen tullut tippaakaan palaneen makua. Sopii meille hajamielisille, jotka välillä unohtavat mitä olivatkaan tekemässä. Lisäksi maito on parhaimmillaan juuri teräskattilaa käytettäessä. 


Tarvitset


3rkl fariinisokeria
1,5rkl valkoista sokeria
1,5rkl muscovadosiirappia
1,5dl vettä

1l Valio Kiehu™ maitojuomaa
2 tähtianista
1 vaniljatanko
3 kokonaista kardemummaa
3 neilikkaa

3rkl mustaa teetä
3dl kuumaa vettä

2 annospakettia isoja tapioka-helmiä
kuumaa vettä helmien valmistamiseen

jääpaloja



Ohje


Valmista ensin siirappi: laita fariinisokeri, vakoinen sokeri, muscovadosiirappi ja vesi kattilaan ja kiehauta noin viisi minuuttia. Jäähdytä.

Valmista seuraavaksi tapioka-helmet ohjeen mukaisesti. Kaada valmiit helmet siirapin sekaan, jotta ne eivät tartu toisiinsa.

Kaada Valio Kiehu™ maitojuoma kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja lisää kaikki mausteet maidon sekaan. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Nosta kattila levyltä ja anna jäähtyä.

Valmista lopuksi musta tee. Siivilöi jäähtynyt maito ja lisää tee maidon joukkoon. Kaada korkeiden lasien pohjalle tapioka-helmiä sisältävää siirappia (annostele siirappia haluamasi makeuden mukaan). Lisää laseihin reilu annos jääpaloja. Valuta maitotee jääpalojen päälle ja sekoita. 


Muita herkullisia Blogiringin bloggaajien maitoreseptejä pääset lukemaan täältä

Yhteistyössä Valio

perjantai 15. tammikuuta 2016

Paistetut kasvis-dumplingit



Olimme viime keväänä lomailemassa Hongkongissa ja söimme siellä useampaan otteeseen dumplingeja, niin höyrytettynä kuin paistettunakin. Maaliskuussa pääsemme taas herkuttelemaan aasialaisella ruualla, mutta dumplingit taitaa jäädä vähemmälle kyseisessä maassa. Silti nostatimme hieman Aasia-kuumettamme kokeilemalla pannussa paistettuja nyyttejä, höyrytettyjä tulikin testattua jo aikaisemmin. Käytännössä nämä paistetut olivat helpompia valmistaa, sillä mitään erityisiä höyrytysvälineitä ei tarvita, peruskasari riittää.



Paistetut kasvis-dumplingit


Ota valmiit dumpling-arkit (200g, pyöreitä) sulamaan.

Valmista täyte: silppua 4dl kiinankaalta, pilko 2 keväsipulinvartta, suikaloi 1 porkkana ja raasta 1rkl valkosipulia ja 1rkl inkivääriä. Pieni 1,5dl vapaavalintaisia sieniä ja silppua valmiiksi puolikas nippu korianteria.

Kuumenna pannulla 2rkl öljyä. Kuullota kaikkia kasviksia pannulla keskilämmöllä n. 5min. Kaada sekaan 1rkl soijakastiketta sekä 1 kevyesti vatkattu kananmuna. Sekoittele, kunnes kananmuna hyytyy. Lisää korianteri ja anna täytteen jäähtyä.

Suojaa dumpling-arkit kostealla pyyhkeellä. Nosta yksi arkki kerrallaan pöydälle ja kostuta reunat kevyesti vedellä. Lisää 1tl täytettä keskelle ja nosta reunat yhteen, paina tiiviisti kiinni ja rypytä hieman. Nosta kostean liinan alle odottamaan loppuja.

Kuumenna kasarissa 1rkl öljyä ja nosta dumplingit vieriviereen kypsymään. Paista muutama minuutti, että kuori ruskistuu. Lisää 2dl vettä (varovaisesti, ettei öljy roisku) ja laita kansi paikalleen. Kypsennä niin pitkään, että vesi on haihtunut lähes kokonaan.

Tarjoile heti kastikkeiden kera.




Kastike


Sekoita 1tl kalakastiketta, 2,5rkl soijakastiketta, 2,5rkl vettä, 1rkl limetin mehua ja 1tl sokeria. Pilko pala valkosipulia ja pieni pätkä punaista chiliä. Lisää kastikkeeseen ja anna tekeyä jääkaapissa muutama tunti.



sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ihanan raikkaat smoothiet ilman maitotuotteita

Olen viime vuosien aikana hurahtanut smoothieihin, sillä onko mitään helpompaa tapaa yhdistellä hedelmiä ja marjoja raikkaan välipalan muodossa? Ennen käytin smoothien pohjana aina jugurttia (tai rahkaa), mutta viime aikoina olen suosinut pelkkiä hedelmiä ja marjoja. Lienekö nämä sitten ennemminkin fruitieita?

Herkullisen smoothien tekemiseen minulta löytyy kolme vinkkiä:

  1. Käytä pohjana jotain täyteläisyyttä tuovaa, kuten banaania tai avokadoa.
  2. Lisää yksi ainesosa, joka on lähes jäinen. Esimerkiksi pakastemansikat tai pakastimessa jähmetetyt ananaskuutiot. Kylmä smoothie on paljon parempi kuin huoneenlämpöinen.
  3. Lisää pientä twistiä, esimerkiksi puolukoilla tai vaikkapa minttuvedellä.

Ulkomailla tuoreista hedelmistä pyöräytetyt smoothiet ovat usein todella simppeleitä, joten kotonakaan ei tarvitse välttämättä lähteä hifistelemään. Monesti oma juomani valmistuu vain ensimmäistä ja toista vinkkiä käyttäen. Valmiit soseet ovat myös käteviä, sillä esim. mangoa on hankala löytää Suomen ruokakaupoista tarpeeksi kypsänä. Näistä ohjeista valmistuu kaksi pientä tai yksi iso smoothie.


Red Berries

1 banaani, 1,5dl jähmeitä mansikoita, 1-2rkl jäisiä puolukoita, (vettä).


Vihreä omena

1 iso omena, 1 pieni avokado, 3rkl päärynäsosetta, pieni luraus minttuvettä, (vettä).



Mango

1,5dl mangosostta, 1,5dl jähmeisiä ananaspaloja, 1 banaani, pieni luraus minuttuvettä, (vettä).