tiistai 12. toukokuuta 2015

Ihan paras vadelmajuustokakku



Viime viikonloppuna leivottiin varmasti monessa kodissa kakkuja. Niin meilläkin, mutta perinteisemmistä juhlakakuista poiketen mieli teki ehdottomasti juustokakkua. Söin ihanaa uunissa paistettua ja vadelmilla pohjustettua juustokakkua joitakin vuosia sitten siskoni luona. Ohjetta en saanut mukaan, se oli kuulemma niin helposti googletettavissa, mutta liekö aikojen saatossa painunut hakutuloksissa jonnekin unholaan.

Minä sitten aloin kehittämään hieman epävarmana omaa juustokakkuohjetta ja tein sen silmälläpitäen pientä, 16cm halkaisijalla varustettua kakkuvuokaa. Näin kakusta tulee korkea, mutta ei kuitenkaan liian iso. Lopputulos oli mielettömän hyvä, ihan täydellinen juustokakku sekä koostumukseltaan että maultaan! Pakko varmasti kokeilla vielä uudelleen, että oliko kyse tuurista vai onko tässä tosiaan hyvän reseptin ainekset koossa.



Vadelmajuustokakku


Valmista pohja: murustele 9-10 digestivekeksiä korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi. Sulata 50g voita ja sekoita keksimuruun. Painele taikina leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan (halkaisija 16cm) pohjalle sekä hieman reunoille ja paista 180-asteisessa uunissa 10min.

Tee sillä aikaa täyte: lataa kulhoon 200g sitruunatuorejuustoa, 200g ranskankermaa ja 1,5dl sokeria. Vatkaa hetki, kunnes seos on tasaista. Lisää yksitellen yhteensä kolme kananmunaa ja vatkaa aina jokaisen välissä. Lisää lopuksi 3rkl perunajauhoa ja vatkaa tasaiseksi.

Nosta pohja pois uunista ja levitä sen päälle 3/4-1dl vadelmia. Kaada varovasti täyte päälle, käyttäen apuna esim. lusikkaa (jos täytteen kaataa nopeasti keskelle, lentävät kaikki vadelmat reunoille kuten minulla kävi). Paista juustokakkua uunin alatasolla vielä n. 40min ja nosta sen päälle heti leivinpaperi, kun pinta on hieman ruskistunut (jottei se ruskistu liikaa).

Jäähdytä hyytynyt juustokakku ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Parhaillaan kakku on mielestäni kaksi päivää jääkaapissa oltuaan.



8 kommenttia:

  1. Oi nam! Siitä on jo aika monta vuotta kun mä oon perinteistä new york juustokakkua tehnyt ja tämä ei ainakaan helpota kakkuhimoa, joka tässä huushollissa vallitsee :D Pitää ehkä käydä kaupan kautta tarpeet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli tässä yli vuoden tauko ja kylläpäs maistui taas hyvälle! Kaiken kaikkiaan perinteinen juustokakku on mielestäni ehkä maailman paras kakku, joten kyllähän sitä pitäisi tehdä hieman useammin :)

      Poista
  2. Tämä näyttää älyttömän mehevältä! Pitää laittaa ohje ylös, hyviä juustokakkuohjeita ei ole koskaan liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli juuri sellaista mehevää ja varmasti paistoaika oli juuri sopiva, ettei kuivunut liikaa. Kannattaa kokeilla joskus :)

      Poista
  3. Paistettu New Yorkin juustokakku on täälläkin suuren suurta herkkua erityisesti vadelmahillokkeen kanssa. Mutta tässä sun resepti yhdistyy molemmat, kätevää! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, hillokkeen kera on kyllä tosi hyvää kans! Ja mansikkakastikkeen! Pitäiskin tehdä sitäkin tässä pitkästä aikaa :)

      Poista
  4. Juustokakut on kyllä niin hyviä:) Täällä on vähän yli viikon kuluttua juhla,johon juustokakut kuuluvat olennaisesti;silloin niitä näkee joka paikassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, "juustokakkujuhla" olis kiva saada Suomeenkin! Mun on ehkä pakko leipasta toinenkin tämmöinen heti perään, jäi nimittäin vielä juustokakkuhammasta kolottamaan :)

      Poista