maanantai 26. toukokuuta 2014

Laiska sunnuntaiaamu: amerikkalaiset pannukakut



Jos viikonloppuna haluaa jotain hieman juhlavampaa aamupalaa, mutta päästä vähällä vaivalla, kannattaa tehdä amerikkalaisia pannukakkuja. Pannarit on tuttua diner-aamupalaa ja useimmiten olen syönyt niitä hedelmäsekoituksen kera. Ja mustikkapannareita toki myös.

Kotona olen lisännyt pannareiden päälle kohmeisia mustikoita (ja vaahterasiirappia tietty!) ja mielestäni se on parempi vaihtoehto kuin perinteiset mustikkapannukakut. Ja mustikoiden pitää ehdottomasti olla kohmeisia!

Tästä määrästä taikinaa tulee kuusi pannaria kahdelle aikuiselle ja yksi pieni pannari yhdelle pienelle koiralle. 

Amerikkalaiset pannukakut

2 dl maitoa
1 muna
1 rkl öljyä tai voisulaa
2 dl jauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
voita paistamiseen

Sekoita kannussa/muussa kaatonokallisessa astiassa maito, muna, ja öljy tai voisula. Sekoita toisessa astiassa jauhot, sokeri, suola, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita vispilän avulla jauhot maitoseokseen, vähitellen lisäten.

Kuumenna pannu keskilämpöiseksi. Paista pannukakut molemmin puolin nokareessa voita. Pannukakun voi kääntää, kun sen pinta alkaa kuplia eri puolilta. Pannukakkujen paistaminen on paljon helpompaa kuin lettujen, mutta pienempien pannareiden kuitenkin helpompaa kuin isompien. 

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kasvistäytteiset enchiladat, mieletöntä herkkua!


Eilen lupailin hyvän meksikolaisen ruuan ohjetta ja tässä se tulee! Kyseessä on enchiladat, eli täytetyt tortillakääröt, jotka loppukypsennetään uunissa tomaattikastikeessa ja tarjoillaan yleensä ranskankerman kera. Mietin näihin aluksi hyvin meksikolaisia kasvistäytteitä (papuja jne), mutta päädyin sittenkin melkeinpä suomiversioihin.

Ja näistä ainakin tuli mielettömän hyviä! Miten olinkaan unohtanut enchiladat, en ole tehnyt niitä ikuisuuksiin. Ja niin helppoja ja niin hyviä. Hieman työläitä tietty, jos tekee kastikeenkin itse. Mutta sen arvoisia, ehdottomasti!

Tomaattikastike

Raasta kaksi valkosipulinkynttä ja kuullota niitä miedolla lämmöllä öljyssä. Lisää 500g paseerattua tomaattia ja 2dl kasvislientä. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä noin 10min. Lisää vielä mausteeksi ripaus suokeria ja maun mukaan jeeraa, mustapippuria, oreganoa, chiliä ja suolaa. Hauduta kastiketta vielä toiset 10min.

Kasvistäyte

Pilko kaksi porkkanaa, pieni kesäkurpitsa, yksi sipuli ja pieni tölkillinen mietoja paahdettuja chilipaprikoita (fire roasted peppers, säilyke). Raasta kaksi valkosupulinkynttä ja kuullota niitä miedolla lämmöllä öljyssä. Lisää sipulit ja porkkanat, kuullota hetki ja lisää kesäkurpitsat.

Kuullota kasviksia vielä hetki, melkein kypsiksi, ja lisää pannulle chilipaprikat ja rasia valutettua raejuustoa. Mausta suolalla, pippurilla ja 1tl paprikajauheella. Nosta hetken päästä pannu pois levyltä.

Ota esille isohko uunivuoka ja voitele sen pohja öljyllä. Ota 8 tortillalettua ja täytä yksi kerrallaan. Rullaa lettu ja nosta uunivuokaan vieri viereen. Kaada tomaattikastike rullattujen lettujen päälle vuokaan. Ripottele muutama kourallinen raastettua cheddar-juustoa. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20min.

Tarjoilu

Tarjoile enchiladat avokadon, ranskankerman, mustapippurin, chilikastikkeen ja korianterisilpun kera. 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pähkinätoffeeleivos kahvitteluhetkiin



Keittiössä tuoksuu hyvälle: pehmeä, hieman marjaisen tuoksuinen kahvi sekä toffeinen paahtunut pähkinäleivos. Kuvia tulee räpsittyä useampi ruutu ennen iltapäivän kahvitteluhetkeä ja ihastelen myöhemmin niiden värejä. Blogiringin ja Pauligin Presidetti Special Blend -makuparikilpailu näyttää, tuoksuu ja maistuu hyvälle!

Oma kilpailureseptini on toffeen, suklaan ja erilaisten pähkinöiden tasapainoinen sekoitus. Toffee tuo makeutta, tumma suklaa tasapainottaa ja pähkinät tuovat rapeutta ja valkosuklaa sekä koristeellisuutta että kepeyttä. Lisäksi leivoksessa on ripaus suolaa, sillä pehmeinkin makuyhdistelmä kaipaa hieman ryhtiä! Pähkinätoffeeleivos ja marjaisa kahvi ovat toisiinsa sulautuva yhdistelmä, niin maultaan kuin tuoksultaan.

Kaikki kilpailureseptit löytää Pauligin kilpailusivustolta, missä tapahtuu myös äänestäminen. Voittajareseptin mukaista makuparia tarjoillaan Pauligin osastolla Taste of Helsinki -tapahtumassa kesäkuussa. 



Pähkinätoffeeleivos: Sulata kattilassa 150g voita ja 150g tummaa suklaata. Jäähdytä. Vatkaa 4 kananmunaa ja 2dl sokeria vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voi-suklaaseos sekä ripaus suolaa ja 2tl leivinjauhetta. Lisää vielä 2,5dl jauhoja.

Vuoraa 24x36 -kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10min ja valmista sillä aikaa kuorrutus.



Kuorrutus: Rouhi erilaisia pähkinöitä veitsen avulla hieman pienemmiksi niin, että sinulla on yhteensä 4dl isokokoista pähkinärouhetta. Itselläni oli cashew-, hassel-, pekaani- ja saksanpähkinöitä sekä kokonaisia manteleita.

Laita pähkinät, 75 voita, 1,5dl sokeria, 1dl kermaa ja 1rkl vehnäjauhoja kattilaan. Kuumenna seosta ja kiehauta noin minuutin ajan. Nosta kattila liedeltä ja mausta ripauksella suolaa. Leivitä kuorrute puolikypsän pohjan päälle lusikan avulla. Paista vielä toiset 10min, kunnes pinta on ruskistunut.

Kun pohja on jäähtynyt, sulata 50g valkosuklaata ja koristele pinta roiskimalla suklaata eri suuntiin lusikan avulla. Nosta jääkaappiin jäähtymään. Leikkaa veitsellä 35 pientä leivosta. 



Yhteistyössä Paulig

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Couscous-salaatti halloumilla


Heipähei, takaisin ruodussa ollaan eli loma on ohi ja palasimme kotiin eilen. Väsyneinä ja flunssaisina. Mutta elämä voittaa ehkä tänään, toivottavasti ainakin. Ruoka ei maistu millekään, joten on ihan sama mitä syö. Mutta ennen lähtö ei ollut, ja silloin teinkin tätä ihanan happaman kirpeää couscous-salaattia. Ja vielä samalla tyylillä kastiketta lisukkeeksi!

Couscous-salaatti

Sekoita pienessä kulhossa 3rkl seesamöljyä, 2 sitruunaa, 1tl tahinia, mustapippuria, suolaa, 1rkl hunajaa. Valmista 2dl couscousia ohjeen mukaan ja sekoita kastike valmiin couscousin joukkoon.

Pilko 15cm kurkkua, puolias sipuli ja koirallinen , heh, kourallinen kirsikkatomaatteja. Silppua hieman lehtipersiljaa ja tuoretta minttua. Sekoita kaikki ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Kastike

Sekoita purkki kermaviiliä, pieni luraus hunajaa ja tahinia, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria. Maista ja lisää tarvittaessa. 

Paista salaatin kanssa halloum-juustoa ja tarjoa erikseen tai salaattiin yhdistettynä. Meillä lurautettiin halloumin päälle vielä hieman balsamico-siirappia.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Amerikkalainen mansikka-raparperipiirakka



Tuttu tilanne näin keväällä: pakastemarjoja on käytetty niin säästeliäästi, että ne ovat suorastaan unohtuneet. Paitsi mustikat, mikä johtuu äkillisestä mustikkapannari-innostuksesta viikonloppuaamuisin. Jotain tarttis siis tehdä, tai pikemminkin leipoa.

Cacio e Pepe -Elisa oli tehnyt amerikkalaistyylistä mansikkapiirakkaa ja sain siitä inspiraation kokeilla vastaavaa. Mansikoiden lisäksi käytin piirakkaan raparperiä, sillä ostin sitä joku viikko takaperin ja laitoin senkin pakkaseen, kun ei sillä hetkellä huvittanutkaan tehdä mitään. 

Piirakkapohja

Paloittele 200g kylmää voita pieniksi kuutioiksi. Lisää 4dl vehnäjauhoja ja nypi taikina muruiksi. Lisää 1tl sokeria ja 0,5tl suolaa sekä 1-2rkl jääkylmää vettä ja pyörittele taikina palloksi. Jaa kahteen osaan, muotoile paksuksi lieriöksi ja kelmuta. Laita jääkaappiin ja anna levätä tunti tai pari.

Täyte

Sekoita kulhossa yhteensä 7-8dl pakastemansikoita ja raparperiä (paloiteltu, hieman muussattu tms.), noin 1dl sokeria, puolikkaan vaniljatangon siemenet ja 3rkl maizenaa.

Kaulitse toisesta taikinapalasta pohja esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä ja nosta se piirakkavuokaan, leikkaa reunat. Laita pohjan päälle täyte. Kaulitse kansi ja nosta se piirakan päälle. Nipistä reunat kiinni ja leikkaa ylimääräiset pois. Tee pintaan vähintään muutamia pieniä pistoja.

Voitele pinta kananmunalla ja lisää halutessasi pinnalle pieni kerros sokeria. Paista 200-asteisessa uunissa noin puolisen tuntia ja varo, ettei pinta pääse palamaan (saa kylläkin ruskistua). Tarjoile jäähtynyt piirakka kermavaahdon ja kanelin kera.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Banana Bread eli banaanikakku


Banana bread eli ainakin näin suomalaiseen makuun ennemminkin kakku kuin leipä on aika kätevä tapa käyttää ylikypsiä banaaneja. Aitoon amerikkalaiseen versioon nähden vähensin aika lailla sokeria, sillä banaanit tuovat kakkuun kivasti makeutta.

Autenttiseen banana bread kokemukseen päästäkseen kannattaa vähintäänkin tuplata sokerin määrä sekä paahtaa leipäviipaleet ja sipaista päälle vielä voita. Minä söin herkullista kakkua sen sijaan sormin murustelemalla.

Banana Bread


Vatkaa 100g pehmeää voita ja 1dl fariinisokeria vaahdoksi. Lisää 1 kananmuna ja vatkaa hetki. Muussaa kaksi isoa kypsää banaania mössöksi ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin. Lisää taikinaan 1tl soodaa, ripaus suolaa ja 3dl jauhoja.

Kaada taikina voideltuun leipävuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40min ja kokeile tikulla onko kakku kypsä (irtoaa myös helposti vuoasta).