keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Nyhtökaura-kvinoa tacot bbq-kastikkeella



Vihdoin ja viimein nyhtökaura saapui tähänkin keittiöön! En ole yleensä kovin innoissani ruokatrendeistä, jotka välttelevät jotain: sokeria, hiilihydraatteja, rasvaa... Mutta lihattomasta ruuasta olen inspiroitunut ihan tosissani! Voisin kuvitella jopa alkavani kasvissyöjäksi, kiitos viime vuoden aikana lanseerattujen lihankorvikkeiden. Ok, myönnän, että kroppani himoitsee lihaa kerran viikossa, mutta muuten olemme harrastaneet viime kuukaudet lähinnä kasvisruokailua.

Näissä nyhtökaura-kvinoa tacoissa yhdistyy kolme omalta osaltaan kivaa ravintolakokemusta: ensimmäinen nyhtökaurakokemus salaatin muodossa, vegaanipikaruokalan kvinoaa sisältänyt taco-salaatti ja nyhtökaura-kvinoa tacot. Yhteistä näille oli onnistunut maustaminen. Kun sain vihdoin käsiini nyhtökaurapaketin (meidän pienestä lähikaupasta!), otin lähtökohdaksi maukkaan kastikkeen valmistamisen. Ja miten meni? No ihan hemmetin hyvää tuli! Ehdottomasti parhaimpia tekemiäni tacoja!



Nyhtökaura-kvinoa tacot


1/2 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1 rkl öljyä
2dl Dr Pepperiä
1dl tomaattipyreetä
0,5rkl sokeria
1/4 dl viskiä
1 tl suolaa
mustapippuria
1/2 tl jeeraa
1/4 tl cayennepippuria
1 tl savupaprikaa
1 tl korianterijauhetta

1 rasia nyhtökauraa
1 dl kvinoaa
1,5 limettiä

maissitortillalettuja
juustoraastetta

korianteria
ranskankermaa
chilikastiketta (Tapatio)
guacamolea

Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita. Lisää sokeri ja kuullota hetki lisää. Lisää Dr Pepper ja viski ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää tomaattipyree ja anna kuplia n. 15 min. Lisää mausteet.

Keitä kastikkeen kiehumisen aikaan kvinoa kypsäksi paketin ohjeen mukaisesti. Lisää nyhtökaura ja kvinoa kastikkeeseen. Purista limetin mehu päälle ja sekoita. Maista, tarvitseeko seos lisää mausteita. Itse lisäsin hieman suolaa ja limetin mehua.

Asettele toritillaletut leivinpaperin päälle pellille. Lisää ohut kerros juustoraastetta keskelle. Paista 200-asteisessa uunissa ylätasolla sen verran, että juusto sulaa.

Nostele tortillaletut tarjoilulautaselle ja lisää jokaisen päälle reilu annos nyhtökaura-kvinoa -seosta. Tästä määrästä riittää 12-15 pieneen tacoon. Lisää tacojen päälle guacamolea, ranskankermaa, chilikastiketta ja tuoretta korianteria.


Guacamole


2 avokadoa
1,5 rkl sipulia silputtuna
1,5 rkl tomaattia pieninä paloina (ilman siemeniä)
1/2 limetti
ripaus suolaa
ripaus chiliä

Muussaa avokadot ja purista limetin mehu päälle. Lisää sipuli ja tomaatti sekä suola ja chili. Sekoita.

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä kyllä tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Eka kokeilu oli kyllä onnistunut :)

      Poista
  2. Nää lähtee kyllä testiin! Näyttää herkulliselta! :9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ainakin täällä maistuivat vallan mainiosti :)

      Poista