maanantai 7. maaliskuuta 2016

Thaimaalainen kuplatee

Yhteistyössä Valio



Aasialaiset kuplateet (bubble tea, pearl milk tea) ovat ehkä maailman hauskinta juotavaa. Niiden ulkonäkö on leikkisä, sillä mukin pohjalla näyttää pyörivän kasa suurehkoja helmiä. Yleensä teet ovat maitoteetä ja varsin makeita sellaisia. Niin ja kylmiä.

Vaikka olen matkustanut Aasiassa useita kertoja, olen juonut thaimaalaista maitoteetä vain Brooklynissä Smorgasburgin ruokamarkkinoilla. Onnekseni olen lähdössä Thaimaan-lomalle muutaman viikon sisällä, joten aion testata autenttiset versiot heti ensitöikseni. Tämä itse tehty tee olikin mitä mainiointa matkakuumeen nostatusta, ja makeusasteenkin sai päättää itse.



Supermakean ystävät käyttävät teessään kondensoitua maitoa tavallisen maidon lisäksi, mutta tässä ohjeessa makeus tulee pelkästään siirapista. Maitona on käytetty Valio Kiehu™ maitojuomaa, joka on aivan omiaan kiehautettavan maitoteen valmistamisessa, sillä se ei pala pohjaan samaan tapaan kuin tavallinen maito.



Pääsinkin testaamaan tätä ominaisuutta heti kättelyssä, kun unohdin maidon kiehumaan ilman tarkkailua, kun samaan aikaan räpsin kuvia tapioka-helmistä. Eikä teehen tullut tippaakaan palaneen makua. Sopii meille hajamielisille, jotka välillä unohtavat mitä olivatkaan tekemässä. Lisäksi maito on parhaimmillaan juuri teräskattilaa käytettäessä. 


Tarvitset


3rkl fariinisokeria
1,5rkl valkoista sokeria
1,5rkl muscovadosiirappia
1,5dl vettä

1l Valio Kiehu™ maitojuomaa
2 tähtianista
1 vaniljatanko
3 kokonaista kardemummaa
3 neilikkaa

3rkl mustaa teetä
3dl kuumaa vettä

2 annospakettia isoja tapioka-helmiä
kuumaa vettä helmien valmistamiseen

jääpaloja



Ohje


Valmista ensin siirappi: laita fariinisokeri, vakoinen sokeri, muscovadosiirappi ja vesi kattilaan ja kiehauta noin viisi minuuttia. Jäähdytä.

Valmista seuraavaksi tapioka-helmet ohjeen mukaisesti. Kaada valmiit helmet siirapin sekaan, jotta ne eivät tartu toisiinsa.

Kaada Valio Kiehu™ maitojuoma kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja lisää kaikki mausteet maidon sekaan. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Nosta kattila levyltä ja anna jäähtyä.

Valmista lopuksi musta tee. Siivilöi jäähtynyt maito ja lisää tee maidon joukkoon. Kaada korkeiden lasien pohjalle tapioka-helmiä sisältävää siirappia (annostele siirappia haluamasi makeuden mukaan). Lisää laseihin reilu annos jääpaloja. Valuta maitotee jääpalojen päälle ja sekoita. 


Muita herkullisia Blogiringin bloggaajien maitoreseptejä pääset lukemaan täältä

Yhteistyössä Valio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti