lauantai 4. helmikuuta 2017

Kanelipannarit appelsiinimoussella ja veriappelsiini-shake



Viikonloppujen odotetuin hetki on aamupala, ja erityisesti silloin, kun tarjolla on pannukakkuja. Koska teemme pannareita varsin usein, on joskus kiva kokeilla jotain muutakin kuin perinteisiä mustikkaversioita. Tällä kertaa pannukakkuja maustavat kaneli ja appelsiini. Ja koska veriappelsiinit ovat mehukkaimmillaan, tehtiin lomamuistoja herättävä hedelmäinen shake. Ostin itselleni blenderin joululahjaksi, vihdoinkin!



Kanelipannarit


2 dl maitoa
1 muna
2 rkl sulatettua voita
2 1/4 dl jauhoja
1,5 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl kanelia
voita paistamiseen

appelsiinimoussea
pensasmustikoita
vadelmia
vaahterasiirappia

Sekoita maito, muna ja sulatettu voi keskenään. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet. Lisää kuivat aineet maitoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä moussen ja smoothien valmistamisen ajan.

Kuumenna pannu keskilämpöiseksi ja paista pannarit voinokareessa. Pannarin voi kääntää, kun sen pinta kuplii. Tarjoile appelsiinimoussen, pensasmustikoiden, vadelmien ja vaahterasiirapin kera.



Applesiinimousse


1 dl kuohukermaa
100 g appelsiinituorejuustoa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi.



Veriappelsiini-shake


2 dl veriappelsiinin mehua
1 dl persikkasosetta
1 banaani
1,5 dl maitoa
6-8 jääpalaa

Purista veriappelsiineista 2 dl verran mehua. Lisää mehu ja muut ainekset blenderiin, joka murskaa jäitä. Hurauta tasaiseksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti