tiistai 2. elokuuta 2016

Piirakka party



Menneenä viikonloppuna juhlimme kaksi päivää Qstockissa ja samalla sain myös majoittaa muutaman festarivieraan. Koska aikaa ja energiaa ruuanlaittamiseen ei juuri ollut ja tiedostin sen jo etukäteen, päätin ratkaista asian leipomalla kasan erilaisia piirakoita. Piirakathan käyvät niin ilta- kuin aamupalasta ja säilyvät jääkaapissa loistavasti. Käytännössä tein piirakat jo muutamaa päivää aikaisemmin.



Tein kaikki piirakat kertakäyttövuokiin, joita minulla oli jäljellä erinäinen kasa isompia ja pienempiä. Määrällisesti ne kattoivat neljä normaalia (isoa) piirakkaa, joten päätin tehdä kaksi makeaa ja kaksi suolaista. Makeisiin piirakoihin tuli kaurakeksipohja ja suolaisiin perinteinen piirakkapohja. Lopulta keittiöstä tuli suorastaan piirakkatehdas, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen, ja jäähdyttyään piirakat pystyi myös latomaan jääkaappiin päällekkäin. 

Suolaiset piirakat voi lämmittää uunissa ennen tarjoilua ja niiden päälle voi lisätä esim. yrttejä. Limettipiirakan päälle voi haöutessaan vatkata kermavaahtoa tai tehdä marengin.



Jauhelihapiirakka


Tee taikina suolaisia piirakoita varten: nypi 150g pehmeää voita ja 4,5dl jauhoja. Lisää 3/4tl suolaa ja 3-5rkl vettä, niin että saat taikinasta kiinteämpää. Levitä taikina kahteen piirakkavuokaan ohuesti pohjalle ja reunoille.

Jauhelihatäyte: Paista pannulla 150g jauhelihaa öljytilkassa. Lisää loppuvaiheessa 0,5tl balsamicoa, 1/4tl aniksen siemeniä, 0,5tl sokeria, 0,5tl oreganoa ja 0,5tl valkosipulijauhetta. Mausta lopuksi vielä suolalla ja mustapippurilla.

Kaada jauhelihatäyte piirakan pohjalle. Lisää pieni nippu rukolaa. Leikkaa 6-7 kirsikkatomaattia halki ja lisää leikkauspinta ylöspäin piirakan päälle. Sekoita 1,5dl kermaa ja 1 kananmuna ja kaada piirakan päälle. Leikkaa puolikas pallo mozzarellaa siivuiksi ja lisää päällimmäiseksi. Rouhaise vielä mustapippuria ja paista 175-asteisessa uunissa n. 25min.



Kasvispiirakka


Kasvistäyte: Leikkaa puolikkaasta munakoisosta paksuhkoja siivuja (4-5 kpl). Itketä munakoisot ja leikkaa isohkoiksi kuutioiksi. Leikkaa puolikkaasta keltaisesta paprikasta reiluja paloja. Paista munakoisot ja paprika pienessä öljytilkassa kuumalla pannulla, kunnes pinta on hieman mustunut/ruskistunut. 

Levitä munakoiso ja paprika piirakan päälle. Lisää 1dl aurinkokuivattua tomaattia pienittynä, sekä muutamia basilikan lehtiä. Murustele 50g feta/vuohenjuustoa ja lisää piirakkaan. Sekoita 1,5dl kermaa, 1 kananmuna, mustapippuria, 0,5tl valkosipulijauhetta ja 0,5tl paprikajauhetta ja lisää. Ripottele päällimmäiseksi vielä 2dl juustoraastetta ja paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa n. 25min.


Limettipiirakka


Tee makeita piirakoita varten pohja: Murustele 200g kaurakeksejä ja aja tasaiseksi esim. tehosekoittimessa. Sulata 100g voita ja sekoita keksipohjaan. Siirrä muutama ruokalusikallinen keksipohjaa syrjään. Painele pohja tiiviisti kahden normaalin (ison) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista 175-asteisessa uunissa 5min.

Limettitäyte: Vatkaa kevyesti 4 keltuaisesta rakenne rikki. Lisää 1 prk kondensoitua maitoa, 1,25dl limetin mehua sekä 1tl kuoriraastetta. Vatkaa hetki, kunnes seos paksunee hieman. Lisää piirakkapohjan päälle ja paista 175-asteisessa uunissa 10-15min.

Mikäli haluat, niin voit tehdä ylijääneistä valkuaisista marengin piirakan päälle. Vaihtoehtoisesti piirakan voi koristella kermavaahdolla ennen tarjoilua.



Valkosuklaa-mustikkapiirakka


Sekoita 200g vaniljarahkaa ja 1 kananmuna ja lisää piirakkapohjan päälle. Sekoita 3dl (jäisiä) mustikoita ja 1rkl perunajauhoja. Nostele mustikat piirakan päälle. Ripottele päälle muutama ruokalusikallinen keksimurupohjaa ja rouhi muutama pala valkosuklaata reiluiksi paloiksi ja lisää piirakan päälle. Paista 175-asteisessa uunissa n. 20min.


4 kommenttia:

  1. No *slurps*! Olisin kyllä mielelläni osallistunut teidän piirakka partyihin! :)
    Itsekin olen joskus miettinyt tätä samaa, että kätsy ratkaisu ruokita suurempaakin väkijoukkoa. Ja jos haluaa lisää ruokaisuutta, niin tekee jonkun kivan salaatin kylkeen niin avot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, salaatti toimii tosi hyvin lisukkeena! Nyt syötiin näitä lopulta sitten aamupalaksi, joten lisänä oli mm. mansikoita :) Pienempiä piirakoita laitoin muutaman myös koiravahdille ja yksi meni pakastimeen, varsin pienellä vaivalla sai siis vaikka mitä, kun oli erikokoisia vuokia.

      Poista
  2. Suolaiset piirakat ovat kyllä upeita klassikkoja. Meillä onkin ollut yhtä aikaa piirakkatehtaat käynnissä Qstockin lomassa. Minun tekemät piirakat menivät tosin muiden suihin :)

    Qstockille sata pointsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Qstock oli kyllä varsin onnistunut! Ja piirakat tietty myös ;) Mutta niissä on onneksi hankala mennä vikaan.

      Poista