torstai 4. elokuuta 2016

Kanttarellirisotto



Risotot ovat olleet tänä vuonna erityisessä suosiossani, sillä niiden tekeminen ei vaadi useinkaan kauppareissua ja toisaalta arki-illat saavat niiden myötä pientä juhlan tuntua. Ainakin, jos annokseen yhdistää lasin viiniä ja kattaa kauniit astiat. Kahden hengen risottoon menee niin vähän riisiä, että samasta paketista ollaan syöty jo monta eri risottoa ja vielä olisi jyviä jäljellä ehkä yhteen. Mitähän tekisi seuraavaksi, mikä on teidän suosikki?


Kanttarellirisotto

5 dl kanttarelleja
1 kevätsipuli
2 valkosipulinkynttä
voita ja öljyä paistamiseen
suolaa
1,5 dl risottoriisiä
muutama oksa timjamia
3/4 dl valkoviiniä
5 dl kiehuvaa kasvislientä
1 dl parmesaania raastettuna
mustapippuria

Puhdista ja leikkaa kanttarellit pienempiin osiin. Pilko kevätsipuli ja valkosipulinkynnet. Lämmitä pannulla nokare voita ja tilkka öljyä ja paista sieniä niin pitkään, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Siirrä sienet lautaselle ja ripottele niiden päälle hieman suolaa.

Lisää pannulle 1rkl voita ja 1rkl öljyä. Lisää risottoriisi, kevätsipuli, valkosipuli ja pari pientä oksaa timjamia. Kuullota niin pitkään kunnes riisi alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja anna porista hiljalleen.

Lisää risottoon kasvislientä, noin 0,5 dl kerrallaan. Hämmennä risottoa välillä ja anna nesteen haihtua vähemmäksi ennen uuden liemierän lisäämistä. Lisää valmiiseen risottoon parmesaniraaste sekä rouhaisu mustapippuria ja ripaus suolaa. Lisää kantarellit ja sekoita.



38 kommenttia:

  1. Onpa maukkaan näköinen risotto - vesi herahtaa kielelle, kun tätä kuvaa katselee. :) Risotot on kyllä ihania, itse tykkään oikeastaan ihan kaikenlaisista risotoista, enkä osaa nimetä yhtä suosikkiani. Erilaisista sienirisotoista ainakin tykkään, herkkutatit on musta loistavia risotossa, mutta erikoisemmatkin yhdistelmät toimivat mun mielestä, kuten pesto. ;)

    Omien suosikkieni joukossa ovat myös punasikuri- ja perunarisotto tai sitten ihan yksinkertainen punaviinillä höyrystetty risotto. Keväällä kokeilin risotossa mansikkaa vuohenjuuston kera ja höyrystin roseeviinillä kun teki mieli kokeilla jotain vähän erikoisempaa ja yhdistelmä oli todella toimiva, muttei ehkä suosikikseni yltänyt. ;) Risotoissa tykkään erityisesti siitä, että vain mielikuvitus on rajana ja melkein mitä vaan voi kokeilla ja yllättävätkin jutut sopivat sekaan todella hyvin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista ja risottovinkeistä! Mä olen selvästi jumahtanut aina samantyylisiin risottoihin, kun en ole edes osannut kuvitella vaikkapa perunarisottoa tai roseeviinillä maustettua! Ja mansikkaa, vau! Myös tuon punaviinin olin jo unohtanut, vaikka olen saanut saman vinkin sulta ehkä aikaisemminkin? No nyt menee testiin tänä syksynä, iltojen pimetessä :)

      Poista
  2. Risotto on mahtava ruoka! Siitä saa niin näppärästi varioitua vaikka minkämoisia versioita. Minun suosikkejani ovat fenkolirisotto ja parsarisotto (jossa parsat on soseutettu). Ja kukkakaalirisotto ja kaikki sienirisotot. Ja... no kaikki risotot :)

    Viikolla söin Hellassa aivan älyttömän hyvää tattaririsottoa. En arvannut, että siitä voi saada niin herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tosi mahtava! Parsaa voisi tosiaan myös soseuttaa, sitä en ole kokeillut. Enkä kyllä kukkakaalia tai fenkolia. Tässähän tulee hyviä ideoita. Ehkä tästä tulee risottosyksy?

      Poista
  3. Oi kun näyttää hyvältä. Viimeksi meillä taidettiin herkutella sitruunaisella katkarapu-tillirisotolla, mutta kyllä tässä pitää sienirisottoakin taas tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunarisotto olikin viime kevään suosikkini! Mutta katkarapuja ja tilliä siinä ei ollut lähimainkaan, pakko kokeilla!

      Poista
  4. Kuulostaapa hyvältä! En ole koskaan tehnyt "oikeaoppista" risottoa mutta nyt kyllä päätin että kokeilen ja tällä reseptilläsi, kanttarelleja on kivasti tullut jo ja se perussoosikin tullut jo tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarellit on niin herkullisia, myös se perussoosi :) Mä yllätyin kuinka helppo ja kätevä ns. oikeaoppinen risotto on, vaikka täytyy kyllä myöntää, että joskus se ei ihan täydellisesti onnistukaan. Mutta ne "epäonnistuneetkin" on varsin hyviä :)

      Poista
  5. Olen tehnyt elämäni aikana vain kerran risottoa! En ymmärrä miksi? Italiassa ihastuin parsarisottoon ja silti se on jäänyt. Nyt täytyy korjata vahinko ja kokeilla heti oikeaoppisesti :) Risottosi näyttää todella maukkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy! Mulla risottoinnostus on kausittaista, viime keväänä oli yksi sellainen. Ja ehkä tänä syksynä tulee olemaan myös! Varsinkin, kun täällä tulee vaikka mitä vinkkejä :)

      Poista
  6. Meillä risotto on vähän sellainen "hätävararuoka". Tarkoitan sitä, että kaapin pohjalta löytyy melkein aina tarpeelliset ainekset vuoden ajasta riippumatta: risottoriisiä, kuivattuja sieniä ja jääkapissa on yleensä joku sipuli ja avattu ruoanlaittovalkkaripullo. Sienirisotto on oma kestosuosikki. Muistan joskus Nirson tehneen hernerisottoakin. Kroatiassa sai mustaa mustekalarisottoa. Ostin sieltä tuliaisina keittokirjan, josta tämä valloittava resepti löytyy. Pitää tehdä pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä hätävararuoka, meilläkin on usein jääkaapissa perusainekset. Ja niitä kuivattuja sieniäkin on monena vuona ollut, nyt ei vielä ole. Hernerisottoa olen aikonut tehdä, mutta nyt en edes muista, että onko se(kin) jäänyt vain haaveilun asteelle :)

      Poista
  7. Kantarellirisotto on yksi lempparirisotoistani! Siinä on niin ihanat maut. Kiitos reseptistä, kokeiluun menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin maukas! Tekisi mieli heti tehdä uudelleen :)

      Poista
  8. Risotto on ehdottomasti yksi lemppariruoistani! Ja kantarelleilla siitä saa ihan juhlaruokaa! Aina välillä teen samantyylista safkaa esim. ohrasta (just tänään tein lounaaksi punajuurella ja fetalla), mutta kyllä aito oikea riisinen risotto on ihan ykkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kokeillut ohraa koskaan, ehkä olisi jo aika? Nam, punajuuri ja feta, vieläpä tosi kaunis yhdistelmä.

      Poista
  9. Ihanaa nähdä kuvassa risotto, joka on oikeasti löysää, kuten sen kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, aina joskus onnistuu ihan täydellisesti!

      Poista
  10. Minä en ole koskaan tehnyt risottoa vaikka olen niin herkullisia reseptejä ja kuvia nähnyt, kuten tämä sinunkin tekemäsi. Tämä vajaus täytyy korjata ja tehdä ruoaksi joku päivä risottoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risotto on kyllä kätevä ruoka, se kun ei vaadi kovin paljon eri aineksia. Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  11. Ihanan raikkaat kuvat ja epäilemättä herkkurisotto! Ja hyvä muistutus siitä että kantarelleja pitäisi just nyt syödä enemmän kun niitä saa tuoreena. Pitäisköhän lähteäkin tänään sieniretkelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mä ajattelin mennä sieniretkelle kauppaan, kun en varmaan metsään pääse enää tälle syksylle :)

      Poista
  12. Upean näköinen kantarellirisotto!täytyykin tilata äidiltä satsi kantarelleja mökiltä ;)

    Risottoa tulee tehtyä oikeasti harmillisen harvoin, se on niin helppoa ruokaa ja kaapista löytyy aina ainekset. Itsellä on todo-listalla myös tomaattirisotto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Tomaattirisotto, miksi en ole koskaan kokeillut, ja minä olen vieläpä tomaattihullu!

      Poista
  13. Risotto on juurikin sitä ruokaa, kun ei ole ehtinyt ajattelamaan mitään etukäteen. Me keitellään liemiä valmiiksi pakkaseen, joten nekin on valmiita sulatukseen hetsillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut liemiä pakkasessa, mutta nyt jouduin harmillisesti tekemään tilaa mustikoille ja muille (nykyinen pakastimemme on liian pieni ylipäätään), joten liemet saivat lähteä. Enkä edes ehtinyt käyttämään niitä!

      Poista
  14. Risotto on ihanaa! Hassua, että vielä muutama vuosi sitten dissasin koko ruokalajin mennen tullen. Niin se maku vaan muuttuu :) Omia suosikeitani on fenkolilla ja ouzolla rikastettu sahramirisotto kampasimpukoiden kera, punaviinirisotto on myös herkkua! Ja risottoahan kannattaa aina tehdä vähän liikaa niin voi seuraavana päivänä tehdä ylijäämästä arancineja. Njam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sä olet kokeillut vaikka mitä risottoja! Pitääpä itsekin joskus maistaa, jos tulee ouzo-risottoa vastaan :) Arancinit olis kyllä hyviä kans!

      Poista
  15. Kaikkien aikojen risottosuosikkini taitaa olla Murun tryffelirisotto. Se on juuri sellaista täydellisen valuvaa kuin tuo sinunkin risottosi. Basbasissa olen myös syönyt jumalaisen risoton.

    Kotioloissa meidän hätävara on artisokka-tryffelirisotto. Kuulostaa hienommalta kuin onkaan, se perustuu nimittäin sellaiseen valmiiseen tryffelillämaustettuun artisokkatahnaan. Sen lisäksi vakioita ovat mm. sitruuna-pinaattirisotto ja näin kesäisin myös herne-mintturisotto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmm tryffelillä maustettua artisokkatahnaa pitää hankkia itsellekin, sopisi hyvin nopeasti valmistettavaan risottoon ja kuulostaa ihan luksukselle! Herne-mintturisotto pitää myös laittaa kokeiltavien listalle :)

      Poista
  16. En olekaan koskaan tehnyt kantarelleista risottoa, mutta nyt on ollut kyllä suunnitteilla. Suppilovahverorisottoon lisään vähän tryffeliöljyä, joka antaa sille upean, hienostuneen, maun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tryffeliöljy olisi varmasti monikäyttöistä, saisi hieman luksuksen tuntua :) Kanttarelleista tulee kyllä maukas risotto!

      Poista
  17. Niin kaunis risotto!Tänä kesänä on kyllä sienet ja risotot jääneet kaiken muun kiireen jalkoihin - huono homma. Nyt tuli kyllä himo <3

    VastaaPoista
  18. Risotto <3 sienrisotto <3<3 ehkä maailman parasta syysruokaa. Jotenkin niin lohduttavaa syksyn pimeydessä ja kylmyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja kyllä syksyllä tarvitaan aina lohturuokaa, vaikka se ihana vuodenaika onkin :)

      Poista
  19. Oih, kanttikset <3 Jostain syystä risottoa tulee tehtyä aivan liian harvoin, nyt siis riisit tulille.

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin risotto on hyvin kausittaista. Nyt olisi pussissa vielä pohjat, eli yksi risotto pitäisi tehdä, eikä jättää niitä lojumaan kaappiin :)

      Poista