maanantai 2. maaliskuuta 2015

Aasialaisittain maustettu brisket



Brisket eli hitaasti kypsytetty naudan rinta tuli minulle tutuksi Brooklynissä ruokamarkkinoilla. Sandwichit olivat suussasulavat ja samaa texas bbq -tyyliä kokeiltiin heti kotonakin, tosin liha ei ollut sillä kertaa naudan rintaa. Muuten kyllä saatiin aikaiseksi oikein herkulliset burgerit ja Brooklyn-hengessä tehtiin jopa mustikkalimpparia kyytipojaksi.

Naudan rintaa ei välttämättä löydä vielä ihan joka kaupasta, joten siksi sitä oli meilläkin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Koska halusin kokeilla maustamisen suhteen jotain itselleni uutta brisket-rintamalla, suuntasin Aasiaan muistellen Singaporen ruokatorien maukkaita lihoja.

Aasialaisittain maustetun lihan lisäksi leivän väliin päätyi Sriracha-majoneesia (yksinkertaisesti vain sekoitettu näitä kahta), kevyesti piekkelöityjä ja aasialaisittain leikattuja kurkkuja, punasipulia sekä tuoretta korianteria. Kostukkeeksi vielä kastiketta, josta käytetään vain puolet lihan maustamiseen. Ihan täydellistä!



Aasialaisittain maustettu brisket


Raasta kastiketta varten 1rkl inkivääriä ja 1rkl valkosipulia. Kuumenna kattilassa 1,5rkl (limetillä maustettua) kookosöljyä (tai muuta öljyä) ja kuullota inkivääriä ja valkosipulia hetki. Lisää joukkoon 4rkl korealaista chilitahnaa ja pyörittele sitä kattilassa muutama minuutti.

Lisää 2dl vettä, 2rkl tomaattipyreetä, 4rkl sokeria, 4rkl soijakastiketta, 1tl sitruunaruohojauhetta ja 1tl korianterijauhetta. Anna porista hiljalleen vielä noin 10min.

Ota pala (n. 800g) naudan rintaa huoneen lämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Laita liha pienehköön uunivuokaan ja kaada puolet kastikkeesta sen päälle (ja alle).

Kypsennä lihaa uunissa keskitasolla noin tunnin ajan ja peittele vuoka sen jälkeen foliolla. Anna lihan kypsyä uunissa hiljalleen vielä 2-3 tunnin ajan. Leikkaa kypsä liha siivuiksi ja tarjoile hampurilaisen välissä ja käytä loput kastikkeesta.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää NIIIN hyvältä! kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä nälkä tulee näitä muistellessa ;) Kannattaa siis testata!

      Poista
  2. Pari menis heti ja kevyesti!
    Kerro mulle, miten kurkut leikataa aasialaisittain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aasialaisittain leikatut kurkut on mun mielestä väkerretty jotenkin esteettisemmiksi: joko sillä tyypillisellä sahalaitareunuksella tai kuten minä tein tällä kertaa, leikkaamalla kuoresta suikaleita niin, että reunaan jää vihreitä kohtia kuorettomien väliin :)

      Poista
  3. Tein juuri vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa naudanrintaa ja se oli kyllä ihan huippua. Jotain tällaista täytyy meilläkin testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brisket on varmasti uusi pulled pork, ainakin yhtä kätevä ja mielestäni jopa herkullisempi :)

      Poista
  4. Lääh. Söisin. Mistä ostitte naudan rintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkarakaupastahan me :) Ei varmaan muualta saa Oulusta? En ole ainakaan löytänyt (vielä). Käsittääkseni monet kaupat jauhaa rintapalat jauhelihaksi. No onneksi on kuitenkin se Makkarakauppa :)

      Poista
  5. Herkulliset maut, liha kuullostaa namilta! :)

    VastaaPoista