keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Paahdettu bataatti-tomaattikeitto



Kasvisten paahtamisesta tulee ihanan täyteläisen maun lisäksi huumaava tuoksu koko asuntoon. Paahdettu valkosipuli on hauskan tahnamaista ja tomaateista irtoaa kuori ihan itsekseen. Siksi kasvisten paahtaminen ennen keitoksi tekemistä kannattaa, jos aikaa on.

Paahdetut kasvikset: Kuori ja pilko puolikas bataatti pienehköiksi kuutioiksi ja siirrä uunivuokaan. Leikkaa kokonainen valkosipuli halki hieman yli puolen välin ja laita leikkuupinta ylöspäin uunivuokaan. Halkaise mieto punainen chili, poista siemenet ja lisää vuokaan. Lisää vielä 6-8 pienehköä tomaattia ja pirskottele kasvisten päälle oliiviöljyä ja rouhaise himalajansuolaa. Paaha kasviksia uunissa 200-asteessa noin 45min.

Anna paahtuneiden vihannesten jäähtyä hetki ja siirrä bataatit ja chili kattilaan. Kuori tomaatit varovasti ja purista valkosipulia niin, että tahnamainen sisus tulee kaikista kynsistä ulos. Lisää tahna ja kuoritut tomaatit kattilaan. Lisää joukkoon vielä 2-3dl vettä, 1tl luomu kasvisliemijauhetta ja 4rkl tomaattipyrettä. Mausta mustapippurilla.

Keitto: Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen 5min. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää haluamasi verran vettä (itse laitoin muutaman desin). Lisää lopuksi vielä pieni luraus kermaa ja mausta himalajansuolalla.

2 kommenttia:

  1. Sain juuri keiton valmiiksi, ja ai, että on herkullista! Jo tekovaiheessa popsin aineksia naamariin :D

    p.s. Pidän blogistasi, käyn päivittäin läpi reseptejäsi ja monia olen kokeillut myös, inspiroit minua :)

    Mukavaa kesää!
    Anna-Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He Anna-Liisa!

      Kommenttisi oli mennyt jostain syystä roskapostin puolelle, siksi se ei ole näkynyt aikaisemmin. Voi kiitos, on aina kiva kuulla, kun joku on kokeillut jotain ohjettani! Taidanpa tehdä itsekin bataattikeittoa piakkoin, varsinkin mahdollisina sadepäivinä lämpimät keitot maistuu :)

      Ja onpa ihana, että voin tarjota inspiraatiota päivittäin, todella mahtavaa! Kiitos kun kommentoit, ilahdutit minun lomalta paluuta kummasti :) Mukavaa kesän jatkoa myös sinulle!

      Poista