perjantai 25. lokakuuta 2013

Tomaatti-vuohenjuustopiirakka


Ostin eräällä kauppareissulla yhtä lempiraaka-ainettani eli tomaatteja lähes kaikissa muodoissa mitä niitä saa. Osan ostin siksi, että tarvitsin niitä ja osan siksi, että ne oli pakattu niin nätisti ja houkuttelevasti. Sinällään heräteostokset eivät haitanneet mitään, kun tomaattiruokia tulee kuitenkin laitettua suhteellisen usein. Siltikin, etteivät tomaatit Suomessa maistu kovin millekään ilman kunnon maustamista.

Tämä piirakka sopii mainiosti illanistujaisiin ja raikkaan viinin kera nautittavaksi!

Pohja: Sekoita 2dl lämmintä maitoa ja puoli palaa hiivaa. Lisää 1/2tl suolaa ja 1,5rkl hunajaa sekä 2dl durumjauhoja. Anna taikinan levätä puolisen tuntia ja lisää siihen 50g sulatettua voita sekä noin 2,5dl vehnäjauhoja. Vaivaa taikinaksi.

Täyte: Valuta siivilässä kaksi tölkillistä tomaattimurskaa (noin 800g). Mausta tomaattimurska 1tl suolalla, 1rkl sokerilla, 1tl pimentonilla (savupaprikajauhe), mustapippurilla sekä 0,5-1tl chilihiutaleilla.

Levitä pohja ison piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Lisää päälle tomaattitäyte. Leikkaa 200g vuohenjuustoa siivuiksi ja asettele tomaattitäytteen päälle. Halkaise 250g pisaratomaatteja ja lisää. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15min.

Valuta paistetun piirakan päälle hieman oliiviöljyä (erityisesti juustokohtien päälle) ja rouhaise himalajansuolaa ja mustapippuria

2 kommenttia:

  1. Piirakka näyttää huumaavalta!
    Tomaattien maistumattomuus talvella ja keväällä on kyllä ärsyttävää, mutta kyllähän ne sentään syyskesällä maistuvat tomaatilta, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun makuaistia rasittaa se, kun menin loppukeväästä maistamaan Kreikassa tomaatteja, jotka todellakin maistuu joltakin. Sen jälkeen mikään ei ole maistunut oikein miltään :( Paitsi ne muutaman itse kasvatetut tomaatit, ne oli todella hyviä!

      Poista