Olen leiponut tätä samaa tomaattista feta-oliivipiirakkaa jo vuosia, joten kun minun piti keksiä helppoa ja nopeaa leivottavaa isommalle porukalle niin, että leipomukset olisi myös helppo kuljettaa muutaman tunnin matka autolla, päädyin taas tähän samaan. Lisäksi tein mustikkapiirakkaa. Kaupaksi meni kaikki neljä.
Feta-oliivipiirakka
Pohja: Pehmennä vatkaimella 75g huoneenlämpöistä voita. Lisää yksi kananmuna ja vatkaa hieman. Lisää 0,5tl suolaa ja 0,5tl leivinjauhetta. Sekoita joukkoon vielä 0,5dl ruisjauhoja ja 1,5-2dl vehnäjauhoja ja muotoile taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tee täyte.
Valuta purkillinen tomaattimurskaa ja mausta suolalla, ripauksella sokeria, mustapippurilla, valkosipulijauheella, oreganolla ja ripauksella chiliä tai muutamalla tipalla tabascoa. Pilko kourallinen mustia oliiveja renkaiksi ja murustele 100g fetajuustoa.
Levitä tomaattitäyte piirakkapohjan päälle. Lisää oliivit ja fetajuusto. Sekoita 1dl kermaa ja 1 kanamuna ja kaada piirakan päälle. Rouhaise päälle mustapippuria ja ripottele kourallinen emmental-juustoraastetta.
Paista piirakkaa 180-asteisessa uunissa 20-25min, kunnes pinta on hieman ruskistunut.