perjantai 16. tammikuuta 2015

Paistettu nuudeli tofulla ja sienillä


Ennustin jo joulukuussa, että lihansyönti saattaa tökkiä alkuvuodesta ja muutenkin on jo aika tutustua lihaa korvaaviin tuotteisiin paremmin. Yksi perinteisistä on tietenkin tofu, josta olen innostunut vasta viime aikoina. Joulukuussa tein mm. karamellisoitua sipulia ja tofua riisin kera ja tämän vuoden ensimmäisenä ruokana friteerattua tofua.

Näitä kokkailuja kuitenkin edelsi paistetut nuudelit tofun ja metsäsienten kera. Kaikki ovat olleet niin herkullisia, että suorastaan himoitsen tofua tätä nykyä!

Paistettu nuudeli tofulla ja sienillä

Liota 1dl kuivattuja metsäsieniä vedessä. Raasta puolikas yksikyntinen valkosipuli ja pilko pätkä punaista chiliä, kourallisen verran kiinankaalta sekä yksi kevätsipuli varsineen. Paloittele puoli pakettia marinoitua tofua.

Keitä kaksi annosta munanuudeleita hetken aikaa ja valuta. Jätä nuudelit kylmään veteen likoamaan.

Kuumenna pannulla öljyä ja kuullota nopeasti sipuleita ja chiliä. Lisää pannulle kiinankaalit ja kääntele hetki. Lisää sitten tofut ja paista ruskea pinta. Lisää nuudelit pannulle (lisää myös samalla tarvittaessa hieman öljyä, että nuudelit saavat kiiltävän pinnan) ja paista muutaman minuutin ajan, kunnes nuudelit ovat kypsiä. Lisää 1-1,5rkl soijakastiketta

2 kommenttia:

  1. Tofu ja sienet on kyllä erinomainen combo! Hyvän näköstä ruokaa sulla kulhoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Voi kun näitä sieniä riittäisi ensi syksyyn saakka, nyt kun tofustakin on tullut innostuttua :)

      Poista