torstai 19. kesäkuuta 2014

Sitruunainen yrttikana ja pinaattirisotto


Jos juhannuksena ei suosi grillaussäät, niin tässä yksi vaihtoehto ruuasta, minkä voi tehdä sisällä alusta loppuun. Kokonaisesta kanasta riittää syömistä useammallekin hengelle ja täyteläinen risotto on tällä ohjeella sopiva määrä noin neljälle. Mikäli syöjiä on vaikkapa vain kaksi, saa tästä tehtyä myös eräänlaista paistettua riisiä seuraavan päivän jämäruokana. Kokeiltu on!

Sitruunainen yrttikana

Pilko kaksi kourallista yrttejä (minulla oli ainakin basilikaa ja persiljaa ja joku salvian lehti). Raasta yhden sitruunan kuori. Sekoita yrtit ja sitruuna noin 50g huoneenlämpöistä voita. Lisää vielä 1,5tl suolaa ja sekoita.

Hiero yrttivoita noin 1,5kg (luomu)kanan nahan alle ja päälle. Paista kanaa 175-asteisessa uunissa noin 1,5h tai kunnes se on kokonaan kypsää.

Pinaattirisotto

Kuumenna laakeassa kasarissa pieni tilkka öljyä ja paista siinä ihan pieni hetki rasiallista tuoreita pinaatin lehtiä. Siirrä pinaatit lautaselle odottamaan. Kuumenna 25g voita ja kuullota puolikas sipuli silputtuna ja 2dl risottoriisiä. Kaada sekaan 1dl valkoviiniä ja anna viinin porista minuutin ajan.

Lisää pannulle noin 1dl kasvislientä. Anna nesteen kiehua hiljalleen vähemmäksi ja lisää aina pieni määrä kasvislientä, kokonaisuudessaan noin 5dl, maista milloin riisi on sopivaa. Mausta lopuksi risotto suolalla ja mustapippurilla ja lisää joukkoon parmesania raastettuna sekä pinaatit.


8 kommenttia:

  1. Tuollaisella yrttivoilla saa totisesti kanaan hyvää makua ja mehukkuutta. Ja näillä grillauskeleillä kanan kypsennys uunissa on erittäin varteenotettava vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kehnonlaista grillaussäätä on kyllä ollut tällä viikolla, vaikka nyt paistaakin aurinko :) Olin kyllä repiä pelihousuni (vai bikinini?) kun alkoi se lumisade :D

      Poista
  2. Tämmöset kanakuvat saa mut kyllä aivan sekaisin.

    Niin herkullisen oloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana kommentti Nanna! Kana oli herkullista ja tällä kertaa jopa ihan oikeaa kanaa (siksikin se oli niin hyvää). Hauskaa juhannusta!

      Poista
  3. Herkullisen ja mehevän näköistä. :) Kokeilin itse kerran paistaa kanaa tällä tapaa ja siitä tuli osittain hieman kuiva, taisi olla merkki liian vähäisestä voin käytöstä. ;) Tämä sinun kana näyttää kyllä mehukkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voita pitää olla (ilmeisesti) reilusti! Minäkin olen kyllä joskus onnistunut kuivattamaan kanan, mutta tällä kertaa mietin just että voita pitää olla hyvin varsinkin siellä nahan alla :) Hyvää juhannusta Rommirusina!

      Poista
  4. Kylläpä taas maistuisi, sitruuna, yrtit ja pinaatti toimivat aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toimii! Ja näin kesäisin on ihana, kun yrttejä voi hakea suoraan takapihalta ja käyttää vähän kaikkeen :) Vielä kun saisi niitä sitruunoita myös omalta pihalta!

      Poista