maanantai 28. huhtikuuta 2014

Suomalaisia ruokaostoksia ja espanjalaisia churroja



Suomalaisen Työn Liitto haastoi meitä Blogiringin bloggaajia osallistumaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaanjossa tehdään arkiostoksia "sinivalkoisella ostoskorilla". Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki ostokset ovat Sinivalkoisen jalanjäljen, eli Avainlippu, Design from Finland, Sirkkalehti tai Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotteita. Kampanja löytyy myös Twitteristä ja Instagramista hastagilla #sinivalkoinenjalanjälki ja #sinivalkoinenostoskori.

Kampanjan aihe on tärkeä, sillä suosimalla suomalaisia tuotteita voidaan lisätä työpaikkoja Suomeen. Suomalaisten tuotteiden suosiminen on helppo teko suomalaisen työn puolesta ja esimerkiksi kymmenen euroa lisää suomalaisten tuotteiden kuukausiostoksia luo jo 10 000 uutta vuosityöpaikkaa.



Me blogirinkiläiset saimme kampanjaa varten 20 euron K-Citymarketin lahjakortin ja kävimme tekemässä yhden kauppareissun valikoiden ostoskoriin vain kampanjaan kuuluvia tuotteita. Tuotteita on toki todella paljon ja ostosten tekeminen suomalaisia tuotteita suosien oli helppoa. Aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä ei löydy, mutta omalla esimerkilläni halusin tuoda esille, että suomalaisten tuotteiden suosiminen ei tarkoita sitä, että pitäisi syödä sitten pelkästään suomalaista ruokaa. Ja sekin on hyvä, että suosii suomalaista aina silloin kun se on mahdollista. 

Niinpä minä kävin ostamassa kassillisen tuotteita, joita minulla puuttui vappumenun toteuttamisesta. Listalla on amerikkalaista perunasalaattia, italialaisia pikkupizzoja ja espanjalaisia churroja. Amerikkalaisen perunasalaatin ohjeen saatte huomenna (sen ehtii vielä tehdä vappuaatoksi) ja pikkupizzat piknikiä varten paistellaan vappuaattona.



Mutta churroihin! Churrot ovat minulle tuttuja Espanjan opiskeluajoilta. Minun mielestä churrojen kuuluu olla sahalaitaisia, kanelissa ja sokerissa pyöriteltyjä ja niitä dipataan paksuun suklaakastikkeeseen. Espanjassa kahviloiden kaakao on suorastaan vanukasmaisen lusikoitavaa.

Me otimme varaslähdön vappuun ja söimme churroja espanjalaiseen tyyliin aamupalaksi aurinkoisena sunnuntaiaamuna terassilla istuskellen. Ihan täydellistä!

Churrot: Mittaa kattilaan 2,5dl vettä, 100g voita, ripaus suolaa ja 1rkl sokeria. Vatkaa 3 kananmunaa kevyesti ja jätä sivuun. Kuumenna vesi-voiseos ja kiehauta hieman. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon 2,5dl vehnäjauhoja. Sekoita voimakkaasti, kunnes taikina on möykky. Lisää kananmunat koko ajan voimakkaasti sekoittaen, kunnes taikina on tasaista ja sitkeää.

Siirrä taikina isolla tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa 1l rypsiöljyä 170-asteiseksi. Lataa sillä välin lautaselle kanelilla maustettua sokeria. Pursota churrotaikinaa kuumaan öljyyn (pötkyöitä tai lenkkejä) ja paista ruskeaksi molemmin puolin (noin minuutin tai reilun verran per puoli). Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja kierittele jo kuumana sokeriseoksessa.



Paksu suklaakastike: Mittaa kattilaan 0,5dl kermaa ja noin 70g tummaa suklaata. Kuumenna ja anna suklaan sulaa. Sekoita joukkoon 2dl kuumaa kevytmaitoa. Kun seos on tasaista, lisää vielä 1,5rkl perunajauhoja (tai maissijauhoja) sekoitettuna kylmään maitotilkkaan (jos teet juotavaa paksua kaakaota espanjalaiseen tyyliin, 1rkl perunajauhoja riittää). Sekoita ja anna kiehua hetki. Jäähdytä kastiketta hetki ennen kuin kaadat sen esim. laseihin.

Yhteistyössä Suomalaisen Työn Liitto

4 kommenttia:

  1. Todella hyvä kamppis. Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! Tällaisessa kamppiksessa on kyllä ilo olla mukana :)

      Poista
  2. Jo on houkuttelevan näköistä!!! Tuo suklaakastike saa veden herahtamaan kielelle. Vielä kun saisi näitä tehtyä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sokerissa ja kanelissa pyöritellyt churrot maistuu kyllä ilman suklaakastikettakin, mutta kyllähän se kruunaa koko jutun :)

      Poista