tiistai 18. helmikuuta 2014

Karibian muistoja: raikas kikhernesalaatti



Kikhernesalaatteja syödään varmasti monessa maassa ja tämä lienee hyvin tyypillinen versio eikä sinällään erityisen karibialainen. Minä ihastuin tähän salaattiin Dominikaanisen tasavallan reissullamme, sillä monista versioista poiketen, tässä maistui kunnolla limetti. Raikas salaatti oli mielettömän hyvää kuuman rantapäivän lounasta.

Minulla oli kotona pussillinen sitruunoita, joten käytin niitä limetin sijasta. Lisäsin salaattiin myös persiljan, vaikka sitä ei alkuperäisessä versiossa ollutkaan. Maku oli kaiken kaikkiaan aika kohdillaan, tosin sitruunaa ei voi olla liikaa tässä tapauksessa. Limettejä laittaisin useamman kuin kaksi!

Kikhernesalaatti: Liota ja keitä 2,5dl kikherneitä ohjeen mukaan. Liotin itse 10 tuntia ja keitin 1,5 tuntia. Pilko yksi punasipuli ja puolikas vihreä paprika pieniksi paloiksi. Sekoita kulhossa kikherneiden kanssa. Lisää 2-3 rkl kapriksia liemineen.

Purista salaatin päälle kahden sitruunan mehut (tai enemmän). Ripottele 0,5-1rkl sokeria ja 0,5tl suolaa (lisää suolaa maun mukaan) ja rouhaise mustapippuria. Kaada mukaan vielä 2rkl oliiviöljyä ja sekoita salaatti. Anna tekeytyä jääkaapissa 10h ja sekoittele välillä, mikäli mahdollista, niin maut imeytyvät tasaisesti.

Silppua salaattiin persiljaa ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Kiitos taasen mahtavasta ohjeesta - tämä laitetaan ehdottomasti kokeiluun! Kikhernesalaatit ovat ihan mielettömän hyviä, monikäyttöisiä ja paranevat vaan säilytettäessä eli erittäin hyvin säilyviä. Itse olen viime aikoina urakalla ahminut Ahmija -blogin sitruksista kikhernesalaattia.
    http://ahmija.blogspot.fi/2012/03/sitruksinen-kikhernesalaatti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkistä, pitää käydä tutustumassa myös Ahmijan versioon :) Sitruuna sopii todella hyvin kikherneille! Kunhan sitä (ja/tai mausteita) on tarpeeksi, että salaatista tulee maukasta :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Menee kokeiluun pika-ruokana tölkki kikherneistä, kun en malta odottaa liotus/keittoaika :) Pitää varmaan tehdä iso satsi, niin seuraavana päivänä saa vielä kunnolla makuuntunuutta ihanan sitruunaista salaattia. Kiitos ohjeesta, toimii varmasti sitruunan ja kikherneiden ystävälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se liotus+keittäminen on kyllä hieman työlästä, tai ainakin pitäisi tietää tehdä ajoissa. Kannattaa tosiaan antaa hieman maustua jääkaapissa, pavut taisivat melko hyvin imeä lientä itseensä, tai sitten se oli muuten vain haihtunut ;)

      Poista