lauantai 16. huhtikuuta 2016

Mehevä mustikkamurupiirakka



Kevät on edennyt jo hyvää vauhtia ja vaikka seuraavaan mustikkasesonkiin onkin vielä kuukausia aikaa, on nyt hyvä hetki tuhota viime vuoden saalis pois pakastimesta. Jäiset mustikat on mun lemppareita, ne sopii mihin tahansa ja tuovat kivaa raikkauta. Toiseksi parasta on mustikkapiirakka. Muruilla ja rahkalla.


Mustikkamurupiirakka


Sekoita pohjataikinaa varten 6dl jauhoja, 3dl sokeria, 1,5tl vaniljasokeria, 1,5tl soodaa ja 1,5tl leivinjauhetta. Sulata 200g voita ja jäähdytä. Sekoita voi jauhojen sekaan ja nypi murumaiseksi.

Laita taikinasta 1/3 sivuun. Lisää loppujen joukkoon 1 kananmuna ja 1dl maitoa. Sekoita taikinaksi. Vuoraa pieni pelti/vuoka (n. 25 x 40) leivinpaperilla ja levitä taikina pohjalle lusikan avulla. 

Sekoita 200g vaniljalla maustettua rahkaa ja 1 kananmuna. Levitä rahkaseos pohjan päälle. Sekoita toisessa astiassa 5dl jäisiä pakastemustikoita ja 1,5rkl perunajauhoja. Nostele mustikat haarukalla piirakan päälle. Levitä päällimmäiseksi 1/3 muruseoksesta.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


8 kommenttia:

  1. Ää, nyt tekee nii-in mieli mustikkapiirakkaa. Eikä pakkasessa ole edes mustikoita. :( Pitänee lähteä hakemaan kaupasta pakastepussi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikat joko aina loppuu ihan täysin kesken, tai sitten niitä säästelee ja huomaa loppukeväästä, että niitähän on paljon enemmän kuin muistikaan :) Mutta onneksi kaupasta löytyy!

      Poista
  2. Mää olen mustikansäästelijä :) Ensin syksyllä niitä syödään hullun lailla, sitten pistän hanat kiinni ja jemmailen. Nyt on tosi kyseessä: mustikoita on pakasteessa enää yksi pussi. Kohta pitää turvautua kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoiden optimointi on hurjan hankalaa. Meilläkin tulee usein se jemmailuvaihe päälle, ja silti joskus loppuu kesken. Tänä vuonna onneksi ei :) Se on hirveää, jos ne loppuu kesken!

      Poista
  3. Nami, näyttää kyllä todella herkulliselta.:) Pitääpä laittaa ohje muistiin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima :) Tää hävis kyllä pöydältä aika äkkiä!

      Poista
  4. Täällä myöskin katsellaan vesi kielellä! Mehevän näköinen ja yksi tärkeä seikka; hyvin paistunut pohja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina pidän varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen minuutin, että on sitten ainakin pohja kunnolla paistunut :D

      Poista