perjantai 18. joulukuuta 2015

Intialaiset kikhernekupposet



Äitini soitti juuri ja kysyi, miten viime lauantaiset ruokabloggaajien pikkujoulut meni noin niin kuin omien tarjottavieni puolesta. Viimeksi, kun juttelimme puhelimessa, oli tämä kyseinen lauantai ja minä olin juuri huomannut, ettei mikään mennyt putkeen ja että aikaa oli enää muutama hassu tunti. Lopulta sain kun sainkin vietyä bileisiin sekä suuren suosion saaneita Baileys-tryffeleitä, että Intia-henkisiä, pieniä kikhernekupposia, jotka kasasin lopullisesti vasta paikan päällä.

Suurin ongelma tällä hetkellä on se, miten kuvailisin kyseisen ohjeen, jos joku sattui siitä innostumaan. Työvaiheet eivät menneet yhtään suoraviivaisesti ja käytännössä hypin ideasta toiseen. Siksi pyydänkin anteeksi epämääräisyyttäni. Tosin, ei tämä taida yhtään poiketa normaalista. Ohjeesta tulee n. 48 pientä annosta.


Intialaiset kikhernekupposet


Laita 2,5dl kikherneitä likoamaan jo edellisenä iltana. Keitä herneet seuraavana päivänä ohjeen mukaisesti. Pilko yksi pieni sipuli ja muutama valkosipulinkynsi. Kuumenna pannulla 2rkl öljyä ja lisää siihen 1-2tl intialaisia mausteita tai esim. valmista masalaa. Kääntele mausteita keskilämpöusellä pannulla hetki.

Kun mausteet alkavat tuoksumaan, lisää kikherneet ja sipulit. Paista muutama minuutti pyöritellen herneitä pannulla. Lisää kourallinen pienenpieneksi silputtua korianteria, 1-2rkl persiljaa ja 1 pieneksi pilkottu vihreä chili (ilman siemeniä). Mausta herneet 2rkl tomaattichutneylla ja 2tl tamarinditahnalla. Nosta jäähtymään. 

Kasaa keksikuppeihin kikherneitä, ranskankermaa, punaista chiliä sekä korianterin lehti.


2 kommenttia:

  1. Minä kyllä tykkäsin näistä. Olivat mukavan makuisia, söpöjä ja helposti syötäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Nää sopii kyllä hyvin buffettiin!

      Poista