maanantai 7. syyskuuta 2015

Kiinalainen hot and sour -keitto


Viime keväisessä Makukellarin kiinalaisen ruuan illassa tuli tutuksi muutama sellainen perusruoka, jolla pystyy piristämään omaa arkeaan. Ihania kevätrullia jaksaa väkertää vain viikonloppuisin, mutta sekä ants-climb-tree että hot and sour -keitto ovat nopeasti ja helposti valmistettavissa ja herättelevät makunystyröitä paremman kerran. Ja lämmittävät syysateella!

Yllättävää oli, että keiton tulisuus ei tule chilistä vaan valkopippurista, jota keittoon voi laittaa oman makuvahvuuden mukaan. Ohje myötäilee Makukellarin ohjetta, mutta tässä versiossa esimerkiksi tofu on palana raasteen sijaan (oma tofuni oli siihen liian pehmeää).

Kiinalainen hot and sour -keitto


Silppua 1,5dl kiinankaalta ja suikaloi yksi porkkana. Liota esimerkiksi kuivattuja metsäsieniä 1dl verran. Kuumenna kattilassa 1tl öljyä ja kuullota porkkanoita hetki. Lisää sitten kaali ja sienet ja kuullota vielä hetki. 

Lisää kattilaan 5dl vettä ja mausta 3/4tl valkopippurilla, 1tl soijakastikkeella ja ripauksella suolaa. Anna kiehua muutama minuutti. Sekoita pienessä kulhossa 2rkl vettä ja 3/4rkl perunajauhoja. Kippaa suuruste keittoon. Lisää keittoon vielä puolikas, kevyesti vatkattu kananmuna ja sekoita kunnes kananmuna hyytyy. Mausta keitto vielä ihan pienellä tujauksella viinietikkaa.

Annostele keittoa kahteen kulhoon ja lisää pari siivua tofua sekä silputtua kevätsipulia.

2 kommenttia:

  1. Tätä pitää tehdä, kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli helppo ja nopea, hauskasti tulinen, niin kuin silloin yhdessä totesimme :)

      Poista