tiistai 11. elokuuta 2015

Vuohenjuustolasagne



Yhtenä (sateisena) päivänä teki mieli hieman tuhdimpaa ruokaa, jotain lämmintä ja täyteläistä. Olin taas lukenut jotain kirjaa ja silmissäni oli vilahtanut sana vuohenjuustolasagne ja se kuulosti juuri sellaiselta ruualta, mitä tekisi mieli juuri nyt. Ja plussaa lihattomuudesta, sillä grilliin on tänä kesänä eksynyt huomattavasti enemmän lihaa ja kanaa kuin kasviksia. Tosin grillaussaldokin on laskettavissa yhden käden sormilla.



Vuohenjuustolasagne


Valmista ensin tomaattikastike: silppua yksi sipuli ja kaksi valkosipulinkynttä. Pilko yksi porkkana ja yksi varsisellerin varsi. Kuumenna kattilassa reilu tilkka öljyä ja kuullota kasvikset. Lisää 1dl puna/valkoviiniä ja anna kiehua muutaman minuutin.

Lisää 1 tölkki tomaattimurskaa ja mausta ripauksella oreganoa ja chiliä. Anna kiehua niin pitkään, kunnes kasvikset ovat kypsiä ja pehmeitä (n. 20min). Hurauta sauvasekoittimella tasaiseksi ja mausta 1tl suolalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa kastikkeeseen vettä, jotta siitä tulee notkeampaa.

Leikkaa 200g vuohenjuustoa ja 3-4 tomaattia siivuiksi. Silppua erilaisia tuoreita yrttejä (minulla oli basilikaa, oreganoa ja rukolaa) yhteensä parin desin verran. Raasta 1-1,5dl juustoraastetta

Kokoa lasagne pieneen uunivuokaan (2-3 levyn kokoiseen). Laita pohjalle hieman tomaattikastiketta ja lado sen päälle kerros lasagnelevyjä (koko lasagneen menee yhteensä 6-9 levyä). Laita levyjen päälle tomaattikastiketta, tomaattiviipaleita, vuohenjuustoviipaleita sekä yrttejä.

Toista toinen ja kolmas kerros samalla tavalla. Lisää lasagnen päälle juustoraaste ja rouhaise mustapippuria. Paista 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia (lasagnelevyjen kypsymisestä riippuen) ja anna vetäytyä 10-15min.


2 kommenttia:

  1. Aah, mä rakastan lasagnea! Ja himoitsen sitä usein. Mutta harvemmin tulee tehtyä, kun en ikinä jaksa aklaa sitä bechameliä vääntämään. Tämähän on siis oiva lasagne ohje, kun bechamelin voi korvata vuohenjuustokiekoilla :) Täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo on ihan totta, se kastikkeen tekeminen on niin vaivalloista, että tässä pääsee kivasti (arkenakin) helpommalla :) Ja vuohenjuusto nyt on vaan niin hyvää missä tahansa!

      Poista