keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Amerikkalainen mansikka-raparperipiirakka



Tuttu tilanne näin keväällä: pakastemarjoja on käytetty niin säästeliäästi, että ne ovat suorastaan unohtuneet. Paitsi mustikat, mikä johtuu äkillisestä mustikkapannari-innostuksesta viikonloppuaamuisin. Jotain tarttis siis tehdä, tai pikemminkin leipoa.

Cacio e Pepe -Elisa oli tehnyt amerikkalaistyylistä mansikkapiirakkaa ja sain siitä inspiraation kokeilla vastaavaa. Mansikoiden lisäksi käytin piirakkaan raparperiä, sillä ostin sitä joku viikko takaperin ja laitoin senkin pakkaseen, kun ei sillä hetkellä huvittanutkaan tehdä mitään. 

Piirakkapohja

Paloittele 200g kylmää voita pieniksi kuutioiksi. Lisää 4dl vehnäjauhoja ja nypi taikina muruiksi. Lisää 1tl sokeria ja 0,5tl suolaa sekä 1-2rkl jääkylmää vettä ja pyörittele taikina palloksi. Jaa kahteen osaan, muotoile paksuksi lieriöksi ja kelmuta. Laita jääkaappiin ja anna levätä tunti tai pari.

Täyte

Sekoita kulhossa yhteensä 7-8dl pakastemansikoita ja raparperiä (paloiteltu, hieman muussattu tms.), noin 1dl sokeria, puolikkaan vaniljatangon siemenet ja 3rkl maizenaa.

Kaulitse toisesta taikinapalasta pohja esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä ja nosta se piirakkavuokaan, leikkaa reunat. Laita pohjan päälle täyte. Kaulitse kansi ja nosta se piirakan päälle. Nipistä reunat kiinni ja leikkaa ylimääräiset pois. Tee pintaan vähintään muutamia pieniä pistoja.

Voitele pinta kananmunalla ja lisää halutessasi pinnalle pieni kerros sokeria. Paista 200-asteisessa uunissa noin puolisen tuntia ja varo, ettei pinta pääse palamaan (saa kylläkin ruskistua). Tarjoile jäähtynyt piirakka kermavaahdon ja kanelin kera.

4 kommenttia:

  1. nam!! ai että tekiskin raparperia mieli <3
    mansikka ja raparperi sopivat kyllä niin törkeän hyvin yhteen, varmasti tulee hyvää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ohjeesta! Raparperi sopi kyllä hyvin, mutta mihinkäs se ei sopis :) Pitäis laittaa omalle (pienelle) pihalle kasvamaan.

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta, kaipasin juuri jotakin tällaista mansikkapiiras -ohjetta. Olen joskus teininä Hgin Sanomista bongannut tämäntyylisen reseptin, mutta resepti on kadonnut aikoja sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sellaiset reseptien häviämiset harmittaa kyllä kovasti! Kiva juttu, että pääset taas mansikkapiirakan makuun :)

      Poista