tiistai 20. elokuuta 2013

Fazerina-tiramisu


Kotiharmi oli tehnyt raparperistä vaikka mitä herkkuja, joista päällimmäisenä jäi mieleen raparperimisu. Aloin siitä hetkestä lähtien metsästämään raparperiä, mutta tulos oli laiha nolla. Ei siis raparperimisua Heidille. 

Koska olin mielessäni jo haaveillut tiramisusta ja edellisestä kerrasta oli jäänyt puoli pakettia Savoiardi-keksejä, oli tiramisua joka tapauksessa pakko tehdä. Ja Kotiharmin postauksessa oli mainittu Fazerina, jota on huomattavasti helpompi metsästää kuin raparperiä. Siitäpä idea sitten lähtikin ja Fazerinaisesta tiramisusta tuli ihanan täyteläistä, mutta ei liian makeaa, vaikka niin voisi luulla. Sokerin vähyydellä ja juuston paljoudella lienee osuutta asiaan. 

Kuten tavallista, tiramisu oli parhaimmillaan vasta kolmantena päivänä. Mutta kuka sitä jaksaa sinne asti odotella! Suositeltavaa se kuitenkin on, sillä maku on ehtinyt kehittyä intensiivisemmäksi. Tiramisu on erittäin helppo tehdä ja lisäksi säilyy hyvin, mikä täydellinen jälkiruoka!

Pohja: Sekoita keskenään 1,5dl kahvia ja 2rkl Cointreauta (ja kenties esim. kahvilikööriä, minulla sitä ei sattunut olemaan). Lado tarjoiluastian pohjalle Savoiardi-keksejä (noin 10kpl). Valele kahvia keksien päälle lusikan avulla. Kahvia voi tehdä pienemmänkin annoksen, sillä se ei kulu kaikki.

Täyte: Vatkaa 2dl kermaa hieman löysäksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon 250g mascarponejuustoa, 2tl vaniljasokeria, 2rkl sokeria ja 2rkl Cointreauta. Lisää täyte keksien päälle.

Kuorrute: Raasta puolikas levyllistä Fazerina-suklaata pinnalle. Siivilöi sen jälkeen muutama ruokalusikallinen tummaa kaakaojauhetta, kunnes pinta on tasaisen ruskea. Raasta loput suklaalevystä pinnalle. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään yön yli, mielellään pidempäänkin. Koristele tuoreilla mansikoilla.

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Täytyykin laittaa ohje ylös, joskos tulisi joskus kans kokeiltua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä tosi hyvää, erityisesti sitten viimeisenä eli kolmantena päivänä :)

      Poista
  2. Oho, miten herahti vesi kielelle! Fazerinarouhe pinnalla...aah...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia inspiraatiosta, hyvää oli, vaikkei sitä raparperiä saatukaan :)

      Poista
  3. Tämä on erittäin hyvä ohje. Luottoherkku. Tieskö mones kymmenes kerta kun teen taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentista ja muistutuksesta, en olekaan tehnyt tätä aikoihin! Ehkäpä tällä voisikin herkutella vaikka tulevana viikonloppuna ;) Mukavaa syksyn odotusta Varpu!

      Poista