sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ranskalainen suklaakakku



Tein tätä suklaakakkua kesällä, mutta jostain syystä postaus on jäänyt roikkumaan luonnoksiin. Enpä ole tosin kirjoittanut tähän edes sanan sanaa kunnes vasta nyt. Siksipä en ihan muistakaan, että kuinka paljon mitäkin ainesta kakkuun laitoin.

Ohje on onneksi Hesarin, joten sieltähän sen näkee kätevästi. Minä tosin tein pienemmän taikinan, sillä halusin vain pienen kakun, koska arvasin tämän olevan melko täyttävää tavaraa. Ja sitä se onkin, mutta siis täyteläisen hyvää! Kertoo jo aika paljon, jos ohjeessa ei ole yhtään vehnjäjauhoja... Ei siis mikään höttökakku kyseessä!

Ranskalainen suklaakakku: Sulata kattilassa 200g suklaata (käytin "tummaa", joka oli melko vaaleaa, ehkä n. 50% vaikka ohjeessa sanotaan 70%. Kakusta tuli kuitenkin juuri sopivaa minulle.) ja 200g voita.

Vatkaa viisi keltuaista ja 1,5 dl fariinisokeria. Vatkaa viisi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vähitellen 1,5dl kidesokeria ja vatkaa. Sekoita voi-suklaaseos ja keltuaisvaahto. Kääntele valkuaisvaahto sekaan.

Voitele irtopohjavuoka hyvin ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa toiseksi alimmalla tasolla 40-50min. Anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.

Koristele vadelmilla ja tomusokerilla ja tarjoile hyvän vanijajäätelön tai vaikkapa appelsiiniliköörijäätelön kera.


4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen suklaakakku! Näitten ohjeita ei ole koskaan liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tää oli vielä niin helppo, että tulee varmasti tehtyä uudemmankin kerran! Helppous-maku -suhde oli loistava :)

      Poista
  2. No mutta kas, taas ollaan ihan samikset: minäkin juuri tänään kirjoittelin suklaisesta kakusta, joka oli jo piiitkään odottanut postausvuoroaan. :) Vaikuttaa herkulliselta tuo kuvan leipomus, tykkäisin takuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu sattuma taas, marjat ja kaikki! Ja tosiaan kesäkakkuja olleet molemmat. Miten sitä voikin jäädä kaikki roikkumaan? :)

      Poista