maanantai 12. marraskuuta 2012

Kukkakaalikorma ja intialainen menu



Muutamasta edellisestä postauksesta on voinut jo nähdä meidän intialaisen menun muut osaset: parippun eli linssimuhennoksen, naan-leivän ja tomaattichutneyn. Lisäksi meillä oli tarjolla riisiä, kurkkuraitaa ja kukkakaalikormaa. Löysin kukkakaalikorman Tamarind Heaven -blogista ja tiesin heti, että haluan kokeilla sitä. Tästä tuli kaiken kaikkiaan kasvisruokakokonaisuus, mikä on vain plussaa, kun kyseessä on intialainen ruoka, sillä en ole syönyt missään niin hyvää kasvisruokaa kuin Intiassa. Jos asuisin Intiassa, voisin ihan hyvin olla kasvissyöjä, sillä lihaa ei kaipaa ollenkaan niin maukkaiden ruokien äärellä, nam!

Korvasin inkivääri-valkosipulitahnan raastetulla valkosipulilla ja inkiväärillä ja jätin kookoksen kokonaan pois, koska parippussa oli sitä ja en halunnut molempien ruokien maistuvan samalta (siinä oli jo tarpeeksi, että ne olivat saman värisiä!).



Kuumenna hieman öljyä isolla pannulla ja lisää yksi iso hienonnettu sipuli. Paista sipulia keskilämmöllä kunnes se on ruskeaa. Lisää pannulle muutama raastettu valkosipulinkynsi ja n. 1cm pätkä raastettua inkivääriä. Hienonna kaksi vihreää chiliä ja lisää ne pannulle ja paista n. 5min.

Kuutioi yksi tai kaksi säilyketomaattia ja lisää ne pannulle. Paista, kunnes tomaatti on hieman kuivahtanut. Kuori ja kuutioi kaksi perunaa ja lisää ne pannulle. Paista n. 5min välillä käännellen. 

Lisää mausteet: 1/2tl kurkumaa, 1/2tl chilijauhetta, 4 neilikkaa morttelissa jauhettuna, 1/3tl jauhettua kanelia ja suolaa

Pilko yksi isohko kukkakaali ja lisää pannulle. Lisää myös 3-4dl vettä ja hauduttele kannen alla kunnes vihannekset ovat kypsiä. Kypsymisen loppuvaiheessa voi lisätä kourallisen pakasteherneitä (tuo kivasti väriä). Lisää tarvittaessa vettä.

Sekoita lopuksi joukkoon 1- 1 1/2tl korianterijauhetta (ja 2-3rkl kuivattua tai tuoretta kookosta jauhettuna).


Mun mielestä kukkakaalikorman kaveriksi sopi paremmin kuin hyvin tomaattichutney!

8 kommenttia:

  1. Ihanan maistuvalta näyttää! Mullakin on vino pino noita peltilautasia, mutta niissä on niin lujat liimalaput kiinni, että en oo jaksanu ottaa vielä repimisprojektiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ne liimalaput on inhottavia! Minäkin olen yrittänyt irroittaa niitä yhdistä annoslusikoista, mutta huonolla menestyksellä. Miksihän pitää käyttää niin äkäistä liimaa??

      Nämä peltilautaset on muuten tosi mukavia paitsi ettei ne mahdu astianpesukoneeseen eli käsitiskiä tulee ja minä inhoan tiskaamista :)

      Poista
  2. Todella hyvän näköistä! Ja peltilautaset ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialainen ruoka on aina hyvää :) Ostin lautaset Dubaista, kun satuimme käymään hauskassa intialaisessa sekatavarakaupassa. Olivat melkein ilmaiset :)

      Poista
  3. Mulle kans tuollaisia peltilautasia, en voi elää ilman sellaisia! No, jos yritän kuitenkin. Ruoka näyttää kuvissasi kyllä niin kuolaannuttavalta, että tästä on heti lähdettävä lounaalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei kannata yrittää ilman kun pitää vaan pakata matkalaukku ja matkustaa vaikka Intiaan hakemaan ;) Tekosyyt on parhaita syitä!

      Poista
  4. Ei vitsit mikä kokonaisuus ;) Maistuis tännekin. lautaset ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautaset tuo kieltämättä aimo ripauksen aitouden tunnetta ja ruuatkin maistuu vähän enemmän Intialle :)

      Poista