tiistai 26. heinäkuuta 2016

Uunipannukakkuja makein ja suolaisin täyttein



Meillä syödään pannukakkuja aamupalaksi aina välillä viikonloppuisin, mutta ne ovat lähes poikkeuksetta aina amerikkalaisia versioita. Berliinissä kokeilimme uunipannukakkua, joka on samalla myös se suomalainen versio eli kotoisammin pannari. Tietty täytteet oli vähän erilaiset, kuin mihin kotona ollaan totuttu. Makeassa versiossa oli mustikoita, ricottajuustoa, vadelmarouhetta ja minttua, kun taas suolaisessa oli pekonia, uppomunia ja ripaus tilliä. Ja tietty vaahterasiirappia, myös siinä suolaisessa versiossa!

Pakkohan niitä oli lomalla tehdä myös kotona, molempia versioita. Taikina riittää kahteen isoon pannariin tai neljään pieneen.



Uunipannukakku


Sekoita 3dl maitoa, 1 kananmuna, 2rkl öljyä, 0,5rkl sokeria, 1/4tl suolaa ja 2,5dl jauhoja. Vuoraa 2-4 uunipannua leivinpaperilla ja kaada taikinaa pohjalle. Tiputtele makeaan versioon taikinan sekaan vadelmia sinne tänne. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25min. Kaada pannarin päälle  pieni loraus vaahterasiirappia.

Makea täyte: Taikinassa olevien vadelmien lisäksi ricottajuustoa, mustikoita ja mintunlehtiä. Sekä pohjalla oleva vaahterasiirappi.

Suolainen täyte: Paista pannulla muutama siivu pekonia sekä valmista 1-2 uppomunaa per annos. Koristele (tuoreella) tillillä. Myös suolaiseen versioon tulee pohjalle vaahterasiirappia.



2 kommenttia:

  1. Meilläkin tehään noita molempia .
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista