sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Josen Meze ja libanonilainen herkkupäivällinen

Kirja saatu blogin kautta.



Lähi-idän ruuat ovat yksi suosikeistani ja pääsin herkuttelemaan niillä helmikuussa Istanbulissa, muutaman vuoden tauon jälkeen. Kevään tavoitteena olikin kokkailla pitkästä aikaa kotitekoista kebabia, falafelejä, erilaisia kastikkeita ja tahnoja ja raikkaita salaatteja. Kunnes sitten tulikin kaikkea muuta, ja pääasiassa sitä valmisruokaa asunnon myynnin ja muuton takia.

Onneksi sitten tuli arvostelukappale Josen meze - Libanonin herkut -kirjasta (Joseph Youssef, Katja Nykänen ja Robert Seger) ja kipinä syttyi uudelleen. Niin kuin tapaan kuuluu, valikoin kirjasta useamman kuin yhden ruokalajin tarjottavaksi ja saatiinkin niistä aivan huippu libanonilainen ateria kasaan. Listalla oli ehdottomasti hummus ja labne bi toum (valkosipulinen jugurttilevite). Myös autenttinen tabboule kiinnosti, sillä olen tehnyt oman salaattini aina väärin: bulguria tai couscousia tulee mukaan aivan käsittämättömän pieni määrä oikeanlaisen maun ja rakenteen saavuttamiseksi. Grillipuolelta kokeiluun lähti ghanam mechwi eli lammasvartaat, tosin juuri silloin ei ollut lammasta saatavilla marketissamme, joten otin nautaa (joka lopulta maistui ihan lampaalle mausteiden ansiosta).




Varsinainen ruuan valmistus oli tällä kertaa (itsestäni johtuvista syistä) lähes joka ruokalajin kohdalla alkuperäisestä ohjeesta poikkeavaa, sillä välillä unohdin jonkun vaiheen välistä, tein ylimääräisen vaiheen puolessa välissä, ostin liian vähän persiljaa, skippasin koko grillaamisen ja vaihdoin uuniin ja se minkä jo aikaisemmin mainitsinkin: ostin alun perinkin väärää lihaa. Näin ollen lopputulos ei ollut ihan sama kuin kirjassa, mutta melkein kuitenkin. Ja todella hyvää oli, joko mainitsin sen?



Ohjeet löytyvät kirjasta, mutta laitan tähän lammasvartaiden ohjeen ja huomautan, että minä tein vastaavan siis naudalihasta ja kypsensin lihan uunipadassa, jonka pohjalla oli hieman vettä. Koska lihani oli ulkopaistia, pidin sitä uunissa 2h, jotta liha oli mureaa.


Ghanam Mechwi - Lempeä lammasvarras


Tarvitset 1kg lampaan paahtopaistia. Irrota lihasta kalvot ja leikkaa varraspaloiksi.

Kokoa marinadin ainekset korkeaan astiaan: 1 pieni sipuli pilkottuna, 2 valkosipulinkynttä, 1 sitruunan mehu, 0,5dl oliiviöljyä, 1,5tl juustokuminaa, 0,5tl jauhettua kanelia, 4tl jauhettua korianteria, 0,5tl maustepippuria, 0,5 nippua korianteria ja 1,5tl suolaa.

Soseuta marinadi tasaiseksi sauvasekoittimella ja marinoi lihoja vähintään 3h, mielellään yön yli. Asettele lihat varrastikkuihin ja grillaa.

5 kommenttia:

  1. Varmasti herkullista, vesi herahti kielelle. :) Itse tykkään myös tosi paljon Lähi-idän mauista, mutta harmittavan harvoin tulee kotona niitä laitettua.
    Hauska sattuma: hankin itselleni juuri tuon kirjan, ja eilen tuli ensimmäisen kerran selailtua ja nyt luin tämän postauksesi. :) Ihanan värikäs tuo kirja, oli kyllä nappihankinta. Ehkäpä tuon kirjan innoittamana tuleekin vastedes kokkailtua useammin Lähi-idän ruokaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska sattuma! Mun tulee kyllä kesän mittaan kokeiltua varmasti tosi monta näistä ohjeista, kun ne sopii tunnelmaan tosi hyvin. Ja grillin pistän ehdottomasti tulille, vaikka näillä mausteilla lihasta tuli mielettömän hyvää myös uunissa. Se valkosipulinen jugurttilevite tulee varmasti vakiokäyttöön, nam!

      Poista
  2. Se valkosipulinen jugurttilevite olikin sellainen, mikä heti pisti silmään ja ajattelin, että sitä täytyy päästä pian kokeilemaan! :) Varmaan mahtavaa herkkua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ihastellut sitä levitettä, mutta en arvannut, että se on noinkin helppo tehdä :) Toisaalta mä unohdin eka vatkata sitä jugurttia, hyvin onnistui ilmankin!

      Poista
  3. Kiva kuulla, että oli helppotekoinen! :) Niin hyvin, kuin keittiössä viihdynkin, olen ehdottomasti mutkattomien reseptien ystävä, harvoin ryhdyn mihinkään tosi vaivalloiseen. Eipä siis haittaa, jos en mäkään muista tai viitsi vatkata. ;)

    VastaaPoista