perjantai 29. tammikuuta 2016

Tammikuun ruokajuttuja

...ja vähän vanhempiakin. Jäi nimittäin ainakin joulukuu välistä. Mitä teidän talveen on kuulunut? Minä olen yrittänyt piristää itseäni hedelmien ja marjojen avulla, usein jonkun juoman tai herkkujugurtin merkeissä. Viikonloppuisin olen panostanut aamupalaan ja haikaillut erityisesti matkoilla syötyjen herkkujen perään. Onneksi kotona voi leikkiä oman elämänsä hotelliaamupalaa!



Uusia kokeiltuja ravintoloita loppu- ja alkuvuonna on tainnut olla vain yksi: Oulun Kathmandu, jossa söimme herkullisen lounaan työkavereiden kanssa. Sen jälkeen olen tainnut jumittaa vain vanhoissa suosikeissa, kuten jouluaikaan erityisen tunnelmallisissa Cafe Roosterissa ja Toripolliisissa, sekä sushia, salaattia ja sobanuudeleita (nam!) lounasbuffassaan yhdistelevässä Makukellarissa. Helsingin työreissulla lounastettiin taas Rullassa.



Aamupalapaikaksi on edelleen valikoitunut Makia. Tosin kevään mittaan tullaan vihdoin testaamaan Konst o. delin brunssi ja mahdollisesti myös Ravintola Nallikarin, missä ruokailumaisemat on aika upeat, vai mitä sanotte? Pakkasten paukkuessa auringonlaskut näyttivät lumoavan kauniilta!



Kokeilin tässä kuussa ensimmäistä kertaa uppomunien tekemistä. Miten meni? No ei ehkä ihan oppikirjan mukaisesti, mutta siitä lisää myöhemmin. Ruokakokeiluja ja vinkkejä voi muuten seurata Instagramissani (@heidialande).



Ps. Hannan soppa aloitti postaussarjan Sesongin suosikit, josta kannattaa käydä kuukausittain lukemassa ajankohtaisia ideoita ja vinkkejä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti