maanantai 3. elokuuta 2015

Pirteä sitruunapasta


Kesälomareissulta tullessamme luottokorttilasku ei näyttänyt kovin piristäviä lukuja. Heti ensimmäisellä ruokakauppareissulla huolestuttava meno jatkui, sillä jääkaappi oli typötyhjä ja kaupasta piti ostaa kaikkea. Oli siis pienen säästökuurin paikka ja vitsailimmekin, että mikäli meinaamme lähteä syyslomalla matkoille, pitää meidän syödä koko syksy tomaattipastaa. Mutta miksipä ei välillä vaikka sitruunapastaa? Helppoa, nopeaa ja melko edullista. Ainakin jos sattuu olemaan ruuanlaittovalkoviiniä jääkaapissa (vaikkei siellä juuri mitään muuta olisikaan).

Sitruunapasta


Pese yksi sitruuna hyvin, raasta sen kuori ja purista mehu. Jos haluat oikein sitruunaista pastaa, käytä kaikki mehu ja n. 1tl kuorta, jos taas tykkäät vähemmän kirpeästä, niin puolita sitruunan määrä. Laita sitruunamehu ja kuori kattilaan ja lisää 1dl valkoviiniä

Kuumenna seosta ja anna kiehua niin pitkään kunnes neste on hieman haihtunut. Raasta sillä aikaa 50g parmesania. Mausta liemi 1tl hunajalla (tai sokerilla) ja lisää siiten 150g ranskankermaa sekä parmesanraaste. Kuumenna kastiketta niin pitkään, että juusto on sulanut. Maista ja lisää tarvittava määrä suolaa.

Kaada kastike kypsän pastan joukkoon ja sekoita hyvin. Raasta vielä kourallinen parmesania ja lisää pastan joukkoon. Silppua kourallinen basilikaa ja toinen rukolaa ja lisää pastan sekaan. Rouhaise annoksen päälle mustapippuria.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä ja ihanan simppeliltä! Pitääpä ottaa talteen ja testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä todella simppeli :) Kastike on todella löysää, mutta se jähmettyy aika pian pastan sekaan.

      Poista
  2. Nam! :P Pastaa pitääkin tehdä lähiaikoina. Italian reissun jälkeen ei ole kuukauteen pasta oikein maistunut, mutta kyllä sitä pastahammasta alkaa jo kolottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pasta on ihan parhaita arkiruokia, mutta tosiaan jos on just vieraillut Italiassa, niin en ihmettele, jos ei ihan heti maistu ;) Me ainakin vedetään siellä pastakiintiö aina vähäksi aikaa täyteen!

      Poista