keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Makumatka Filippiineille



Voin heti alkuun jo kertoa, että otsikko on vitsi. Hongkongin kaupunkilomaan yhdistetty rantaloma Filippiinien Boracaylla ei ollut mikään kulinaristinen elämys, emmekä sitä odottaneetkaan. Ennakkotietojemme mukaan filippiiniläinen ruoka on melko mautonta, sillä päinvastoin kuin Aasiassa yleensä, mausteet loistavat poissaolollaan. Muutenkin perinteiset filippiiniläiset ruuat, kuten possunihrakastike, eivät kiinostaneet meitä varsinaisesti ollenkaan.

Olimme asennoituneet Filippiineillä oleiluumme rennosti, ja se päti myös ruokaan. Aina ei ole pakko kokea mahdollisimman paljon paikallista, jos ei tee mieli. Lopulta valinta oli siinäkin mielessä helppo, että paikallista ruokaa tarjoavia ravintoloita ei juurikaan edes osunut silmiin. Sitä vastoin monia muita Aasian maita oli edustettuina ja myös erilaista pikaruokaa sekä paljon tuoreita hedelmämehuja ja muita herkkuja.



Ensimmäisenä aamuna saimme kuitenkin pienen katsauksen paikallisiin ruokiin hotellimme aamupalalla. Hotelli oli aasialaisten suosiossa ja olimme ison hotellin ainoita länkkäreitä. Myös aamupala koostui lähinnä lämpimistä filippiiniläisistä ruokalajeista sekä paahtoleivästä ja pannukakuista. Ruoka näytti ihan ok:lle, joten aluksi otimmekin kana- ja possukastikkeita, riisiä ja paistettuja nuudeleita.

Mutta ei ne kyllä oikein maistuneet, ja viimeistään sen possukastikkeen kohdalla tuntui jo vähän vaikealle ylipäätään syödä annosta loppuun (hotellin sääntöjen mukaan mitään ei saanut jättää syömättä tai joutuisi maksamaan tuplahinnan aamupalasta!). Söimme sitkeästi vielä seuraavanakin aamuna muutamaa paikallista ruokaa, mutta sitten siirryimme suosiolla paistettuhin kanamuniin ja pannareihin. Kaipa niilläkin pari päivää (aamua) elää.



Niinpä päädyimme ensimmäisenä iltana syömään hampurilaiset ihanassa rantaravintolassa varpaat hiekassa istuen, täydellistä auringonlaskua katsellen. Itse hampurilaiset olivat perushyvät ja pihvi mehevä.



Seuraavana päivänä vuorossa oli thaikeittiön antimia ja tilasimme pöydän täyteen lempiruokiani: tulista papaijasalaattia eli som tamia, maailman parasta keittoa tom yum kungia sekä aina hyvää paistettua riisiä. Thairuoka toimii aina! Jälkiruuaksi nappasimme vielä läheisestä kioskista pehmikset runsailla täytteillä ja ainakin oma mangopehmikseni tuoreella mangolla oli ehkä paras pehmis ikinä!



Kolmantena päivänä söimme sekä Chatime-ketjun sapuskaa pikniktyylillä rannalla sekä myöhemmin illalla pöydän täydeltä intialaista ruokaa. Chatimen paneroitu kana maistui hauskasti Intialle ja parmesan "belgian fries" oli hauskaa naposteltavaa palmun alla istuessa (vaikkei siis muistuttanut belgialaisia perunoita sitten yhtään). Juomaksi valittiin tietenkin jääteetä ja oma hunajapomeloni oli mitä parhain hellejuoma!


9 kommenttia:

  1. Aika jännää että ruoka oli noinkin mautonta tuolla.Kuitenkin Filippeeneilä ovat käyneet ja jättäneet jalanjälkensä niin espanjalaiset kuin muutkin.
    Täällä on paljon filippiiniläisiä ,tulleet vierastyöläisinä ja sitten jääneet laittomasti,tosin osa on lasten myötä saanut virallisen statuksen,ja viikonloppuisin he myyvät filippiiniläisiä ruokia Tel Avivin bussiasemarakennuksen osassa,jossa on aasialaisen ruuan kauppoja.Olen monta kertaa mennyt ohitse ja katsonut,mutten kuitenkaan ostanut;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä yllätti minutkin! Luin ennakkoon, että perinteinen paikallinen ruoka maustetaan vain suolalla ja pippurilla. En tiedä oliko tilanne ihan noinkaan ainakaan aamupalaruokiemme kohdalla, mutta ainakin niistä puuttui aasialaisille ruuille tyypillinen makujen sinfonia. Ostin itse kuitenkin Manilan lentokentältä purkin chili-valkosipuliöljyä, joka on käytännössä ennemminkin tahnaa tms. ja vaikuttaa varsin hyvälle, vaikken paikallisista ruuista bongannut chilin murustakaan :)

      Poista
  2. No mikäs siinä, jos paikkallinen sapuska on mautonta niin burgerilla sekin asia aina korjaantuu :D

    Terv. Burger-lover!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on! Burgeri maistuu aina, nim. toinen burger-lover ;)

      Poista
  3. Itsekin joulukuussa Boracaylla käyneenä todettakoon että se ei ainakaan ole otollisin paikka syödä paikallisia ruokia, mutta muuallakin tuli pyörittyä ja hyviä ruokia löytyi paljon :) toi mangopehmis oli kyllä taivaallista! Olisipa sitä saanut rinkan mukana kotiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Mikä ruoka jäi mieleen parhaimpana? :) Olen itse lukenut, ettei ruoka ole esim. Manilassa sen kummempaa, mutta tietty mahdollisuuksia on varmasti huimasti enemmän! Ah, mangopehmis maistuis kyllä vaikka heti!

      Poista
  4. Pitkään haudutetut keitot ja liempo, joka oli grillissä paistettua possunkylkeä.. ihan täydellistä! Tästä linkistä löytyy muutama muukin ruokamuisto, jos kiinnostaa: http://pienikeittiotoolossa.blogspot.fi/2015/05/makuja-filippiineilta.html

    Ihania reseptejä sun blogissa, menee kyllä moni kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia linkistä, käynpä heti tutustumassa! Keittoja ja possua ei tullut kokeiltua grillissä paistettuna (uskon kyllä, että se on hyvää!). Ruokamuistoja on aina kiva lueskella :)

      Poista