sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Melko pikainen pho-keitto



Vietnamilainen pho-keitto on tullut minulle tutuksi kaikkialta muualta paitsi Vietnamista. Keiton ydin on maukas lihaliemi, jota on valmistettu hartaudella mausteiden ja luiden avulla. Minä kokeilin pho:ta ensimmäistä kertaa pikaversiona, sillä luita ei ollut lähistöllä, mausteita kylläkin. Lihafondilla siis mentiin, mutta hyvä arkikeitto silläkin saatiin. Tällä kertaa muutoin kasvisversiona. Tämä liemimäärä riittää 3-4 keittoon.

Pika-pho

Laita kattilaan 1,5l vettä, 3 lihafondia, 3 tähtianista, 1 kanelitanko, 5 neilikkaa, 1tl maustepippureita, 3 valkosipulia pilkottuna paloiksi, 1 sipuli lohkottuna, inkivääriä 5cm pala kuorittuna ja paloiteltuna sekä 2-3tl sokeria. Voit halutessasi laittaa mukaan myös esim. kuivatun chilipalon, jos haluat liemestä tulista. Vaihtoehtoisesti jokainen voi lisätä omaan liemeensä esim. chilikastiketta.

Keittele tätä seosta noin puoli tuntia. Lisää sen jälkeen liemeen 2rkl soijakastiketta, 0,5rkl kalakastiketta ja yhden limetin mehu. Siivilöi liemi.

Keitä munanuudeleita kypsäksi ja valuta. Leikkaa keittokulhojen pohjalle kevätsipulia ja pilko tofua. Itse lisäsin kulhoihin myös liotettuja metsäsieniä. Kaada kuumaa lientä päälle ja lisää vielä limetin siivu, tuoretta korianteria ja chiliä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti