sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Old school grillipihvi



Sain idean vanhan kunnon grillipihvin paistamisesta eräänä ravintolailtana. Olimme menossa syömään erääseen suosittuun hampurilaispaikkaan, mutta porukkaa oli jo jonoksi asti, eikä odottelu sillä hetkellä huvittanut. Kävimme mielessämme läpi kaikki muut hyvät+suositut paikat ja totesimme, ettei ruokahermo ehkä riitä suuriin massoihin.

Päätimme sitten mennä erääseen suht perinteikkääseen ravintolaan syömään konstailematonta perheravintolaruokaa. Minä jopa innostuin tilaamaan grillipihvin, mikä meinasi osoittautua lopulta virheeksi: sain aluksi väärän lisukkeen, sitten odottelin pelkän pihvin kanssa uutta lisuketta ja lopulta kun pääsin syömään annostani, huomasin maustevoin olevan vain pelkkä klöntti voita. Ei kuitenkaan huonoa ilman mitään hyvää, sillä annoksen sielu, hyvät perunat, olivat todella hyvät ja rukola pihvin päällä toimi kivasti.

Yleensä grillipihviannoksessa saa eteensä grillimausteella ryyditetyn possunpihvin, valmiin maustevoinapin, pakasteranskalaiset ja ehkä grillatun tomaatin. Ei kovin houkuttelevaa, eikä ainakaan ravintolahinnan arvoista minun mielestäni.

Siksi päätin kokeilla kotona grillipihviä perinteisellä tyylillä, mutta pienellä lisävivahteella: grillipihviä maustoi appelsiini-dijon, päällä rukolaa ja tuhdin valkosipulista voita, lisukkeina camembert-perunat ja basilikaöljyllä maustettuja kirsikkatomaatteja. 

Jäävettä kannuun, punaviiniä lasiin, kynttilä palamaan ja kankaiset lautasliinat esiin, niin johan oli ravintolatunnelma valmis!

Camembert-perunat

Pese ja kuori noin 800g puikulaperunoita. Leikkaa paksuhkoiksi siivuiksi ja nosta kulhoon jossa on kylmää vettä. Valuta perunat ja nosta uunivuokaan (tai useampaan pienempään, jos haluat tehdä valmiita annoksia kuten ravintolassa).

Kaada päälle 2dl kuohukermaa. Leikkaa 200g Camembert-juustosta kittistä kuorta pois ja paloittele. Lisää juustot perunoiden sekaan. Rouhaise sekaan vielä reilusti suolaa ja mustapippuria ja paista 180-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Tomaattilisäke

Pese ja halkaise rasiallinen miniluumutomaatteja. Nosta pieneen uunivuokaan, kaada päälle hieman basilikalla maustettua oliiviöljyä ja sekoita. Rouhaise vähän suolaa ja nosta perunoiden kanssa uuniin loppuajasta. Anna olla uunissa sen aikaa, että tomaatit hieman pehmenevät, mutta eivät vielä juurikaan ruskistu.

Maustevoi

Pehmennä 50g voita ja sekoita siihen yksi yksikyntinen valkosipuli raastettuna sekä ripaus merisuolaa. Nosta pihvin päälle nippu rukolaa ja nosta maustevoi viereen.

Grillipihvit

Nuiji neljä isoa porsaan ulkofileetä ohuemmiksi. Sipaise molemmin puolin hieman appelsiinilla maustettua dijonia (tai tavallista). Kuumenna pannulla nokare voita ja paista pihvi molemmin puolin kypsäksi. Rouhaise päälle suolaa ja mustapippuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti