tiistai 6. toukokuuta 2014

Pulled Lamb Sliders



Seuraa OivaPari-reseptikilpailun toinen kierros ja viininä tällä kertaa 1865 Single Vineyard. (Kerrottakoon tähän väliin, että edellinen kilpailureseptini, makeansuolaiset vuohenjuustopiirakat eivät pärjänneet alkukarsintaa pidemmälle, mutta ovat omasta mielestäni niin herkkua, että aion tehdä niitä juhliin ja omiin hemmotteluhetkiin jatkossakin. Sitä vastoin Suomen paras kotiruoka -kilpailussa kisannut ruiskuorrutteinen siikani kipusi mielettömän hienosti pronssille, kiitoksia paljon kaikille äänestäneille!).

Erilaisia nyhtöjuttuja on kuhissut blogeissa ja ruokalehdissä jo muutaman vuoden ajan, mutta mikäs siinä, kun konsepti on sekä arkeen että juhlaan sopiva. Eikä ole pakko tehdä aina sitä possua, miten olisi välillä vaikka kana tai lammas? Itse nappasin alelaarista palan karitsan paahtopaistia, sopii hyvin 1865 Single Vineyard -punaviinin kera.

Pulled Lamb: Sekoita marinadiin 3rkl oliiviöljyä, 2rkl hunajaa, 1tl suolaa, 1tl oreganoa, 0,5tl jeeraa, maun mukaan chiliä ja 4 valkosipulinkynttä. Paloittele 700g karitsan paahtopaistia muutamaan osaan. Nosta palat kannelliseen uunipataan ja lisää marinadi. Sekoita.

Kypsennä lihaa 120-asteisessa uunissa kannen alla 3-4 tuntia. Noin kolmen tunnin jälkeen ota pata pois uunista ja nyhdä liha haarukalla. Jätä nesteet pataan ja laita nyhdetty liha vielä noin tunniksi uuniin, niin nesteet imeytyvät siihen.



Marinoitu punasipuli: Siivuta kaksi punasipulia ohuiksi renkaiksi. Laita kattilaan 4rkl valkoviinietikkaa, 2rkl sokeria ja 0,5tl suolaa. Kiehauta seos ja nosta punasipulit kattilaan. Kiehauta noin minuutin kaksi. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää sekaan 2rkl öljyä. Jäähdytä ja anna tekeytyä jääkaapissa. 

Minisämpylät: Sekoita puoli palaa hiivaa 2,5dl lämpimään täysmaitoon. Lisää 3rkl sokeria, 1tl suolaa ja 50g sulatettua voita. Alusta taikinaan yhteensä noin 6dl jauhoja. Anna taikinan kohota pari tuntia.

Leivo taikinasta noin 15 kpl pieniä sämpylöitä. Paista 200-asteisessa uunissa 10-15min, kunnes pinta on ruskistunut (itselläni jäi tällä kertaa liian vaaleiksi!).

Kokoa minihampurilaiset: Laita väliin aiolia, lampaanlihaa, punasipulia ja tuore mintun lehti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti